Saarihyppelyä Kreikassa: Syros

Ilta oli jo pimennyt, kun vedimme laukkuja perässämme Syroksen pääkaupungin rantakatua pitkin. Katu oli reunustettu tavernoin, mutta ei nyt ollut aikaa pysähdellä. Oli lauantai-ilta ja aamupalatarpeet huomiselle hakusessa. Kävelimme rantakatua puolisen kilometriä, mutta yhtäkään kauppaa mistä olisi saanut leipää, juustoa tai makkaraa ei löytynyt. Kaupungintalon edessä olevalta aukiolta löytyi muutama kioski, mistä ainakin vesipullo ja pari olutta saatiin reppuun, eli hengissä pysyttäisiin.

Hotelli Paradise löytyi sivukadulta, tai oikeastaan portaikosta ja oli ensivaikutelmaltaan kaikkea muuta, kuin miltä se varaussivun mukaan vaikutti. Respassa istui harmaantunut herra, joka toivotti hyvää iltaa ja sanoi tietävänsä ketä olemme. Opasti meidät kolmannen kerroksen huoneeseen ja kävi vielä pari vesipulloa tuomassa. Huone oli pieni, siisti ja pieneltä parvekkeelta oli näköala satamaan. Eli jälleen merinäköala.

Kello hipoi yhdeksää, eli illallisen aika oli käsillä. Vanha herra respassa suositteli Ithaka-tavernaa ja neuvoi summittaisesti tien sinne. Kertoi siellä olevan elävää kreikkalaista musiikkia palanpainikkeeksi. En tiedä osuttiinko oikeaan paikkaan, mutta pysähdyttiin tavernaan, missä oli paljon paikallisia ja buzuki soi. Yhdessä pöydässä oli äänekäs seurue, joka puhui kuin puhuikin suomea. Ruoka ei ollut kovin kummoista, mutta musiikkia kuunteli kyllä mielellään.

Aamulla lähdin antamaan liikettä nivelille, eli kiipesin kukkulan huipulle Anastasin kirkolle, joka näkyy kaikkialle Hermoupoliin. Ei tullut ihan laskettua portaita, mutta kyllä niitä riitti. Mieleen tuli muutaman vuoden takainen Kotor, missä kiipesin yli 1300 porrasta linnoitukselle, joka sijaisi 600 metriä meren pinnasta. Tämä nyt oli ehkä puolet siitä.

Totesin kuntoni kohtalaiseksi, vaikken tänä kesänä ole ehtinyt kuntoilemaan nimeksikään. Ponnisteluni palkittiin maisemalla, missä saatoin nähdä koko kaupungin, ympäröivät alueet ja muutaman naapurisaaren. Palatessa bongasin vielä toisen kirkon, eli  Aghios Nicolaus-ortodoksikirkon, jota voisi leikkisästi kutsua vaikkapa Joulupukin kirkoksi. Iltapäivästä syötiin Gyrokset satamassa alle vitosella.

Hermoupolis on saanut nimensä kreikkalaisen mytologian mukaan kauppiaiden jumalan Hermeksen mukaan. Santorinilla mönkijävuokraamon heppu kertoi Hermoupolin olleen joskus heidänkin pääkaupunkinsa, kuultuaan matkasuunnitelmistamme. Wikipedia vahvistaa kaupungin toimineen Kykladien prefektuurin pääkaupunkina vuoteen 2011, jolloin prefektuuri lakkautettiin.

Jos Santorinilla oli turisteja verrattuna paikallisasukkaisiin noin 70/30 prosenttia, niin Naxoksella suhde oli ehkä 30/70 ja täällä ehkä 10/90 prosenttia. Silti Hermoupolin satamassa ja lähikaduilla oli varmasti toistasataa tavernaa ja baaria ja kaikkiin näytti asiakkaita riittävän. Kaupungissa on asukkaita noin 11 000. Kyllä Suomeen pitäisi aika monta ravintolaa vielä perustaa, että samaan tiheyteen päästäisiin.

Muuten, aasialaisia ei täällä katukuvassa näkynyt, vaan vähät turistit ovat tulleet lähempää. Johtunee siitä, ettei täällä mitään kuuluisia nähtävyyksiä sijaitse, mitä kannattaisi tulla toiselta puolen maapalloa ihmettelemään. Sensijaan kissoja täällä kyllä riittää.

Muutama päivä saarella meni ihan Hermoupolilla chillaillessa ja levätessä.

Ps. Miksihän lähes kaikki Kreikan saarten nimet päättyvät kirjaimiin: os? Skiathos, Skopelos, Khios, Ios, Leros, Paros, Samos, Lesbos, Homos ja mitä niitä onkaan. Poikkeuksen muodostaa Santorini, joka on saanut nimensä pyhän Irenen mukaan ja Kreeta, joka on saanut nimensä ehkä jonkun muun muijan mukaan. Ainakin tätini oli Kreeta ja toinen oli Riika…

Tallennettu kategorioihin Kreikka, Uncategorized | Avainsanoina , , , | 2 kommenttia

Saarihyppelyä Kreikassa: Naxos

Hellenic Seawaysin lautta toi meidät Santorinilta Naxoksen saarelle parissa tunnissa. Hieman ruotsinlaivoja pienempään lauttaan tultiin sisään autokannen kautta ja parien portaiden jälkeen oltiinkin tasolla, mistä löytyi istumapaikkoja, ravintoloita yms. Istahdimme hampurilaisravintolan pehmeille penkeille ikkunan viereen, niin saimme samalla ihailla Kreikan saaristoa, kun pistimme murua rintaan.

Naxoksen satamassa otimme suosiolla taksin, joka heitti meidät kympillä Palatia-hotelliin meren rantaan. Tämä yhden tähden hotelli on saanut erinomaiset arvostelut ja viihtyisältä pikku hotellilta vaikuttaakin… Ihmettelen tuota tähtiluokitusta. Hyvinkin kävisi suomalaisesta 3 tähden hotellista, ja jos palvelualttius ja ystävällisyys huomioidaan niin 4 tähteä.

