Grand Canyon

Tämä matka on osa kolmen viikon USA:n matkaa vuonna 2011. Kirjoitettu muistiinpanojen ja muistikuvien pohjalta.

1666

Varaamamme Ford Escape vaihtui luokkaa isompaan Chevrolet Tahoe maasturiin Alamo- vuokraamon tiskillä, Mc Carran lentokentällä. Mikäs siinä, auto oli uudenkarhea ja näyttävän näköinen. Tuolla pitäisi olla matkanteko jouhevaa…

Nuoret olivat suosiolla maksaneet nuoren kuljettajan lisän ja nyt me ”vanhukset” saisimme nauttia maisemista takapenkiltä käsin.

Tarkoituksena oli ajaa Hoover Damin kautta Grand Canyon West Rimille ja takaisin saman päivän aikana ja  viipyillä muutama tunti kanjonilla, joten liikkeellä oltiin jo auringon nousun aikoihin.


IMG_8898IMG_8996

2330 km pitkä Coloradojoki saa alkunsa Kalliovuorilta ja kulkee Colorado-, Utah-, Arizona-, Nevada-, ja Kalifornia-osavaltioiden läpi, päätyen Kalifornia-lahteen Baja California niemen itäpuolella Meksikossa. Lännenlehdistä tuttuja paikan nimiä.

Joki on siitä erikoinen, ettei se ole suurimmillaan ennen mereen laskemistaan, vaan kuihtuu lähes olemattomiin runsaan kastelukäytön vuoksi. Joen molemmin puolin on viljelykäytössä oleva vihreä vyöhyke, muutoin kuivassa autiomaassa. Vuosimiljoonien kuluessa joki on kovertanut itsensä läpi ylänköalueiden, minkä johdosta Grand Canyon on syntynyt. Alue on luokiteltu yhdeksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä ja siellä käy vuosittain 4-5 miljoonaa vierailijaa.

Padon rakentajien kaupungin, Boulder Cityn jälkeen tulikin pian Hoover Dam kyltti ja poikkesimme uudehkolta tieltä vanhalle Arizonaan johtavalle tielle, joka veisi tuon valtavan suuren padon yli. Auto jätettiin pysäköintitaloon padon lähettyville ja patonäkymiin tutustuttiin jalkapatikassa.

IMG_8851IMG_8850IMG_8845IMG_8844IMG_8841IMG_88361656

Pato on saanut nimensä presidentti Herbert Hooverin mukaan, joka polkaisi rakennustyöt käyntiin vuonna 1931 talouslaman pyörteissä. Pato on 379 metriä leveä ja 221 metriä korkea. Päällä kulkee yli 10 metriä leveä tie ja juuresta padon paksuus on yli 200 metriä. Tarinan mukaan patoon käytetyllä betonilla tekisi 4 metriä leveän tien maapallon ympäri. Pato ja voimalaitos sijaitsevat Nevadan ja Arizonan rajalla Coloradojoen jyrkissä kalliomaisemissa, muodostaen Lake Meadow`s tekojärven padon pohjoispuolelle. Onkohan ilmastomuutoksen syytä, että järven pinta on laskenut monta kymmentä metriä. Jos järvi kuivuisi, sammuisivat Las Vegasista valot ja viimeinenkin peliautomaatti lakkaisi kilkattamasta.

Pato ylitettiin myös autolla, mutta vanha Arizonan tie oli tulpattu uuden tien avaamisen myötä, joten jouduimme palaamaan takaisin Nevadan puolelle ja ylittämään joki korkeuksissa olevaa uutukaista siltaa pitkin. Aavikkomaisemissa saikin ajella sitten jonkin aikaa.

Dolan Springsin kohdalla käännyttiin vasemmalle, tielle 25. Asutus oli enemmän ja enemmän parakkia ja vaunuja ilman pyöriä. Tie 261 olikin jo sitten soratietä, mitä jatkuisi parikymmentä mailia. Aika pian soratielle päästyämme alkoi rengaspaineen merkkivalo palaa, mutta jatkettiin kuitenkin matkaa, kunnes Tahoen perä alkoi liiraamaan. Takarengashan siinä oli täysin tyhjä ja vararengasta ei löytynyt niin mistään. Ei muuta kuin ohjekirja käteen josko sieltä renkaan sijainti selviäisi. Kenenkään muun hermot eivät kestäisi lukea opasta vaihe vaiheelta, paitsi kuskina toimivan vävypojan.

IMG_8903IMG_8910IMG_8912IMG_8902

Hyvässä yhteishengessä rengas vaihtui toiseen pölyisellä maantiellä auringon porottaessa armottomasti kallioiden yläpuolella. Tämä oli juuri sellaista maastoa kuin lännen elokuvien kohtauksissa, missä intiaanit ilmestyvät sotamaalauksissa harjanteelle. Kehoitin näisväkeä tarkkailemaan, näkyykö horisontissa savumerkkejä. Oltiinhan intiaanireservaatissa.

