Costa Blanca

17.09.2013

Poks!! Sadas lento taitaa olla nyt korkattu, kun Norski heittää meidät aurinkoiseen Costa Blancan Alicanteen. Aurinkoa tosiaan on luvassa joka päivälle ja noin 30 kahta puolta lämpöä. Yöt joutuu kärvisteleen 20-25 asteessa. Voipa tulla kuuma ajoittain. 4 tuntia ja Rellu alle ja kohti Torreviejan ihmeitä.

Noin tunnin jonotuksen jälkeen pääsin Goldcarin autovuokraamon tiskille, jossa Pedro puhui niin nopeasti enkkua, espanjan aksentilla, etten ymmärtänyt puoliakaan. Niimpä hän sai veloitettua luottokortiltani 165 euroa, josta 90 oli polttoaineesta, 50 relax-vakuutuksesta, ja loput erilaisia veroja. Relax vakuutus sai minussa aikaan päinvastaisen vaikutuksen, kun tajusin, että mua on kusetettu. Vaikka tuo polttoaineen hintakin on yläkantissa, niin mitään relaxeja ei olis tarvittu, vaan meillä oli jo kaikki vakuutukset mitä tarvitaan. Pari maanmiestäkin oli vierekkäiseltä tiskiltä relaxit ottan, ja pitivät sitä tarpeellisena  (600 euron omavastuun poisto). No, viimenen kerta kun asioin Goldcarilla.

Kuva: Menopeli

Auto löytyi helposti parkkitalosta, mutta tie ulos ei niinkään helposti. Viimein kun uloskäynti löytyi, niin portti oli alhaalla ja siihen olis pitäny joku lärpäke syöttää, mitä meillä ei tietysti ollut. Parkkihallissa oli Goldcarilla joku koppi, mistä lärpäke löytyi, ja päästiin ulkomaailmaan, missä heti ekassa liikenneympyrässä otettiin vauhtia, ennenkuin saatiin päätettyä, mihin suuntaan lähdetään. Meillä ei tietenkään ollut minkäänlaista karttaa kun luotettiin, että Nokia opastaa meidät oikealle tielle, mutta eipä puhunu, eikä pukahtanu.

Olin ohjelmoitunut siihen, että Cartagenaan päin pitäis suunnistaa, muttei semmosta paikkaa kylteistä löytyny. Alicante, Valencia, Murcia, Madrid, Alicante, Valencia, Murcia, Madrid, Alicante, Valen… ei hemmetti, alkoi mennä jo päähän pyöriminen, niin Murcia, Madrid otettiin suunnaksi. Muistelin että Murcia on ainakin jossain siellä päin, missä loisto loma-asuntomme sijaitsee.

Oikea valinta, sillä jonkun matkan päästä jo Cartagena- Torrevieja opaste tuli näkyviin.
Tuhatta ja sataa Torreviejaa kohti ja soitto talonmies Kimille. Nokian navikin oli herännyt ja koitti opastella meitä, mutta siltikin saatiin missattua eka liittymä ja päästiin kääntymään Torreviejaan vasta eteläpuolelta.

Vielä pyörimistä kymmenissä liikenneympyröissä, muutamia harhaanajoja, niin Kimdotcomin, eikun Kimi Elsamar comin sinisen focuksen keula ilmestyi näkyviin. Hyppäsin autosta tervehtimään vastaanottajaamme, ja jumankavita, mikä kuumuus iski päälle. Kimi lohdutti, että kesäisin on kymmenen astetta kuumempaa. Asiaankuuluvat muodollisuudet läpikäytyämme Kimi toivotti hyvät lomat ja kävin päästämässä hänet portista kadulle.

Tää onkin tämmönen privaatti alue, minne ei sivulliset pääse. Sitä on päästy piireihin näköjään. Kämppien porraspielien lippujen perusteella tämä on Swedish Housemafian hallitsemaa aluetta.