Huone saatiin taas merinäköalalla. Meren ja parvekkeemme välissä oli vain Manolon taverna, missä tuoksusta päätellen oli sardiinit grillissä. Hotellin ympäristö oli viihtyisän näköistä valkeaa pikkukujaa ja aukiota. Tavernoja, pikkukauppoja, mopovuokraamoja…

Kauppaostokset hoidettuamme istahdimme illan hämärtyessä Manolon tavernaan viinilasilliselle. Siinä, missä Santorinilla maksoimme lasillisesta merinäköalalla 5,5 – 7 euroa, sai täällä pulittaa lasillisesta merinäköalalla 1,5 euroa.

Mitään rantaboulevardia ei ollut, vaan asiakkaat saapuivat tavernaan suoraan rannalta taskulamppujensa valossa.  Niin Kreikkaa, niin Kreikkaa…

Aurinko paistoi heti aamusta parvekkeelle ja parvekeaamiaisen jälkeen lähdimme tutustumaan Naxoksen rantaelämään. Rantatavernoilla oli omat rantatuolinsa, mistä eivät eri maksua perineet jos tilasi paikasta jotain suuhunpantavaa. Kävelin rannan päästä päähän ja kävin kurkkaamassa niemen toiselle puolen, missä näytti olevan jonkinlainen windsurfingkoulu. Rantatuoleissa vietimme muutaman tunnin, käyden välillä uimassa hienohiekkaisella rannalla. Vesi oli erittäin kirkasta.

Illalla kävimme katsomassa auringonlaskun Apollonin temppelillä ja ei se juuri kalvennut Santorinin vastaavalle, vaan oli taas todella hieno. Syötiin oikein pitkällä kaavalla huvivenesatamassa ouzoineen, kreikkalaisine salaatteineen…

Seuraavana aamuna kävin vielä uudestaan Apollonin temppelillä. Tuuli oli navakoitunut ja sain merestä kunnon pärskeen jaloilleni. Kiipesin kaupungin yläpuolella olevalle venetsialaiselle linnakkeelle ja muutaman kuvanoton hinnaksi tuli 2 euroa, sillä näköalan lisäksi ei linnassa juuri muuta nähtävää ollut. Näitä kapeita kreikkalaisia kujia kylläkin rinteessä piisasi.

Illalla käveltiin pieni kaupunkikierros, käytiin muutamassa putiikissa ja parilla terassilla. Illalliseksi syötiin lihavartaita Yannis-tavernassa ja parvekkeelta kuunneltiin kaskaiden siritystä ja meren kohinaa.

Laivayhtiöltä oli tullut tekstiviesti, missä kerrottiin huomisen lähtömme Syrokselle siirtyvän reilulla kahdella tunnilla. Kävin respassa tiedustelemassa voimmeko huomista lähtöämme lykätä hiukan. Onnistuu kyllä, Palatiaan ei ole huomenna isompaa ryntäystä.

Tuulta oli luvassa 12 m/s, eli pientä keinuntaa oli tiedossa matkalle Naxos-Syros. Olimme jo puoli neljältä satamassa, mutta Syroksen paattia ei näkynyt. Marine traffic- sivuston kartalta näki, että alus oli vielä senverran kaukana, että lähtö myöhästyisi taas noin tunnilla. Eli viiden pintaan saattaisimme olla laivassa. Seuralaistani hermostutti kovin korkeahko aallokko, vaikka koitin vakuutella kaiken sujuvan hyvin.

Satamapoliisi ohjasi meidät eräänlaiseen tuulitunneliin, mistä kyllä navakka tuuli puhalsi läpi, mutta mihin aurinko ei lämmittänyt. Pisti vielä kalteriportin kiinni ja lukkoon. Tältä se varmaan tuntuu Eurooppaan pyrkivästä pakolaisesta. Paitsi, että meillä on kyllä turvattu tulevaisuus, eikä huolta huomisesta.

Viideltä päästiin alukseen ja tosiaan pientä merenkäyntiä oli. Vastatuulen syytäkö lie, että Syroksen satamaan saavuttiin pari tuntia myöhässä.

Tallennettu kategorioihin Kreikka | Avainsanoina , , , | 2 kommenttia

Santorini taputeltu

Kun viime talvena varasin lennot Ateenaan, oli tarkoitus jatkaa Skiathokseen ja Skopelokseen katsomaan Mamma Mia-elokuvasta tuttuja paikkoja. Muutama viikko sitten aloin tutkimaan lautta-aikatauluja kyseisille saarille ja huomasin etteivät ne mätsää meidän lentoihin ollenkaan. Myös jatkolennot Ateenasta Skiathokselle olivat niin huonoilla aikatauluilla ja lisäksi kalliita, että aloimme miettiä muita vaihtoehtoja.

Matkakumppanini oli ilmaissut halunsa vierailla joskus Santorinilla, mitä olin itse pitänyt aina kalliina ja elitistisenä matkakohteena. Lennot kuitenkin sinne irtoaisivat satasella per naama ja majoitustakin saisi tähän aikaan vuodesta kohtuuhinnalla aivan pääkaupunki Firastakin. Ainoa haittapuoli olisi potkurikone välillä Ateena-Santorini, mihin joutuisin lievästä lentopelosta kärsivää matkakumppaniani psyykkaamaan jonkin verran. Kuten edellisestä postauksestani voi lukea, ei epäluulo tuota lentävää linja-autoa kohtaan ole ihan tuulesta temmattu.

Santorini ja lähisaaret ovat itseasiassa kappaleita tulivuoren huipusta, joka räjähtäen purkautui muutamia tuhansia vuosia sitten aiheuttaen valtaisan tsunamin, joka muunmuuassa tuhosi Kreetan saarella vallinneen minolaisen kulttuurin. Samalla Thira-nimellä tuolloin tunnettu Santorini vajosi suurimmaksi osaksi veden alle, ja pinnalle jäi vain rippeet. Joissakin arvioissa tarujen mukaan meren pinnan alle muutamassa tunnissa vajonnut Atlantis olisi sijainnut juurikin tällä paikalla. Itsellä tulee ilmakuvaa katsoessa mieleen kuorittu appelsiini, missä itse hedelmä olisi kadonnut pinnan alle ja kuoret jääneet kellumaan.