Muutama auto pysähtyi kysymään tarvittaisiinko apua tai vettä, mutta kyllähän noin pieni juttu hoidettaisiin omalla porukalla. Noin tunnin hikoilun jälkeen tussana rengas heitettiin peräkonttiin ja pian oltiin Grand Canyon West Airportin parkkipaikalla. Tähän päättyisi yksityisautoilu ja jos mieli kanjonin nähdä, oli jatkettava bussilla tai kopterilla.

42 dollarin hintaan sai bussikyydin kahdelle hyvälle näköalapaikalle ja jos olisi maksanut 34 dollaria lisää, olisi päässyt Skywalkille, hevosenkengän muotoiselle lasipohjaiselle kielekkeelle ”tyhjän” päälle, missä alapuolella olisi noin kilometri ilmaa ennen kanjonin pohjaa. Tyydyttiin ihailemaan näköaloja kanjonin reunoilta ja tiketit maksettuamme bussikyyti odotti rakennuksen toisella puolella. Tämä alue kuului Hualapai-intiaanireservaattiin, jotka myös hoitivat tätä matkailu aluetta. Siksipä ihan hyvin mielin saattoi luopua tuosta nelikymppisestä kun tiesi, että se menee lyhentämättömänä paikallisten intiaanien hyväksi.

Tiesin että kanjonin reuna on lähellä kun bussi vei meitä Eagle-pointiin, mutta silti sitä ei kyennyt bussin kyydistä näkemään, vaan maisema näytti tasaiselta. Parkkipaikalta ei tarvinnut kävellä kuin muutama metri, niin huikeat näköalat avautuivat silmiemme edessä. Mielettömän kokoinen repeämä jatkui joka suuntaan ja kaukana kanjonin pohjalla siinsi Colorado-joki, bussikuskin kertoman mukaan 1200 metriä alempana. Vastapäisen seinämän muoto tosiaan muistutti lentoon nousevaa kotkaa, mistä paikka on nimensäkin saanut. Vasemmalla oli tuo hevosen kengän muotoinen Skywalk, mihin monella näytti rohkeus riittävän juuri ja juuri.

IMG_8936

IMG_8921IMG_8929IMG_8928IMG_8927


Kaiteista ei ollut tietoakaan, vaan kanjoniin olisi voinut loikata tuosta vaan, mikäli olisi omannut itsetuhoaikeita

Kyllähän siinä pikkasen mahanpohjasta kietaisi, kun ihan reunalle uskaltautui kuvaamaan. Intiaaneilla oli alueella myös näytöksiä esim. sadetanssinäytös ja myös Pocahontas-tyttöjen ravintolan antimia pääsimme maistelemaan.

Bussit toimivat hop-on, hop-off periaatteella, eli kun halusi päästä etenemään, hyppäsi vaan seuraavaan bussiin, joka kohdalle sattui. Guano point oli toinen kuvauksellinen paikka, johon bussi pudotti meidät. Maisemat olivat yhtä henkeäsalpaavat sillä erotuksella, että nyt oltiin jonkinlaisella kielekkeellä ja Grand Canyon avautui kielekkeen molemmin puolin.

IMG_8938IMG_8952IMG_8957IMG_8950IMG_8949IMG_8945

IMG_8975IMG_8943
IMG_8956IMG_8948IMG_8989

Vaikka maisemia olisi voinut ihailla tuntikausia, niin kello tikitti vääjäämättömästi eteenpäin ja suunnitelmissa oli pitkän paluumatkan lisäksi mahdollisesti korjauttaa rikkoontunut takarengaskin, koska ei tiedetty, kuuluiko meidän vakuutuspakettiin korvata rengasvaurio… yleensä ei kuulunut. Tiedustelin airportin infosta, josko lähellä olisi joku rengaskorjaamo ja infon tyttö soittikin jonnekkin ja kertoi, että kumiheikki on parkkipaikalla kymmenessä minuutissa. Hyvää palvelua.

Suuri maasturi kierteli parkkialueella ja pysähtyi kohdalleni: “rengasongelmia?” Myönsin kookkaalle intiaanille ja kerroin, mitä oli tapahtunut. Hän sanoi selvittävänsä ongelmamme 15 minuutissa ja kehotti ajamaan perässä. Pölyistä tietä ajelimme muutaman kilometrin, kaverin asumus ja kaarihalli sijaitsivat kanjonin reunalla. Ammattitaidolla mies pyöräytti renkaan vanteelta ja alkoi pyytelemään anteeksi, ettei hän tätä saa kuntoon. Rengas oli halki noin 5 senttiä, joten mikään paikka ei siinä kestäisi kuin hetken. Rengas takaisin vanteelle ja peräkonttiin. Kaivoin tukun dollareita taskustani ja tiedustelin mitä maksaa? Ei hän voi mitään ottaa, kun ei saanut rengasta kuntoon… Pitkän väittelyn jälkeen sain 10 dollaria työnnettyä hänen rintataskuunsa ja vielä hän yritti työntää sitä takaisin.

Arvioimme, että noin 500 dollaria nyt köyhdymme jos vakuutus ei korvaa vahinkoa, vaan edessä on uuden renkaan hankinta, mutta minkäs teet.

Tytär hyppäsi puikkoihin ja heilautimme vaatimattomalle kumikorjaamon toimitusjohtajalle kättä hyvästiksi.