17.9.2013 - 24.9.2013 020

17.9.2013 - 24.9.2013 02217.9.2013 - 24.9.2013 053

Asunto on lähes uusi, uima-allas vieressä, viilentävä ilmalämpöpumppu, kaikki tarpeellinen kalusto ja välineistö, nettiyhteys, pari taulutelkkaria yms. yms. Olipa vielä vettä, olutta ja viinipullokin starttipakettina, niin pikkuhiljaa relax vakuutus alkoi vaikuttaa toivotulla tavalla.

Lähin mercadona löytyi pienen seikkailun jälkeen ja oma vuokrasviitti toisen pienen seikkailun jälkeen. Miten täällä kaikki talot on niin saman näköisiä? Jopa väärän taloyhtiön porttia yritettiin auki ennenkuin huomattiin, ettei olla siellä päinkään, missä meidän koti on. Löytyihän se kuitenkin ja päästiin kokeilemaan miten lämmintä voikaan uima-allasvesi olla. Matkasta väsyneinä, päätimme syödä eka iltana kotioloissa ja kun vielä pimeään aikaan naukkailtiin viiniä kattoterdulla tähtiä ihaillen, ei unta tarvinut houkutella…

18.09.2013

On aika mahtavaa kävellä laiskasti aamu-uinnille lämpimään veteen heräämisen jälkeen. “Där jag kan lämna soppussen?” : heitin tottuneesti ruotsalaisnaiselle, joka hörppi gevaliaa terassillaan. Erotin höpötyksestä sanat “på gatan” ja elekielestä loput, että roskikset on kadulla.

Eipä tarvi Israeliin matkustaa, että pääsee kuolleeseen mereen kellumaan. Saman asian ajaa, kun heittäytyy selälleen Salinas järven punaiseen veteen. Venäläisnaiset kuorrutti itsensä mudalla ja yritin kysellä syytä moiselle käyttäytymiselle, mutta yrityksestä huolimatta yhteistä kieltä ei löytynyt. Niin syvälle kun sain kourani järven pohjaan työnnettyä jäi käteeni pelkkää suolaa, jota olikin kerrostalon kokoisia kasoja vastarannalla. Pakko uskoa, että Citymarketin hyllyssä olevan suolapurkin sisältö on kotoisin täältä, Euroopan suurimmasta suolanviljely laitoksesta.

Kuva: Uimataidottoman unelmalomakohde Las Salinas

 

Pahaksi onneksi tielleni rantamatalikossa sattui kivi, jota tietenkin piti potkaista, seurauksella, että yksi varpaistani vaihtoi väriä. Kipu oli sanoinkuvaamaton, mutta machomiehenä en kehdannut itkeskellä muiden nähden, vaan verta syljeskellen haahuilin autolle päin.

La Matan rantabaarissa oluen ja tapaksen jälkeen jo pystyin taas ajattelemaan positiivisesti elämästä yleensäkkin ja kun piiiiiitkästä aikaa ( 5 kk ) Välimeren lämpimät aallot pääsivät kosketuksiin herkän hipiäni kanssa, tuntui elämä elämisen arvoiselta.

Illan pimetessä aloimme laittaa parasta päällemme, suunnitelmana päivällinen espanjalaisessa flamencoravintolassa. Suunnitelman toteuttamiseen tarvitsimme taksia, joka jo kolmannen soiton jälkeen kurvasi eteemme.

La Estacion ravintolassa viehättävä senjorita palveli auliisti meitä ainokaisia turisteja.
Alkusalaatti, neljä alkuruokaa, neljä pääruokaa, kolme jälkiruokaa, neljä liköörilasia, kaksi pulloa viiniä, vesipullo, kaksi brandya ja taustamusiikki kustansivat ainoastaan 44 euroa!!!
Tästä ilahtuneena  tilasin 2 brandya lisää, jotka miehekkäästi kumosimme taksin jo odotellessa. Nyt tuntuu, että olis voinu jättää tilaamatta. Joka tapauksessa se oli hyvää ja halpaa, niin olisi suorastaan rikollista jättää tilaisuus väliin.