Tämä tietysti tekee saaresta ainutlaatuisen matkakohteen maailmassa, kun esimerkiksi pääkaupunki Fira ja toinen suosittu kohde Oia sijaitsevat tulivuoren kraaterin reunalla ja matkaa meren pinnalle on muutama sata metriä alaspäin.

Taksi toi meidät Seas of Aigeon-hotelliin, mikä sijaitsee Firan kaupungin laitamilla alarinteessä. Tämä paikka ei ole ihan kraaterin reunalla, mutta matkakumppanin toive merinäköalasta parvekkeelta kuitenkin täyttyy. Kraaterin puoleiset näköalahotellit ovat näinä päivinä hinnoiteltu siihen malliin, että ollaan nyt neljä yötä tässä hotellissa hinnalla, mikä palaisi yhdessä yössä tuolla calderassa. Ja kyllähän sitä calderan auringonlaskua sitten ihailtaisiin viinilasin äärellä jossain viihtyisän tavernan terassilla.

Keskustaan on hotellistamme matkaa vajaa kilometri ylämäkeen, joten pikkuisen pohkeissa tuntui, kun tilailimme pitagyroksia keskusaukiolla. Gyrokset ja Alphaoluet kahdelle maksoivat yhteensä 9,70 euroa, eli kalliin matkakohteen maineessa oleva Santorini ei tyhjennä matkakassaamme heti eka iltana. Viinilasilliset calderan reunalla olivatkin sitten jo 7 euroa kappale, mutta kyllähän tuo näköala taltuttaa kalliin hinnan aiheuttaman närästyksen.

Iltapäivälehtien otsikot ennustivat medikaani Zorbaksen pyyhkäisevän ylitsemme tulevana yönä. Vaikka säätiedot povasivatkin yöksi normaalia säätä, lukitsimme parvekkeen ovien edessä olevat puuluukut huolellisesti varmuuden vuoksi.

Mitään myrskyä ei yöaikaan ollut ja aurinko oli nousussa lähes pilvettömälle taivaalle, kun pukkasin puuluukut auki rauhallisen yön jälkeen. Aamupäivällä lähdin nousemaan Firan keskustaan asioimaan laivayhtiön toimistolle ja kauppa-asioille.

Sokkeloisilla kujilla ajauduin lähelle rantaan vievän kabiinihissin lähtöpaikkaa, joten miksipä en pyörähtäisi vesirajassa samantien. 6:n euron matka ei montaa minuuttia vienyt ja kohta istuin Ice-Cappucinolla satamassa, mistä lähti useampia turistiveneitä sightseeingeille laguuniin. Tähän aikaan vuodesta olisi aika hiljaista ilman kaikkialla vellovaa aasialaismassaa. Hiukan ihmettelen, miksi pakettimatkat vaikkapa Suomesta on jo lopetettu tänne talvikaudeksi, vaikka säätila on pohjoismaalaiselle oikeinkin sopiva tällä hetkellä ja uimavedetkin vielä lämpimiä. Ehkäpä suomipoika halajaa jo Inglesiin näistäpuolin.

Muutama vuosi takaperin saarille löytäneet aasialaiset ovat kyllä iso plussa matkailualalle. Ilman heitä moni paikka olisi jo sulkenut ovensa. Heitä kuulemma liikkuu maisemissa talvellakin. Ovat nähtävyyksiä katselemassa ja elämyksiä hakemassa, eivät niinkään lomarusketuksen perässä.

Sain laivaliput hoidettua seuraavaan kohteeseemme Naxoksen saarelle ja totesin paikallistenkin suosiman supermarketin hintatason kotimaista vastaavaksi.

Iltapäivästä kiipesimme jälleen Firaan ja lounastimme Dionysos-ravintolassa. Ei halpa eikä kallis. Sain kuitenkin apua ouzonjanooni ja kreikkalaisen salaatin + moussakan nälkääni kohtuullisen hienoissa maisemissa.

Calderan reunalta löysimme ihanteellisen paikan auringonlaskun ihastelemiseen ja kyllähän se huikea oli. Ehkä paras näkemäni… No ei, varmasti kaunein auringonlasku, minkä olen koskaan nähnyt ja piste.

Mönkijällä ajelu näyttää olevan todella suosittua ajanvietettä tällä saarella ja vuokraamoitakin löytyy joka kadunkulmasta ja korttelista. Niinpä minäkin hommasin kulkupelin hotellin viereisestä yrityksestä ja kohta viiletettiin etelää kohti, ilman varsinaista päämäärää. No, ehkä oli päämääränä löytää uimiseen ynnä muuhun rantaelämään sopeutuva paikka Aigeanmeren poukamasta.

Perissa-nimisestä kylästä löytyi pitkä mustahiekkainen ranta, mihin perustimme väliaikaisen leirimme. Uituamme ja hieman grillattuamme valkoista nahkaamme lounastimme rantatavernassa, ja kaasuttelimme takaisin pohjoista kohti. Päiväunien ja suihkun jälkeen olimme valmiit kohtaamaan postikorttimaisemat ja toisen hienon auringonlaskun Oiassa.

Goolemaps ilmoitti matkaksi reilun 6 kilometria, mutta yhdellä harhaanajolla ja kapeilla vuoristoteillä matkaan tuhrautui yli tunti.

Sininen taivas, sininen meri, valkoiset talot vuorenrinteessä, siniset ortodoksikirkkojen kupolit… Ne löytyvät jokaisesta Kreikan matkaesitteestä. Ne löytyvät myös täältä… tai nimenomaan täältä Oiasta. Sen tietävät myös tuhannet muut meidän lisäksemme ja parhaille kuvauspaikoille päästäkseen tulee omata kärsivällistä mieltä ja hyvää lomafiilistä.

