Las Vegas

Tämä matka on osa kolmen viikon Amerikankiertomatkaa vuonna 2011

 

IMG_8539

Bye bye Hollywood Hills, I`m gonna miss you, where ever i go, lauloi Samu Haberin käheä ääni, kun matelimme Los Angelesin aamuruuhkassa Downtownia kohti. Sattumaa se ei tietenkään ollut, vaan asiaan kuuluvaa musiikkia oli mukana pari levyllistä. Seuraava biisi olisikin Viva Las Vegas, Elviksen esittämänä ja ZZ Topin versio siihen päälle.

Ruuhka helpottui, kun käännyimme Pasadenaan päin Downtownin kohdalla. Tulipa mieleen Broadcastin kappale Pasadena sun go down, mutta sitä nyt ei ollut mukana sen kummemmin, kuin Dannyn San Bernadino biisiäkään. Ei oltu niin tarkkaan mietitty noita ajoreittejä etukäteen.

1171

Barstowssa poikettiin Subiin kahville ja syömään. Buickin lämpömittari näytti nyt sellaisia lukuja, että päätettiin skipata Colicon aavekaupunki ja ajaa suoraan Vegasiin viettämään uima-allas iltapäivää. Suunnitelmiin tuli muutos, kun Vegasin laitamilla naisväki huomasi Outlet myymälöiden keskittymän.

Ensimmäinen majapaikkamme Stratosphere Hotel & Casino sijaitsi toisella laidalla Vegasia, Stripin varrella, joten ajattelin ajaa määränpäähän hienosti pitkin Stripiä. Suunnitelma tyssäsi McCarran airportin kohdalla, missä liikenne seisoi täysin. Lentokentällä oli joku härdelli menossa: sinne painoi poliisiautoja pillit päällä ja ilmeisesti sen takia tässä nyt odoteltiin. Minuutit kuluivat, eikä jono liikahtanutkaan… Huomasin moottoritien rampin takavasemmalla ja sain kuin sainkin nitkutettua Buickin jonosta pois, ja rampille.

Hotelliin oli helppo suunnistaa: Stratosphere tower on USA:n korkein näköalatorni ja näkyy kyllä kaikkialle kaupunkiin. Auto jätettiin Valet parkingiin ja hissillä yhdeksänteen kerrokseen, missä meitä odotti hintaansa nähden ylellinen, mutta jääkylmäksi ilmastoitu huone. Mahtaa olla sähkönkulutus huippuluokka, jos tämänkin hotellin jokainen yli 2400 huonetta jäähdytetään jokainen omalla koneellaan. No, yritin unohtaa ammattiasiat ja puin itseni pikaisesti allaskuosiin.

IMG_8320IMG_8159IMG_8319

Parituntinen altaalla kului nopeasti ja pimeä alkoi painaa päälle. Syy sille, että tämän yön majapaikkamme oli Stratosphere Hotel & Casino oli siinä, että majoitukseen sisältyi vapaa pääsy näköalatorniin, joka muutoin olisi maksullinen. Tornista näkisi kaupungin värivaloineen ja siellä sijaitsi maailman korkein huvipuisto, joka kiehtoi etenkin retkikuntamme nuorimpia jäseniä.

Tornin baarissa törmäsimme ensimmäisiin maanmiehiimme sitten New Yorkin, kun neljä nuorta miestä nojaili baaritiskiin läppää heittäen Hangover elokuvasta.

Kuuma aavikkotuuli hyväili kasvojamme ulkoilmatasanteella, kun tallensimme yöllistä näkymää muistikortille ja kannustimme huimapäistä vävypoikaa, joka kaikkia vaaroja uhmaten testasi maailman korkeimman huvipuiston laitetarjontaa ja omaa pelkokerrointaan.

Ihmettelin kun syntymäpäiväonnitteluviestejä alkoi tulla puhelimeen, kunnes muistin, että kotimaassahan on kello melkein kymmenen tuntia edellä ja näinä hetkinä todellakin meikäpoika tuli miehen ikään. Virallisia synttäreitä viettäisimme kuitenkin huomenna, kun tälläkin puolella palloa olisi oikeat lukemat kalenterissa.

LAS VEGAS 24. - 28.10.2011 092IMG_8272

Aamulla lähdin palauttamaan San Franciscosta vuokraamamme Buickin Alamon lentokentän toimipisteeseen, joka ei ollut lähelläkään kenttää, mutta löytyi kuitenkin. Paluumatkalla Minnesotasta lähtöisin oleva naiskuljettaja ajoi saman risteyksen kautta, missä eilen liikenne seisoi. Kuljettajan mukaan Barack Obama oli ollut eilen paikkakunnalla ja liikenne oli pysäytetty, että herra pääsee kentälle häiriöttä ja ehtii Michellen viereen yöksi.