17.9.2013 - 24.9.2013 086

Kattoterassilla täysikuuta ihailtuamme, tulimme luultavasti nukkumaan johonkin aikaan…

19.09.2013

Kuumuuden aiheuttama jatkuva jano yhdistettynä halpoihin alkoholituotteisiin saivat elimistössäni aikaan tilan, jossa liikuttiin selkeästi epämukavuusalueella. Pikainen aamu-uinti Altos de la Bahian uima-altaassa lievitti tuskaani hieman.

Päivän plan oli kurvata Elx’n palmupuiston kautta Alicanteen, ja tehtävät oli aamupalaverissa jaettu seuraavasti: vävypoika ajaa, naiset keskittyvät ihailemaan maisemia ja kuvaamaan ja minulle lankesi sitten kartturin pesti. Roolijako onnistui mainiosti, sillä palmupuiston lähellä oleva pysäköintihalli löytyi ensiyrittämällä sokkeloisessa ja ruuhkaisessa kaupungissa. Rauhallinen kuljettajamme on kuin luotu vaativiin ajo-olosuhteisiin, eikä hermostu tiukassakaan paikassa ja kiertää liikenneympyrää sitten vaikka tunnin, että oikea liittymä löytyy.

Palmuja löytyi joka lähtöön ja kun niitä satojatuhansia on, niin ei ihan jokaista yritettykään löytää. Hieno paikka kuitenkin, mutta kuuma näin keskipäivällä.
Kuva: Palmupuistossa17.9.2013 - 24.9.2013 12517.9.2013 - 24.9.2013 12317.9.2013 - 24.9.2013 105
Mahe cafeen pysähdyttiin virvokkeille, missä kunto taas koheni hieman. Tarjoilija tipunen puhui vain espanjaa, mutta yhteisymmärrykseen tilauksestamme kuitenkin päästiin. Näppäsipä meistä vielä yhteiskuvankin.
Kuva: Altamiran palatsi, Elx17.9.2013 - 24.9.2013 138
Nokialaisen ja Googlemapsin avustuksella parkkihalli Alicanten huvipursisatamassa löytyi taas kivuttomasti ja päästiin maistamaan paikallista pizzaa. Ei nyt ollu ihan Napolin pizzan veroista, muttei nyt niin huonoakaan… nälkä lähti, mutta jano tuli tilalle.Rasvassa ja suolassa ei oltu säästelty. Suolaahan täälä voikin surutta käyttää, kun sitä näyttää olevan tievarret täynnä. Pikainen tutustuminen kaupunkiin, hieman shoppailua, muutama kuva ja Rellun nokka Torreviejaa kohti.
17.9.2013 - 24.9.2013 156