Kapeat kujat on reunustettu matkamuistomyymälöin ja koruliikkein. Paikalliset ravintolat veloittavat näköalasta vieläkin suolaisemmin kuin Firassa. Ja miksipä ei, ollaanhan me valmiita maksamaan…

Pilviä näytti kerääntyvän auringon eteen vähän ennen putoamista Aigeanmereen. Lisäksi suosituimmat kuvauspaikat olivat miehitetyt viimeistä jalansijaa myöten, joten päätimme tällä kertaa seurata auringon tiputtautumista mönkijän selästä.

Päästös oli oikea, sillä auringonlasku näytti aika vaisulta edellisiltana Firassa näkemäämme verrattuna. Seuraavana päivänä meitä odottaisi laivamatka Naxoksen saarelle.

Loppuun vielä ystävättäreni tekemä postikortti paikan päältä.

 

Tallennettu kategorioihin Kreikka, Uncategorized | Avainsanoina , , , , , , | 2 kommenttia

Potkurikoneella Zorbasta päin

Ateenan Eleftherios Venizelos-lentokenttä oli sateisen harmaa. Vettä tihkutti kuin lokakuisena sunnuntaiaamuna kotosuomessa. Lentokoneessa viereisellä paikalla istunut nainen kertoi olleensa viisi kertaa Ateenassa tähän aikaan vuodesta, eikä ollut ennen tällaista säätä nähnyt.

Norwegianin portilta baggage claimiin piti kävellä yli kilometri. Kiirettä meillä ei ollut, vaihtoaikaa Santorinin koneeseen oli lähes neljä tuntia. Aikaa kulutellessamme ilma sakeni, ja alkoi ihan kunnon vesisade. Lieneekö medikaani Zorbaksen syytä, että kaikki lennot olivat puolisen tuntia myöhässä.

Tosiaan pari päivää ennen lähtöä, oli iltapäivälehdet kertoneet raflaavin otsikoin, kuinka hirmumyrsky rantautuu Kreikkaan juuri viikonloppuna, kun meillä on parit lennot sielläpäin. Kuitenkin “viralliset” sääennusteet näyttivät Santorinille puolipilvistä tai aurinkoista säätä ja tuulta 8 metriä sekunnissa. Ateenaan sääennuste povasi vesisadetta, minkä saatoimme todeta ulos vilkaisemalla.

 

Hieman huoletti, että sää äkisti muuttuisi saarilla ja lento peruuntuisi. Ei nyt huvittaisi jäädä roikkumaan lentoasemalle pidemmäksi aikaa.

Lähtö lopulta viivästyi tunnilla, mutta kuitenkin kiipesimme 60 paikkaiseen Atr-propellikoneeseen ja pääsisimme määränpäähämme.

Meillä oli paikat 10 C ja D, mutta niillä näkyi istuvan pari kiinalaista. Samalla penkkirivillä seisova lentoemäntä käski  ottaa vain jotkut vapaat paikat muualta. Otimme paikat 13 A ja B, ja ketjureaktio oli valmis. Sama toistui lähes jokaisen koneeseen nousijan kohdalla ja lentoemot tekivät töitä hiki hatussa, että saivat jokaisen istutettua aloilleen.

Hiukan ihmeteltiin mistä moinen johtui, ettei saanut sitä paikkaa mikä lippuihin oli printattu, mutta ei sitä kauaa tarvinnut äimän käkenä olla.

10 B paikan päällä olevasta matkalokerosta alkoi tippua vesi suoraan istuimelle. Häilähtävän sekunnin ajan otaksuin, että jonkun aasialaisen sakepullon korkki oli lokerossa pettänyt. Koneessa kun ei meidän lisäksemme juuri muita ollut, kuin tuolta suurelta mantereelta tullutta turistia.

Lentoemännät ryntäsivät porukalla pyyhkimään paperilla vesivanaa, ja sitä alkoi valumaan myös lamppurivistöä kannattelevasta paneelista. Eli sade tuli katosta sisään. Asia herätti pääasiassa hilpeyttä matkustajissa.

Kone nousi jo tuulessa vaappuen ilmaan ennenkuin aloin miettiä, mitä kaikkea ikävää vesi saattaisi aiheuttaa lentävässä laitteessa. Tietysti ennenkaikkea oikosulun sähkölaitteissa, jolloin koneesta menisi sähköt ja se olisi molskis ja loiskis kun olisimme Aigeianmeressä kalojen ruokana. Kaiken lisäksi nousukiidossa eräälle penkkiriville tuli vettä kuin hanasta laskien ja aasialaispariskunta joutui siirtymään paikoille 10 A ja B, mihin vettä tuli vai nolputtamalla. Tämä tapahtui siis nousun aikana, jolloin oli luonnollisesti turvavyöpakko.

Nyt oli kuitenkin myöhäistä alkaa kyseenalaistamaan Sky Expressin turvallisuuskulttuuria, kun olimme jo pilvien päällä matkalla etelää kohti, vaan piti toivoa parasta.

Pilvet alkoivat rakoilemaan ja muutamia maastoltaan ruskeita saaria näkyi alapuolellamme. Zorbas oli nyt tanssimassa jossain etäämmällä, eikä siitä näkynyt vilahdustakaan.

Lentoemäntä jakoi meille karkit ja kosteuspyyhkeet, minkä jälkeen turvavyön merkkivalo syttyi jälleen. Kapteeni kuulutti jotain, mistä en saanut selvää korvanjuuressa pauhaavan roottorin takia, minkä jälkeen kone alkoi pudottamaan korkeutta.

Lentoaika Santorinille piti olla 50 minuuttia ja nyt oltiin oltu ilmassa 25 minuuttia. Päättelin mielessäni että A: Koneeseen tulvinut vesi oli aiheuttanut teknisen vian. B: Zorbas on rantautunut Santorinille ennen meitä eikä sinne voi enää laskeutua, vaan joudutaan pitelemään medikaania jossain lähisaarella. Ankea tulevaisuudenkuva.