Tässä oli nyt sopiva väli vaihtaa majapaikka samalla. Oma matkalaukku oli mukana ja muu seurue lupasi saapua taksilla seuraavaan meeting pointiin.

Viiden tähden Venetian / Palazzo Resort & Casino on maailman suurin hotelli kahdeksalla tuhannella huoneistollaan ja pohjapinta-alaltaan Pentagonin jälkeen Pohjois-Amerikan toiseksi suurin rakennus, eli kylliksi pramea meikäläisen 50-vuotispäivän viettoa ajatellen. Tärskyt muun porukan kanssa oli sovittu hotellin aulaan ja siellähän he minua jo odottivatkin…

IMG_8373IMG_83701509

Olimme varanneet etukäteen pari semi-sviittiä, mutta kun respa koki ahaa elämyksen tutkiessaan passiani, hän up-greidasi meille executive-sviitit Strip-näkymällä. Thank you! Otan ilolla vastaan tämän huomion osoituksen…

Tuntuu kummalta, että minäkö muka viisikymmentä. Vastahan potkin kotona palloa aitan seinää vasten, hiplasin velipojan sata-amppeerisen rattia, kiusasin isosiskoa ja haaveilin rock-tähteydestä vinttikamarissa, treenaten  kuumeisesti Smoke on the Wateria kymmenvuotislahjaksi saadulla Landolalla. Kuinka vanhoilta silloin viisikymppiset naapurin sedät ja tädit näyttivätkään.

Varmistin vielä että sviittien piikkiinhän voi sitten tilata alueella ja nousimme kullatulla hissillä kerroksiin. Hissin oven avautuessa vastassa oli vartija, joka halusi nähdä oleskelu lisenssimme eli avaimen, ennen kuin päästi meidät jatkamaan matkaa. Sviittimme olivat kätevästi vierekkäin ja väliovesta pääsi kyläilemään, ilman että täytyi käytävän kautta kiertää.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten en ala runoilemaan, kuinka hienot sviitit meillä oli käytössä, itse hotellista puhumattakaan. Olin nyt elämäni kolmannessa Venetsiassa. Ensimmäinen oli se ainoa oikea siellä Italiassa… toinen muutama päivä sitten nähty Venice LA ja nyt täällä.

Baarikaapit auki… It`s party time!

130613081348

Koska päivä oli vasta alussa, eikä aurinkokaan piilotellut pilven takana, oli aika testata kuuluisa Tao beach, eli Venetianin valtaisa allas alue. Aina, kun olin hoitamassa juomatilausta, pieni mutta sitäkin arvovaltaisempi syntymäpäiväkutsuvierasjoukko supatti kiivaasti ja kun lähestyin sangriakannu molemmissa käsissä supatus lakkasi ja puhuttiin niitä näitä.

Ajattelin, että tuskinpa mua selän takana haukkuivat ja juorusivat pahansuovasti, vaan taisi olla kyseessä jokin yllätys päivänsankarille. Päivä kului mukavasti uiden, vesileikkien, pizzaa syöden ja sangriaa juoden. Nuorilla oli jonkinlainen visio illan ohjelmasta, joten allekirjoittanut sai vetäytyä huolettomasti sviittiinsä valmistautumaan iltaa varten.

14091357IMG_8476IMG_8468IMG_8423IMG_8422IMG_8437

Totuus alkoi paljastua Venetianin sisäänkäynnin edessä, kun normitaksi ei kyydiksi kelvannutkaan, vaan jotain hienompaa oli tiedossa. Aika kului ja vävypoika lähti selvittämään, missä shuttle service viipyy. Eihän nyt kuitenkaan olla missään manjana maassa. Kohta eteemme lipui piiiiitkä musta limusiini, jonka nauravainen aasialaiskuljettaja avasi kohteliaasti takaoven ja toivotti meidät tervetulleeksi Las Vegas sightseeingille.

IMG_8565IMG_8564

Eka osoite oli shamppanja-kauppa, mistä arvoisat Vip-vieraani hakivat pullon kuohujuomaa, mikä minun piti korkata siinä paikassa. Korkki lensi korkealle ja kopsahti…limusii… no ei onneksi, vaan läheisen Toyotan katolle, mutta onneksi ei tullut edes pientä lommoa vaikka ääni oli iso.

Limo lipui pitkin Stripiä… Ceasars Palace… Bellagio fountains… MGM… New York-New York… Mandalay Bay… taitaa tulla päivästä ikimuistettava. Eipä ne kotikylän sedät ja tädit tainneet omia viiskymppisiään tällä tavoin viettää… Salaa pyyhkäisin pimeässä liikutuksen kyyneleeni.

Kuuluisalle Las Vegas-kyltille pysähdyimme kilistelemään ja kuvaamaan. Kyltille kävellessämme vastaan tuli nuori nainen, joka halusi tietää mistä olemme… ”Finland, all right”, tyttö sanoi sen näköisenä, että mietti onkohan kyse jostain kaupungista, vai jopa peräti joku Yhdysvaltain 50 osavaltiosta.