8-vuotis yhdessäolopäivän kunniaksi korkattiin kämpillä Cavapullo ja nuoriso loihti meille herkullisen hampurilais aterian, joka asianmukaisesti parvekkeella nautittiin.
 20.09.2013
Hovikuljettajamme ohjasteli meidät rauhalliseen tapaansa Torreviejan keskustaan perjantai markkinoille.Tienvarret olivat jo autoja täynnä, mutta niinpä vain olivat jättäneet Rellun kokoisen aukon, jonka oitis täytimme. Väkeä oli kohtuu paljon, muttei liikaa kuitenkaan. Mieleen muistui Porta Portesen markkinat Roomassa, missä oli pakko mennä massan mukana kuin ajopuu koskessa. Täällä pystyi nyt kuitenkin pysähtelemään, ja poikkeamaan reitiltä. Pari tuntia vierähti, muttei käynyt kukkaron päälle. 9 euroa köyhempänä ja siitäkin 1 euro kehitysapuna kerjäläisnaiselle, tepastelin takaisin autolle, daamini seuratessa vastahakoisesti perässä, missä nuorempi osa seurueestamme jo odottikin helpottuneen näköisenä, että vihdoinkin suvaitsevat saapua.
Matka jatkui Paseo Maritimon alle parkkihallin, mistä maanpinnalle noustuamme suoritimme välittömästi energiatankkauksen ja nestetasapainon korjauksen Pizzeria Romassa. Läheisestä kioskista löytyi kortit, jotka saatiin lähtemään maailmalle vaihtelevalla menestyksellä. Jalkapatikassa suoritetun citytourin jälkeen innostuimme vielä hetken mielijohteesta hyppäämään possujunan kyytiin ja jatkamaan päivän teemaa: Torrevieja tutuksi. Juna kolisteli hiljalleen rantaviivaa myötäillen ja kävi kiekan aika lähellä kotinurkkiamme.
Iltapäivää vietettiin jälleen uima-altaalla ja saatiin olla tällä kertaa ihan omalla porukalla. Olipa mukava pulikoida helteisen päivän jälkeen. Hovikuljettajamme osoittautui myös erinomaiseksi pastakokiksi ja täydellä vatsalla oli hyvä käydä levolle…
17.9.2013 - 24.9.2013 19817.9.2013 - 24.9.2013 20617.9.2013 - 24.9.2013 213
21.09.2013
Lauantaina ajeltiin rannikkoa pohjoiseen heti aamunkoitteessa. Kuskin vuoro oli siirtynyt minulle ja hovikuski veteli onnellisena hirsiä takapenkillä, vaikka oli puhe navigoida. Reitti oli kuitenkin suhtkoht selvä, kuten minäkin, joten päätin luottaa visuaalisiin havaintoihini ja suuntavaistoon.
Flamingoja bongatiin yhdellä jalalla seisoskelemassa Santa Polan suola-altailla. Benidormin pilvenpiirtäjät käytiin kuvaamassa ja ranta katu Playa Poniente ajeltiin läpi. Ihmettelin, kun oli niin erinäköistä kuin vuonna 1990, kun tuli nuorena miehenä täällä viikko vietettyä, mutta sitten muistin, että oltiinkin silloin Playa Levantella joka on tästä muutama kilometri pohjoiseen. Paikkakunnalla oli jatkettu korkean rakentamisen strategialla, ja skyscrapereita oli noussut lisää. Teeveestä tuttu Benidorm on erityisesti brittimatkaajien suosiossa.

17.9.2013 - 24.9.2013 23117.9.2013 - 24.9.2013 233

Calpessa pysähdyttiin aamukahville ja kuvailtiin isohkoa kiveä, joka oli rantahietikkoon jostain ajautunut. Navigaattorikin heräsi ja oli senverran pirteä, että sai jatkaa kuljettajan vaativassa tehtävässä. Denian nätti rantakaupunki käytiin vielä katsastamassa ja Oliva nimisestä kylästä siirryttiin moottoritielle, missä matka taittuikin verrattain nopeasti. Silla nimisessä pikkukaupungissa jätettiin auto parkkiin ja ystävälliset Espanjan maan asukkaat ohjasivat meidät Valenciaan menevään junaan.

17.9.2013 - 24.9.2013 238

Hienon rautatieaseman vieressä kohosikin ylväänä Plaza de Toros, joka näytti ihan Rooman Colosseumilta pienemmässä mittakaavassa ja oli tietysti parempikuntoinen.

Valenciassa on tosi hienoja taloja, joita bongaillen etenimmekin vanhaa kaupunkia pohjoiseen päin. Esim. Hostal Venecia on kyllä kaunein milloinkaan näkemäni hostelli, ainakin päälle päin. Katedraalissa piti tietystikkin käydä ihmettelemässä Graalin maljaa, johon yhden tarun mukaan oli vuodatettu Jeesuksen veri ristiltä laskemisen jälkeen ja toisen tarun mukaan Jeesus tarjosi tästä maljasta viimeisen ehtoollisen opetuslapsilleen. Niin, eikös nykyäänkin ehtoollisella viiniä hörpätessä juoda kuvaannollisesti Jeesuksen verta? Totta vai tarua, se on uskon asia. Pyhiinvaelluspaikka kristityille kuitenkin, ja pakko oli nähdä, kun paikkakunnalla liikuttiin.