Kone laskeutui aurinkoa tulvivalle saarelle 40 minuuttia sen jälkeen, kun koneen pyörät olivat irronneet Eleftherios Venizelosin pinnasta ja naisääni kuulutti meidät tervetulleeksi Santorinille. Vasta kun näin kentän edessä olevan vuoren millä antiikin Thira sijaitsee, uskoin että olemme kuin olemmekin määränpäässämme.

Ennusteen mukaan Zorbas tanssisi ylitsemme yön aikana kohti Turkin rannikkoa, mutta vielä illalla herrasta ei ollut mitään havaintoa.

Tallennettu kategorioihin Kreikka | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Ajelulla Chiantin viinikylissä

Colle Val d`Elsa on siinä mielin mainio paikka tukikohdaksi, että siitä on helppo lähteä mihin suuntaan tahansa, niin aina löytyy mielenkiintoista nähtävää.

Nyt tänä harmaisena aamuna päätettiin ajella Chiantin viinikylät läpi ja ehkä pysähdellä mukavan näköisissä paikoissa.

Ajan säästämiseksi hurautettiin Firenzeen johtavaa moottoritietä ensin melkein kaupunkiin asti, eli San Casciano in Val di Pesaan. Tällä pätkällä ei ( muistaakseni ) tarvinnut tietulleja maksaa.

Siitä jatkettiin mutkaisia teitä pitkin Strada in Chiantiin. Kierrettiin kylän keskusaukio ja todettiin, että kylä voisi olla mikä tahansa italialaiskylä, ja jatkettiin Greve in Chiantiin.

Täällä nyt jo näki, että ollaan viininviljelysseudulla. Viinitiloja oli kahtapuolta tietä ja Wine tastingiakin olisi ollut saatavilla ihan kiitettävästi. Sade kuitenkin ropisi tuulilasiin siinä määrin, että päätettiin siirtyä seuraavaan kylään, eli Radda in Chiantiin.

Maisemat olivat kauniin kumpuilevia, muttei ihan niin silmiä hiveleviä, kuin Orcian laaksossa.

Vaikka kylien välissä oli pääosin poutaista ja aurinkokin pilkahteli, niin Raddassa taas satoi.

Eli jatkettiin viimeiseen reitillämme olevaan kylään, eli Castellinaan. Ja, ei voi olla totta… Taas kylien välissä ei satanut pisaraakaan, mutta heti kun saavuttiin itse kylään, niin alkoi vesisade. Ja niinpä ei jalkauduttu taaskaan itse kylän raitille.

Äkkiseltään auton sisältä katsoen, tuo Castellina näytti viehättävimmän näköiseltä näistä kylistä ja ehkä vastasi eniten etukäteismielikuvaa Chiantista.

Palattiin takaisin Colleen, missä aurinko paistoi täysiä kylän keskusaukiolle ja se oli viinilasin paikka.

Tallennettu kategorioihin Italia | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Toscanan Manhattan

Kun Collesta Volterraan johtavalta tieltä poikkesi oikealle niin ei tarvinnut kauan ajaa, kun San Gimignano näkyi kaukaisuudessa vasemmalla. Miksihän en pysäyttänyt autoani tuohon paikkaan parin kuvan ajaksi. Kun koko muu Elsan laakso oli pilvisen harmauden peitossa, tuonne kukkulan päällä sijaitsevalle “ Toscanan Manhattanille “ paistoi aurinko ja kaupunki näytti suorastaan kultaiselta auringon valossa. Ehkäpä ajattelin, että saadaan kuvia sitten lähempänä.

Mutta ei saatu. Tie kiemurteli kukkuloiden rinteillä ja San Gimignanosta ei näkynyt enää vilaustakaan.

Ennen kaupunkia on parkkialue P1, mutta ajeltiin ohi, toiveissa saada paikka jostain lähempää keskustaa. Mutta kuten arvata saattaa, parkkialueet P2 ja P3 olivat täynnä tässä turistien suosimassa kylässä. Eipä auttanut, kuin palata P1;seen ja lähteä kapuamaan ylämäkeen.

Matka oli alle kilometrin, mutta kyllä se hien sai pintaan kun aurinkokin porotti täydeltä terältä.

Kylä on turistien suosiossa etupäässä siksi, että täältä löytyy ilmeisesti ainoana kylänä Toscanassa nuo korkeat tornit, joista tulee pilvenpiirtäjät mieleen. Rikkaat suvut ovat aikoinaan rakentaneet palatsiensa yhteyteen tornin, mihin tarpeen vaatiessa paeta vainolaista. Ja kai se on osoitus myös vauraudesta. Mitä korkeampi ja hienompi, sitä rikkaampaa porukka talossa asuu.

Niitä on ollut myös muissa kylissä alueella, mutta kuten majoittajamme poika Lorenzo meitä valisti, ne ovat maanjäristyksissä tuhoutuneet.

Tässä kylässä on säästytty tuhoilta ja nyt nämä hienot rakennelmat vetävät tuhansia turisteja joka päivä ihmettelemään tätä ainutlaatuista kylää. Ja tietysti jättävät sievoisen summan paikallisen elinkeinoelämän hyväksi.

Mitäs tässä enempiä löpisemään, kuvat kertokoon loput. Vierailun arvoinen paikka.

Ps. Näpsäisin sitten poistullessa kuvan paikalta, missä se olisi paitänyt ottaa jo menomatkalla.

Tallennettu kategorioihin Italia | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Toscanan auringon alla: Siena

Säätietojen mukaan oli tulossa päivä aurinkoinen, joten heti aamusta ajattelin paikata aukon sivistyksessä, mikä oli syntynyt pari päivää sitten, kun oltiin jouduttu ajamaan Sienan ohi vesisateessa.