Oli jo pilkkopimeää kun Vegasin valomeri alkoi loimottamaan tuulilasissa. Minulla oli vielä 1 pieni yllätys takataskussa, josta en ollut hiiskunut sanaakaan muulle porukalle ja navigoin Chevvyn Fremont streetin läheiselle parkkipaikalle. Joku nainen kysyi: “olemmeko työssä alueella?” Tämä parkkialue oli varattu alueen työntekijöille! “Thank´s for information”, tokaisin naiselle ja lähdimme kävelemään kohti Fremont Street Experiencea. Tasatunnein uusittava show oli alkamassa tuotapikaa ja parkkipaikalla oli runsaasti tilaa, joten nyt ei takerruttaisi muotoseikkoihin.

Kauniit cowgirlit tanssivat pöydällä kantrin tahtiin, Elvis ja ”rokkarille morsian”, Bret Michaels kuvauttivat itseään turistien kanssa ja häthätää ehdimme saada Budit kouraan, kun elokuvaesitys maailman suurimmalla valkokankaalla lähti rullaamaan. ”Alkuperäisen” Las Vegasin pääkatu on katettu valkokankaalla noin 500 metriä pitkästi ja pää kallellaan ihmeteltiin, kun näytti, että pari hornettia pyhkäisi matalalta yli. Sitten oli kiihdytysautoa, formulaa ja valtava meteli koko ajan…

LAS VEGAS 24. - 28.10.2011 551LAS VEGAS 24. - 28.10.2011 552LAS VEGAS 24. - 28.10.2011 553IMG_9002IMG_9003IMG_9005IMG_9006

Huomenna seurueemme hajoaisi, kun nuoret jäisivät vielä fiilistelemään Vegasiin yhdeksi vuorokaudeksi ja me seniorit palaisimme Amerikan kiertueemme lähtöpisteeseen eli New Yorkiin yhdeksi yöksi. Treffit meillä olisivat ylihuomenna Schipolissa, mistä kotiuduttaisiin sitten yhtä matkaa.

Auringon nousun aikaan palauteltiin Chevvya vuokraamoon, mikä oli aika hukassa, mutta löytyi erinäisten vaiheiden jälkeen… Alkoi olla pikku kiirus checkkautumaan Los Angelesin lennolle, joten palautusmuodollisuudet jäi nuorison tehtäväksi. Vakuutus korvasi kuin korvasikin rikkoontuneen renkaan ja näin päästiin, kuin koira veräjästä.

IMG_9010LAS VEGAS 24. - 28.10.2011 555LAS VEGAS 24. - 28.10.2011 556

Lyhyt lento Losiin, koneen vaihto ja pidempi lento Nykiin. Tällä kertaa matkattiin Manhattanille hienosti taksilla, kun haluttiin nähdä pilvenpiirtäjien silhuetti vielä kerran. Kalliimmanpuoleinen majoitus oltiin varattu Midtownista, olihan nyt Halloween-ilta ja piti päästä helposti pelipaikoille. No, Halloweenin juhliminen jäi lyhyenlaiseksi: Times Squarella pyörittiin ja tutussa TSQ-baarissa käytiin notkumassa.

Seuraavana aamuna tehtiin viimehetken shoppailuja kurjassa säässä ja kun erään kaupan tv:ssä oli uutislähetys, missä kerrottiin osavaltion pohjois-osissa tulleen lunta puoli metriä ja sadealue oli lähestymässä kaupunkia, päätettiin pikaisesta siirtymisestä JFK:lle, vaikka boardingiin oli vielä yli 6 tuntia. Kengätkin olivat jo litimärät sohjossa tarpomisen jäljiltä, joten lennosta mittari alle, kamat hotellista ja kenttää kohti. Lunta tuli jo sakeasti ja alkavan liikennekaaoksen merkit olivat ilmassa.

Noin puolessatoista tunnissa kentälle kuitenkin päästiin jännittämään lähteekö lento ajallaan, vai peräti peruuntuuko se kokonaan. Meillähän olisi vielä jatkolennot Amsterdamista Helsinkiin ja Helsingistä Ouluun eri lipulla, joten homma hankaloituisi huomattavasti, jos tuo lumisade sekoittaisi aikataulut täällä päässä. Yhtäkkiä sade kuitenkin taukosi, eikä monitoreissa näkynyt mitään isompia myöhästymisiä, joten toivo eli. Koneeseenkin päästiin lähes ajallaan ja lähtö myöhästyi loppujen lopuksi puolitoista tuntia.

Alkumatkan pomppuisuuden jälkeen kone kiisi kirjaimellisesti tuhatta ja sataa, niin Damissa oltiinkin sitten aikataulussa ja loppumatka olikin sitten piece of cake.

Ai niin, meksikolaisilta Vegasissa keräämäni korttipakan jätin Luxorin yöpöydälle. Sillä ei voinut pelata kuin huiskutusta, mikä on pidemmän päälle tylsä peli 😀

 

 

Tietoja Tapsa

Matkailua neljällä vuosikymmenellä
Kategoria(t): USA Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.