Kuva: Plaza de Toros ValencianaKuva: 1 Plaza de Aiutamenton hienoista rakennuksista17.9.2013 - 24.9.2013 252

Serranon porteilta otettiin taksi tiedekaupunkiin, jonka espanjalainen nimi menee jotakuinkin näin: Ciudad de las Arts y las Sciences. Em. tavalla yritin taksisuharille lausua, joka ensin kattoi mua kuin halpaa makkaraa, mutta toisti sanat perässä ja pukkas taksamittarin päälle.

 

Kuva: Serranon portti, ei liity silti Serranon perheeseen millään tavoin

Aikamoinen tulevaisuuden kaupunki nähtiinkin, mutta tiukalla aikataululla lähempi tarkastelu jäi väliin. Kuvia kuitenkin tuli läjäpäin, ja jos joskus tulee näillä kulmilla notkuttua, niin aikaa pitää olla enemmän. Meidän lisäksi oli muitakin kauniita ihmisiä liikenteessä Oceanografian ympäristössä, ja syykin selvisi : oli menossa Valencia fashion week, ja pääpippalot tais olla juurikin siellä. Mallityttöjä ja poikia pörräsi siinä ympärillä, eikä kiinnittäneet meihin mitään huomiota, vaikka itellä oli kyllä tunne, ettei kuuluta tähän kerhoon. Ja me oltiin vaan etsimässä mukavuuslaitosta…

Los lavados… tai jotain sinneppäin, kysyin eräältä henkilöltä, joka vaikutti alueeseen kuuluvalta kalustolta. Kaverilla oli enemmän asiaa kuin Hannu Karpolla, ja kädet toi mieleen tuulivoimalan pyörivät siivet, kun hän viittelöiden opasti hädässä olevaa suomituristia. Koska oma espanjan kielitaitoni kiteytyy lauseeseen: Una grande cerveca, olisi paikallisopas voinut puhua vaikka hepreaa, niin lopputulos olisi ollut sama. Lähdin kuitenkin puolijuoksua opastettuun suuntaan, mistä löytyi parkkihalli. Jonkun aikaa tiirailtuani silmä tottui hämärään ja erotin etäällä toilets kyltin, josta ilmoitin myös seurueellemme.

Kuva: Ciudad de las Arts y las Sciences17.9.2013 - 24.9.2013 27317.9.2013 - 24.9.2013 26217.9.2013 - 24.9.2013 266

Päivä kallistui pikkuhiljaa iltapäivän puolelle, joten oli alettava suunnittelemaan paluumatkaa. Taksin saatuamme piti taas jonkun aikaa neuvotella, ennenkuin yhteisymmärrykseen seuraavasta osoitteesta päästiin, kuski kun ei puhunut sanaakaan muuta kuin äidinkieltään.

Espanjan kansallisruoka paella on kehitetty Valenciassa, joten oli must syödä sitä täällä.
Kiireissämme ei ollut aikaa etsiä kunnon paellaravintolaa, joten laatu oli sitten sen mukainen. Paella Valencianat nautittuamme päräytimme paikallisjunalla Sillaan, mistä matka jatkui kohti kotikontua auringon laskiessa vuorten taa. Pimeässä motari vaikutti ihan formularadalta ja vauhtiakin oli verrattain paljon, koska oli kiire Torren punkkaan ennen nukahtamista. Jännitysmomenttia lisäsi, että olin unohtanut kaukolasit yöpöydälle, ja lukulaseilla ei nähnyt, kuin punaisia ja keltaisia palloja. Tarrasin erään nopeasti liikkuva volkkarin takapuskuriin, ja siinä vanavedessä matka joutui mallikkaasti. Pystyin myös ennakoimaan aina seuraavan kurvin takavaloja seuraamalla, niin ei menty pöpelikköön. Onnekkaasti pysyin kuin pysyinkin hereillä perille asti, ja perinteinen yöpalaveri vietettiin kattoterassilla tähtien tuikkeessa.