Bisnes on bisnestä, tyttö nappasi meistä pari yhteiskuvaa ja me muistimme häntä puolestaan parilla George Washingtonin kuvalla.

Synttäripäivän illallista nautittiin Venetianin Canal Granden varrella, missä oli vielä päivä, vaikka ulkona oli jo niin pimeä, kuin se Las Vegasin valomeressä voi olla. Syy oli tietysti kattoon maalatussa taivaassa, joka oli todella luonnollisen näköinen ja päiväsaikaan olisi mennyt täydestä kuin väärä raha.

IMG_8588LAS VEGAS 24. - 28.10.2011 3321478

Casinolla ostin kroatialaistytöltä sikarin, mikä maistui pahalta, eikä meinannut loppua millään ja sikari suupielessä piti vielä harrastaa yhtä pahetta: uhkapeliä. Älysin kuitenkin lopettaa ennen kuin viimeinenkin taala olisi kadonnut lompakostani.

Jyväskylän Lutakosta ostamani Egotripin fanipaita herätti hilpeyttä peliautomaattien äärellä… siinähän mustaan t-paitaan on painettu valkoinen kravatti 🙂

Ylellisen vaahtokylvyn jälkeen seurasimme vielä vastapäisen Mirage-hotellin tulivuori showta ja alkoi tuntua, että tämä ikimuistoinen päivä, kiitos vieraitteni, oli pulkassa.

IMG_82431567

Eilisistä kokopäiväkemuista johtuen kurkkua kuivasi ja ohimoakin hieman jomotti, kun checkkauduimme ulos Venetianista ja siirryimme seuraavaan majoitukseen eli Luxoriin.

Egyptin Kairossa ja Luxorissa vierailleena hotellin teema miellytti ja pari yötä nyt vietettäisiin tuossa lasipyramidissa. Hotelli ei taaskaan ollut ihan mikä tahansa majapaikka, vaan yli neljällätuhannella huoneistollaan yksi maailman suurimmista. Pyramidin huipulla taivasta valaisevat lamput ovat maailman kirkkaimmat ja näkyvät selkeästi ulkoavaruuteen.

Hotellin edessä feikki obeliski ja Gizan sfinksin kopio toivottivat meidät tervetulleiksi resorttiin. Mustan lasipyramidin mittasuhteetkin olivat kutakuinkin Kheopsin pyramidin luokkaa.

15461545IMG_8675

Auringosta otettiin kaikki irti taas allas alueella, mutta uimasille ei tällä kertaa alettu. Jatkuva helikopterien pörräys häiritsi muuten rauhallista iltapäivää.

Illalliseksi nautimme pizzaa New York-New York hotellin alakerrassa ja vävypoika kävi ottaan kyytiä hotellin vuoristoradassa, joka on mainittu aika vauhdikkaaksi.

IMG_8752

MGM Grandissa käytiin katsomassa leijonia, mutta ne olivat joko erätauolla, tai pekkaspäivää viettämässä, kun ei edes hännäntupsua näkynyt.

Pitihän ne kaikista Vegas-aiheisista elokuvista tutut Banana Daigurit metrisissä laseissa ostaa, koska täällä oli hieman väljempää alkoholipolitiikka ja lasi kourassa sai rauhassa kävellä pitkin Stripiä, eikä tarvinnut alkaa paperipussien kanssa värkkäämään. Juomista olikin ihan riittävästi kahdelle hengelle ja äitelän maun vuoksi piti loput vielä huljauttaa Luxorin lavuaariin.

IMG_8724IMG_8736

 

Ystävälliset meksikolaiset jakoivat kadulla pelikortteja, joissa oli kauniiden, vähäpukeisten naisten kuvia, puhelinnumerolla varustettuna. Bellagio-hotellin edustalle päästyämme olikin käteen kertynyt kortteja jo kokonainen pakka. Tasatunnein uusittava suihkulähde-show veti puoleensa tuhansia katsojia ja oli kieltämättä hieno. Bellagio- ja Ceasars Palace-hotellin valaistuskin pelasi yhteen vesipatsaiden kanssa.

IMG_8791IMG_8797

Luxorin kasinolle saapuessamme miesporukka repesi äänekkäisiin suosion osoituksiin. Ei ehkä siksi, että olisivat iloisia meidän paikalle saapumisesta, vaan taisi olla isompi voitto kyseessä. Ujuttauduin porukkaan, ja kysyin, paljonko tuli? Fifty dollars…No, vähästä se on mieli hyvä…

Huomenissa olisi edessä aikainen lähtö lentokentän autovuokraamon kautta Grand Canyonille, joten kreisibailaaminen jäisi tältä illalta vähemmälle.

Tietoja Tapsa

Matkailua neljällä vuosikymmenellä
Kategoria(t): USA Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.