Jostain kumman syystä navi ajatti ensin väärään suuntaan pari kilometriä ja käski tehdä uukkarin. Kostona tälle en enää uskonut mokoman ohjeisiin vaan ajoin omalla näppituntumalla pikkuteitä pitkin kohti Sienaa, vaikka navi yritti opastaa moottoritielle.

Ja nyt kyllä kannatti pitää päänsä. Maisemat oli hienoja matkan varrella, kun taas motarilla tullessamme saimme ihailla etupäässä vehreitä pusikkoja.

Monteriggionessa oli peräti hieno linna kukkulan päällä, mistä koitin saada kuvan vauhdissa, samalla kun koitin pitää Punton mutkaisella tiellä.

Lady oli jäänyt aamusta kohentamaan make uppia iltapäiväistä San Gimignanon retkeä varten ja olin siis yksin liikkeellä.

Huomasin kadun varressa parkkipaikan, kun kaupungin muuri oli jo näköpiirissä. Roskalaatikoiden vieressä oli Punton mentävä aukko, mihin asettelin varovasti mustaa oriani. Kun sain auton paikalleen, siihen tuli vielä eteeni pätkäauto nimeltä Smart, ja näytti siltä että peruuttaa väkisin keulaani. Niimpä otin pakkia sen verran, että roskapöntöt takanani kolisi ja menin sitten tutkimaan vaurioita. Tyytyväisen oloinen Smarttikuski näytti peukkua ja katosi liikkeeseen kadun toiselle puolelle. Onneksi mitään naarmuja ei takapuskurissa näkynyt. Tahtoo käydä kukkaron päälle, jos saa vuokra-autoon pientäkään osumaa.

Tienvarressa olevan kyltin mukaan tähän saa pysäköidä ilman maksua, joten lähdin tallustamaan kohti kaupungin muuria. Seuraavan pysäköintitilan edessä oli kyltti, että pysäköinti sallittu 30 min, ja parkin kohdalla samanmoinen kyltti kuin paikalla mihin Punton jätin. Tulipa nyt mieleen, että varmasti sama 30 minsaa on tuollakin rajana, mihin auton jätin. Ihmettelinkin jo aiemmin, etteikö ole mitään rajoitusta parkkiajalle  niin lähellä kaupungin keskustaa.

No varmaa on, etten aio moisen pikkuasian pilata kenties ainoaksi jäävää Sienan visiittiä, vaan tässä mennään nyt pikku riskillä. Jos tulee sakko, niin tulee. Tuskin se niin iso on että konkurssi tulee. Sitäpaitti nämä kadun vierustaala olevat autot on sen näköisiä, että ovat olleet tässä jo pidempään.

Kaupunginmuuri oli vissiin joku paikallinen kehäkolmonen, koskapa vanhakaupunki ei vielä tästä alkanutkaan, vaan vasta muutaman sadan metrin päästä.

Kapea katu lähti johdattamaan paikasta, missä oli jonkinlainen autojen ja bussien kääntöpiste. Kadun varrella oli luonnollisesti monenlaisia kauppoja, tavernoita yms.

Sitä mukaa, kuin turistien määrä lisääntyi, tiesin määränpääni lähestyvän. Eli, olin menossa katsomaan sitä aukiota, missä nämä maailmankuulut hevoslaukkakilpailut, eli paliot järjestetään.

Eräästä kadunkulmasta vietti portaat alavasemmalle ja portaitten alapäässä pilkotti aukeantapainen. Sieltähän se Piazza del Campo viimein löytyi. Olin kävellyt varmasti kolme kilometriä autolta.

Aukiolla oli satoja turisteja, joista osa istui kallimmanpuoleisissa ravintoloissa ja osa vain makaili aukiolla. Piazza tosiaan sijaitsee montussa muuhun kaupunkiin nähden, ja muistelinkin, että paikalla on muinoin sijainnut amfiteatteri, eli Sienan colosseum.

Erästä naista oli alkanut reissaaminen ottaan siinä määrin voimille, että makasi aukion laidalla selällään, jalat kaverinsa sylissä. Paikalla oli kaksi poliisiautoa ja siihen tuli vielä ambulansseja kaksin kappalein, vaikka tilanne ei kyllä vakavalta näyttänyt. Mutta ehkä rouvaa oli siepannut pumpusta. Ostin gelaton, filmailin aikani joka suuntaan ja siirryin Duomon aukiolle.

Jeesus mahtaisi olla pahalla päällä jos näkisi, mikä markkinameininki Duomon aukiolla on meneillään. Krääsäkojuja oli tosiaan pilvin pimein ja Siena-aiheiset matkamuistot tekivät kauppaansa. Otin muutaman kuvan ja lähdin paluumatkalle. Taitaa olla nyt tämän reissun tähän asti lämpimin päivä tulossa.

Tallennettu kategorioihin Italia | Avainsanoina , | 2 kommenttia

Colle di Val d`Elsa

Nyt täytyy pikkasen vetää sanoja takaisin. Kun lähtee ajelemaan Montepulcianosta kohti Pienzaa, on tie ihan hyväkuntoista, tällä vuosituhannella päällystettyä. Pienzan jälkeen piti kaasujalkaa keventää radikaalisti. Maisemat täällä ovat ihan silmiähivelevän kauniita. Piti oikein pysähtyä kuvaamaan eräälle kukkulalle, mistä näköalat ympäristöön olivat kymmeniä kilometrejä. Huomattiin nyt olevamme keskellä matkailumainosta.

Vastahakoisesti istahdettiin takaisin autoon ja lähdettiin lipumaan kohti Sienaa. Aamupalatarpeissa oli pientä vajetta, joten käännyttiin kohti Montalcinoa, kun mainos tienvarressa kertoi Coop-marketin löytyvän tuolta suunnalta.

Markettia ei löytynyt, mutta turha lenkki palkittiin hienoilla maisemilla Orcian laaksoon.