 22.09.2013
Sunnuntaina muistettiin pyhittää lepopäivä, eikä kasattu mitään raskaampaa ohjelmaa. Aamupäivällä ajeltiin La Zenia boulevard ostarille, jonne oli matkaa noin 10 kilometriä. Yli 150 liikettä ja yli 5000 parkkipaikkaa… Sovitiin, että nähdään parintunnin kuluttua “täytekakun” luona, ja sitten shoppailemaan… Naisväellä olikin kädet pussukoita täynnä ja itellekkin löytyi jotain, joten reissu oli onnistunut.

La Matan rannalla bongattiin surffilaudan vuokraaja edellisellä käynnillä, ja tänään olis tarkoitus kokeilla sitäkin urheilulajia. Pettymys oli käsin kosketeltavissa, kun heppu oli myös päättänyt huilia sunnuntain. Pettymystä lieventääksemme suostuimme kiinalaisnaisen hierontatarjoukseen, olihan hän Shanghaista asti matkustanut tätä varten, joten annoimme pienen avustuksen matkakassaan hierontaa vastaan.

Mereen oli kuitenkin päästävä. Vesi oli ainakin 25 asteista, joten ei todellakaan kirpaissut kahlata napaa myöten ja heittäytyä aaltojen vietäväksi. Korkeimmat aallot oli jotain puolitoistametrisiä ja uimarenkaalla sai aika huimia liukuja. Monella näytti olevan myös pieni surffilaudan tapainen, jolla liukuivat mahallaan aina suurimman aallon harjalla. Tuo vois olla hauskaa myös, ja siinä paikassa perustettiin Costa Blancan Smurffilauta osakasyhtymä, perustajajäseninään vävypoika ja allekirjoittanut. Alkupääoma määräytyi smurffilaudan hinnan mukaan, joka osoittautui 11 euroksi, ja jaettiin siis tasan osakkaiden kesken. Smurffilauta siksi, etteihän tämä nyt oikeaa surffausta kuitenkaan ollut.

Pientä tasapainoa piti kuitenkin hakea ja ajoitusta opetella, että saisi mahd. pitkän liu’un. Hauskaa oli, kuin pikkupoikana toukokuisessa Kalajoessa vanhainkodin likaviemärin suulla, missä tarkeni uida jo keväällä:-) Kun maha alkoi olla täynnä suolavettä, ja nahka ruttuinen, vastahakoisesti lopetimme vesileikit, ja lähdimme valmistautumaan illalliselle.

Kun kaikilla oli parasta päällä, ja ilta pimeni dramaattisesti, otin puhelun Torren radiotaxiin, kun olin eka opetellut ulkoa lauseen: Avenida de Manzana doce, apartemento settezero. Langan päässä vastattiin juuri samoilla sanoilla ja myönsin vain, että si. Kätevää, olin tuolta jo kerran taksin tilannut, ja tuliko annettua niin hyvin tippiä, että ottivat oikein osoitteen muistiin  Ja taksikin saapui samantien ja vai meidät Torren huvipursisatamaan. Postitin Valenciasta ostamani kortit, ja pieniä ostoksia tehtiin rantakojuista…

Olin Tripadvisorista kattonu etukäteen hyväksikehutun ja edullisen espanjalaisravintolan, jonka piti olla tietysti kiinni. Meksikolaispaikka oli vähän tyyriimpi, mutta ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, niin ei nuristu. Punkkupullo poikettiin vielä Carrefourista kotimatkalla, niin ilta sai arvoisensa päätöksen.