Sienassa oli tarkoitus poiketa, mutta eiköhän vain alkanut satamaan juuri ennen kaupunkia. Ajettiin toki kaupungin läpi, mutta ei yhtään vapaata parkkipaikkaa osunut silmään. Parkkitaloista olisi varmaan tilaa löytynyt, muttei innostanut lähteä vesisateeseen tarpomaan. Sen verran saatiin näkymää pisaraisen tuulilasin läpi, että tosi massiiviselta paikka näytti pienempien kylien rinnalla. Varmasti visiitin arvoinen paikka, mutta taitaa nyt ainakin tällä reissulla jäädä väliin, kiitos ilmojen haltijan.

Colleen saavuttiin hyvissä ajoin, ja täältä löytyi myös Coop-market. Olin varannut huoneiston Airbnb-sivuston kautta ja asunnon omistajalta saanut ohjeen kylän “alapuolella”sijaitsevasta parkkipaikasta.

Omistaja viestitti olevansa vielä kokouksessa Firenzessä, mutta englantia taitava poikansa tulee meidät noutamaan parkkialueelta.

Siinä odotellessamme todettiin, että kyllä olisi Hämeen laaturemontille töitä näissä katoissa. Ei ihme, että Bondin Jamesiakin meinasi pelottaa, kun hän vastaavanlaisia tiilikattoja pitkin joutui juoksemaan Sienassa, muistaakseni Quantum of Solace-elokuvassa.

Peltikaton asennukseen tarvittaisiin varmasti kaupungin lupa ja sitä tuskin heruisi. Haluavat pitää nämä kylät ulkoilmamuseoina ja samanlaisina kuin ne on olleet viimeiset 500 vuotta.

Lorenzo saapui kolmerattaisella lavamopedillaan ja pettymykseksemme ilmoitti, ettei voi ottaa meitä, saatikka matkatavaroita kyytiinsä, vaan matka asunnolle tapahtuu apostolinkyydillä. Hänellä nähkääs ei ole lupaa ajella kylän vanhassa osassa. Matkatavarat voisi kuitenkin jättää autolle. Hänen äidillään on lisenssit kunnossa ja hän voi noutaa kamat, kun saapuu Firenzestä, noin yhdeksän aikaan illalla.

Otettiin kuitenkin kantoon sen mitä kohtuudella sai ja kiivettiin Loren perässä kukkulalle. Todella vanhan rakennuksen toisesta kerroksesta löytyikin oikein perinteikäs suuri huoneisto, joka oli Loren kertomuksen mukaan kuuulunut suvulle vuosisatoja.

Talo on kuulemma 1500-luvulta ja on sitä rempattu usein. Kerran on kuulemma maanjäristys tuhonnut tämän kylän ja kaatanut kaikki tornit, mitkä naapurikylässä San Gimignanossa ovat vielä pystyssä.

Sähköt on ja kaikki nykyajan mukavuudet keskuslämmitystä myöten, eli on tätä remontteerattu vielä sotien jälkeenkin.

Ilmanvaihto ei ollut paras mahdollinen ja hajusta tuli mieleen Versaillesin palatsi ja Hofburgin linna. Väliseinätkin ovat lähes metrin paksuiset ja paalutettu katto korkealla. Vanhojen arvokalusteiden ja astiastojen takia tuli tunne, että tulemme asumaan museossa seuraavat neljä vuorokautta.

Lore sanoi, että tulee mutsinsa kanssa visiitille illalla, niin haetaan se matkalaukku samalla. Sanoin, että taidan hakea sen nyt samantien. Tulevat kuulemma siitä huolimatta. Laura-äiti haluaa nähdä meidät. No, ei mikään ihmekään. En kyllä itse tällaista arvoasuntoa luovuttaisi millekkään bileporukalle. Etenkään, kun mitään vakuutta ei edes vaadittu.

Pyörähdettiin pikku kyläkierros ja käytiin syömässä läheisessä trattoriassa kalliinpuoleiset pastat. Laura ja Lore saapuivat asunnon ulko-ovelle samanaikaisesti kanssamme.

Laura hiukan tenttasi meitä italiaksi ja Lore tulkkasi. Saimme ilmeisesti vakuutettua heidät, että tulemme kohtelemaan tätä arvoasuntoa asiaankuuluvan kunnioittavasti ja että olemme liikkeellä hyvissä aikeissa. Laura aikoi vielä heittää meidät lauantaina autollemme, ja tietysti samalla tarkastaa asunnon.

Tässä on tosiaan takallinen olohuone, ruokailutila, kaksi keittiötä, kaksi suurta makuuhuonetta, kaksi kylppäriä ja yksi pienempi huone, minne voi vetäytyä vaikka lueskelemaan. Kattoterassi mistä on hyvät näköalat kaupunkiin löytyy myös.

Koko tämä lysti maksaa vain 62,50 vuorokaudelta, eli halpaa kuin saippua.

Kämppä löytyy Airbnb-sivustolta nimellä: Antico Appartemento Immerso Nella Storia

https://www.airbnb.fi/rooms/18344594?location=Colle%20di%20Val%20d%27Elsa%2C%20SI&s=jL91FS8F

Tallennettu kategorioihin Italia | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Toscanan auringon alla: Cortona

Cortonaan tosiaan suunnattiin iltapäivästä ja laitoin navigaattorin viemään meidät Lago Trasimeron kautta, jos saataisiin ajella sitten järvenrantamaisemissa.

Ei ole tosiaan Berlusconi, eikä muutkaan Italian pääministerit uhranneet liiraakaan valtion vähistä varoista teiden ylläpitoon. Nämä Toscanan pikkutiet on kyllä huonoimpia, missä olen ajellut. Jopa Kreikan tiet ovat paremmassa kunnossa. Eu-rahoilla kai noita teitä nykyään kunnostetaan, mutta ehkäpä ne rahat on menneet parempiin taskuihin. Turisteja täällä liikkuu siinämäärin, että luulisi rahoja riittävän tienpitoon.