23.09.2013

Maanantai oli viimeinen päivä Espanjassa, joten kirmasinkin heti aamusta lauta kainalossa La Matan vaahtopäihin muiden jäädessä vielä karistelemaan unenrippeitä silmistään. Aallokko oli eilisen veroista, ja vetelin tunnin verran liukuja, ennenkuin rantauduin. Lauta oli aivan liian suuri kotiinvietäväksi, joten koitin sitä autolle kävellessäni markkinoida mielestäni potentiaalisen näköisille “asiakkaille”. Yksi kalpea pojanruipelo olisi halunnut sen ostaa, mutta eipä ollut käteistä matkassa, ja niinpä olimme laudan omistajia vielä muutaman tunnin.
Altaalla käytiin vielä polskimassa, ja viimeisiä kuvia näpsimässä. Sitten oli aika ruveta töihin, eli siivota asunto, viedä roskat, pestä astiat ja pyykit, syödä ja juoda jääkaappi tyhjäksi. Elsamarin edustaja saapui kello19.15, päästi meidät portista kadulle ja jäi huiskuttamaan paipaita, kun Rellun nokka käännettiin Alicanten lentokenttää kohti.
Auto saatiin palautettua ilman lisämaksuja, ja raskaiden kantamusten kanssa siirryttiin odottamaan check inn’n aukeamista. Aulan mittari näytti näytti 27,3 astetta kun mahanahka intopiukeana tyhjäksi syödyn jääkaapin johdosta yritin muistella miltä tuntui toistakymmentä vuotta sitten Tornion terästehtaalla hitsailla hoitotasojen kaiteita 30 metrin korkeudessa, kun pakkasta oli 26 astetta ja perämereltä kävi jäätävä tuuli. Mielikuva helpotti oloani hieman tilanteessa missä farkut olivat liimaantuneet reisiini kiinni ja hikikarpalot juoksivat noroina selkärankaani pitkin, housunkauluksesta sisään.Turvatarkastuksen jälkeen hokasin kyltin: Vip lounge, ja päätin hakea vastinetta Diners clubin vuotuiselle 50 euron jäsenmaksulle.
Check in tiskillä törkeästi etuillut “puumanainen” istuikin jo “ookeplunkvistvainaan” näköisen miehensä kanssa upottavalla valkoisella nahkasohvalla, edessään kasa tyhjiä lautasia, ja kädessään lasi cavaa, ja herralla konjakki, rennosti jalkaa toisen polven päällä heiluttaen. Lorautin hiukan punkkua lasiin ja todettuani sen laatutavaraksi otin pari pientä kinkkujuustosämpylää lautaselle, että kehtasin lorauttaa lasin täyteen. Maailmanmanmatkaajan elkein kävelin valkoisten sohvien loosiin. Kuvan saattoi rikkoa selässäni roikkuva Adidas-reppu, jolla poikani rahtasi koulukirjoja yläasteella ollessaan. Koska punaviini osoittautui laatutavaraksi, oletin myös konjakin olevan sitä oudosta merkistä huolimatta.Tunsin selässäni kaksi kuumottavaa pistettä, kun “puumanainen” käärmeennahkapuvussaan seurasi haukankatseellaan jokaista liikettäni, lorauttaessani reilunpuoleisen jälkiruokakonjakin lasiin. Mieleeni hiipi myötätunto karvalakkipuolella hikoilevia kanssamatkaajiani kohtaan ja päätin lopettaa visiittini tutustumalla saniteettitiloihin. Marmorisen toilettitilan wc koppi oli suurempi, kuin Kärsämäen Essolla, missä Viita-ahon Taisto  tuli housut kintuissa baarin puolelle peittelemään sukukalleuksiaan, kun ei isona miehenä wc:n puolella kyennyt.
Lähtöportille B 22 ehtiessämme oli boardaus jo käynnissä, joten kuuman Espanjan viikon jälkeen pääsisimme pikapuoliin nauttimaan kotopuolen raikkaista syystuulista.

Tietoja Tapsa

Matkailua neljällä vuosikymmenellä
Kategoria(t): Espanja Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.