Kun Cortona jo siinsi horisontissa, kehoitin seuralaistani tarkkailemaan tienvierustoita, jos vaikka Villa Bramasole sattuisi sijaitsemaan tämän tien varrella. Saman näköisiä villoja oli kyllä pilvin pimein, muttei Bramasolen kylttiä sattunut silmiimme.

Kaupunki on luonnollisesti korkean kukkulan päällä ja sinne johtavan jyrkän tien varressa oli autoja parkattuna peräjälkeen siinä määrin, että epäiltiin saadaanko autolle paikkaa ollenkaan. Kerrankin tuuria: noin 50 metriä siitä, mistä vanha kaupunki alkaa, löytyi tyhjä paikka lippuautomaatin vierestä. Vierestä löytyi myös näköalatasanne, mistä sai hyviä kuvia laaksoon.

Pieni, historiallinen keskusta oli pian kävelty läpi ja pysähdyimme vielä Piazza Republicalle virvokkeille. Aukio muistuttaa palatseineen kovasti Montepulcianon Piazza Grandea ja esiintyy myös epäilemättä Toscanan auringon alla-elokuvassa.

Kun tulimme takaisin näköalatasanteelle, näkyi hienosti sadealue alhaalla laaksossa, joka silminnähden liikkui meitä kohden.

Heti, kun pääsimme kukkulalta alas, alkoi sataa kaatamalla, mitä jatkuikin sitten Montepulcianoon saakka. Teiden varsille ei oltu kaivettu ojia, niin kaikki pelloillekin satanut vesi ohjautui suoraan tielle. Paikoitellen  tie muistutti enemmän jokea, mutta niin vain puskettiin vastavirtaan. Monteen noustessa tuntui jo kuin koskessa ajaisi, mutta sitkeästi Punto meidät perille saattoi. Tulipahan koettua hieman extremeä.

Enotecassa piipahdettiin reissun päätteeksi ja ihmeteltiin taas mitä kaikkea viidellä eurolla saakaan.

Tallennettu kategorioihin Italia | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Toscanan auringon alla: Montepulciano

Tuo nimi lupaa vähän liikaa, ainakin nyt alkumatkasta. Auringosta ei näkynyt vilahdustakaan, kun jätimme Orvieton taaksemme. Sumu vaihtui pikkuhiljaa sateeksi kun ajelimme huonokuntoisia teitä kohti Orcian laaksoa.

Täälläpäin on ilmeisesti joku Camino, eli pyhiinvaellusreitti, koskapa ikäihmisiä rinkkoineen ja kävelysauvoineen tuli vastaan tämän tästäkin. Meikäläisen nivelillä ei tuohon enää pystyisi, muttei ole niin kovasti halujakaan.

Valle d`Orciassa alkoi näkyä näitä Toscanan maisemista tuttuja viinitiloja, joihin johtavat kujat ovat  sypressein reunustetut. Näin keväällä maisema on totaalisen vihreä, eikä vielä osittain keltainen, kuten matkailumainoksissa yleensä. Hienoilta nuo sypressikujat silti näyttivät.

Montepulciano on myös korkealle kukkulalle aikoinaan rakennettu kuulu viinikaupunki. Nyt ei tarvinnut lähteä sompailemaan centro  storicoon, kun olin varannut majoituksen kaupunginmuurin ulkopuolelta La Corte Medicea-enotecan yläkerrasta. Alakerrassa onkin sitten viinibaari ja ristorante, ettei matkalaista nälkä eikä jano pääse vaivaamaan.

Huone näytti renesanssin aikana tehdyltä ja ikkunasta avautui näkymä alas laaksoon. Varmasti maailman pienin jääkaappi oli huoneeseen asennettu. Kaappiin mahtui ainoastaa yksi puolen litran vesipullo, eikä sitten muuta. No, eipä niitä punaviinejä jääkaapissa pidetäkään.

Päiväunien jälkeen käytiin alakerran enotecassa viinilasillisella, ja kiivettiin muurin sisään historialliseen keskustaan. Löydettiin kuin löydettiinkin kylän ainoa alkuillasta auki oleva pizzeria ja ruoka huuhdottiin alas Toscanalaisen punaviinin saattelemana.

Kyllähän niitä ruokapaikkoja joka kulmalla täällä riittää, mutta avautuvat vasta kahdeksan aikoihin. Vielä ei ole saatu sisäistä kelloa siirrettyä välimerelliseen rytmiin sopivaksi.

Palatessa poikettiin vielä enotecaan ja ostettiin tuhti eloonjäämispaketti paikallista juustoa, salamia ja luonnollisesti Montepulcianon viiniä, romanttisia illanviettoja varten.

Aamusta lähdin tapani mukaan hieman jaloittelemaan ja kiipesin takaisin historialliseen keskustaan. Nyt jo aurinkokin näyttäytyi ja tuli mukava lomafiilis. Kaupat ja viinibaarit availivat oviaan ja muutamia turisteja oli kävelemässä samaan suuntaan kanssani.

Kadut tosiaan ovat kovin mäkisiä tässä kylässä ja sivukadut lähinnä kapeita portaikkoja.

Aikani harhailtuani löysin itseni Piazza Grandelta ja istahdin kirkon seinustalle ihailemaan noita vanhoja rakennuksia. Tuli mieleen, etteikö tämä ole sama aukio, missä se polakkipoika heitteli lippua tehdäkseen vaikutuksen italialaistytön vanhempiin, elokuvassa: Toscanan auringon alla. Lipun heittely päättyi huonosti, mutta lopputulos oli odotettu. Ihan satavarma en asiasta ole, mutta muistikuva on, että juuri tämä aukio olisi kyseessä. Pitänee tarkistaa.

Ei oltu sovittu mitään iltapäivälle, niin tuli mieleen, että jospa tehtäisiin visiitti Cortonaan, missä tätä samaista filmiä on kuvattu enemmänkin. Etenkin, kun sinne näyttäisi olevan alle tunnin automatka.


Edit: Kyllähän se tämä Piazza Grande tuossa elokuvassa esiintyy.

Tallennettu kategorioihin Italia, Uncategorized | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti