Romantiikkaa Caprin saarella

ITALIA 2012 156

Tulipa tuossa mieleeni iltana eräänä, kun sattumalta katsoimme Pierce Brosnanin tähdittämää Love is all you need-elokuvaa, joka on kuvattu samoissa Sorrenton niemimaan maisemissa, missä mekin kuherreltiin muutama vuosi sitten, että muistelisiko oikein blogiksi tuon romanttisen ajanjakson huhtikuussa 2012. No, miksipä ei… tuli ainakin tehtyä jotain sellaista, mitä en ole ennen tehnyt, ja tuskinpa tulen tekemään enää koskaan.

 

Leonardo da Vinchin lentokentällä kesti jonottaa halpaa Terravisionin bussikyyditystä Roomaan parisen tuntia. Jos olisin tuon tiennyt etukäteen, niin olisin uhrannut kyllä muutaman euron enemmän Leonardo Expressiin. Bussi ajoi läheltä Mussolinin rakennuttamaa EUR-aluetta, eli tulipahan tuo nykyajan Colosseumikin nähtyä lähempää.

Terminissä päivystivät paikalliset nuoret miehet lippuautomaattien äärellä tarjoten auliisti apuaan turisteille. Käytin tätä palvelua ja pian oltiin matkalla kohti Pompeita. Pompeissa näyttää olevan useampia asemia, ja jopa rautateitäkin on ristiin rastiin. Pompei Scavi kuitenkin kalskahti sellaiselta, etteivät rauniot voi kaukana olla, ja niiden takiahan sinne pysähdytään.

 

Napolissa oli junan ja “terminaalin” vaihto ja vähällä oli etten mennyt lankaan, kun pyyteettömän oloinen nuori mies pyyteli euroa paikallisjunalippuun. Käsi oli jo menossa povariin kunnes älysin, että jos nyt lompakko nousee sieltä mukana, niin tuskin näen sitä enää koskaan. Tilanne laukesi, kun tokaisin: “Sorry, I dont have cash, can I pay by credit card”?

 

Pompei Scavin asemalaiturilla selvisi, ettei ainakaan missään kaupungin keskustassa olla ja ei auttanut kuin ottaa taksi. Kuski antoi meille sightseeingiä 15 euron edestä ja pudotti meidät Albergo Pacen eteen Pompein keskustassa. Nimestä voisi päätellä hotellin olevan rauhallinen ja kun respassa lörpöttelevät pari signorinaa suorastaan säikähtivät, kun narautin oven auki, totesimme majapaikan olevan nimensä veroinen. Olimme ilmeisesti ainoat asiakkaat sillä hetkellä, mutta mikäs siinä… kyllä viihdytään. Nettiyhteys löytyi ja kun päivitin sijaintiamme, huomasin että Pompei Scavin rautatieasema oli ihan kävelymatkan päässä. Aikamoisia veijareita nämä paikalliset taksikuskit, kun kierrätti meitä pitkin kujia ja laitakatuja…

ITALIA 2012 084

“Che bella occhiali”, huudahti matkamuistoja myyvä nainen Pompein “rauniokaupungin” sisäänkäynnin edessä, katsoen naisystävääni silmiin. Jos kyseisen lauseen tarkoitus oli myynnin edistäminen, niin siinä nainen onnistui: kaupat tuli parista jääkaapin ovimagneetista.

ITALIA 2012 028

Koska meneillään oli Italian kulttuuriviikko, pääsymaksua tuolle vuonna 79 Vesuviuksen purkauksen alle jääneeseen kaupunkiin meiltä ei peritty. Vaikka kaupunkia kohtasi tuolloin suuri onnettomuus, oli se ehkä kuitenkin “onni” meille jälkipolville: Viisimetrisen tuhkakerroksen alle jäänyt kaupunki on parhaiten säilynyt antiikin kaupunki ja antaa meille eniten tietoa tuon ajan elämästä. Jopa tuhkakerrosten alle jääneiden ihmisten kipsivalumassalla täytetyt onkalot näyttivät tarkasti, missä asennossa nuo ihmispoloiset ovat viimeiset henkäyksensä vetäneet. Ehkäpä kulttuuriviikosta johtuen aluetta kansoitti koululaisryhmät, jotka äänekkyydestään huolimatta olivat hauskaa seurattavaa. Muistui mieleen Lapset laulavat tv-ohjelma takavuosilta, missä pikku-italialaiset lauloivat kuulaalla Iinakangasharjumaisella äänellään.

 

Kaupunki on ollut suuri ja kaivaukset jatkuvat edelleen. Näppäsin ensin muutaman kuvan väärästä vuoresta ennenkuin itse Vesuvius näyttäytyi Pompein forumin aukiolla. Vuorella näyttäisi olevan kaksi huippua, eli onko vuori ollut huomattavasti korkeampi yksihuippuinen ennen tuota suurta purkausta? Koko päivähän tuolla meni samoillessa.

ITALIA 2012 040 (2)ITALIA 2012 046ITALIA 2012 047ITALIA 2012 049ITALIA 2012 050ITALIA 2012 060

Citruspuuviljelmiä riitti Sorrentoon asti ja vielä hotelli Edenin pihallakin oli puut keltaisenaan. Olin etukäteen esittänyt toivomuksen huoneesta Vesuviusnäkymällä ja niinpä vain tuo surullisenkuuluisa vuori ja Napolin kaupunki näkyivät suoraan parvekkeeltamme.

ITALIA 2012 087ITALIA 2012 105ITALIA 2012 186
Huhtikuu ei näytä vielä, ehkä epävakaasta säästä johtuen, olevan mitään sesonkia, mutta parempi näin. Rauhallinen meno ilman hulabaloota ja jonotuksia sopii paremmin meille.
Piazza Tassolla istuskellessamme näin kyllä maailman suurimman sateenvarjokauppiaan, jota en uskaltanut kuvata kuin takaa päin.

ITALIA 2012 206

Mutta nyt itse asiaan: Caremar fast ferry tarjosi meille katamaraani-kyydityksen Caprin saarelle 14 euron hintaan. Meno oli aluksi kohtuutasaista, mutta kun ohitettiin Sorrenton niemenkärki, oli kyyti aika “vaappuvaa” sivuaallokossa. Pieni (10,6 neliökilometriä) Caprin saari on vain reilun 5 kilometrin päässä mantereesta ja nykyään tunnettu rikkaiden temmellyskenttänä. Ajanlaskumme alussahan siellä jo keisari Tiberius vietti irstasta elämää ja 1900-luvun alussa saari veti puoleensa kulttuuriväkeä. Suunnittelipa siellä eräs Vladimir Iljits Uljanovkin kumppaneineen vallakumousta Venäjälle.

Meillä ei ollut noin suurisuuntaisia suunnitelmia, ( paitsi minulla ), vaan viettää mukava päivä nauttien kauniista maisemista. Koska seuralaiseni kanta Grotto Azurron visiittiin oli ehdottoman kielteinen, oli etsittävä toinen paikka romanttisen tapahtuman kulissiksi.

Kun olin lukenut ruotsalaisen lääkärin ja kirjailijan Axel Munthen kirjan: Huvila meren rannalla, oli selvää, että päivän pääkohde on juuri tuo huvila San Michele, minkä Akseli rakennutti jyrkkään vuorenrinteeseen Anacaprin kaupunkiin. Kirjassa on joitakin vihjailuja siihen suuntaan, että myös keisari Tiberiuksen huvila olisi sijainnut tuolla samaisella paikalla. Rooman keisarien ja konsulien virkakausi päättyi yleensä murhaan ennenaikaisesti ja väkivalloin valtaan noussut uusi keisari/konsuli mustamaalasi edeltäjänsä kaikin tavoin, kokeakseen saman kohtalon muutaman vuoden päästä itse. Että, siinä valossa voi nähdä nuo huhut Tiberiaan riettaasta elämästä.

ITALIA 2012 210
Akseli siis opiskeli lääketiedettä Uppsalassa, Montpellierissä ja Pariisissa ja valmistuttuaan avasi vastaanoton Pariisissa. Kuultuaan Napolin koleraepidemiasta hän matkusti näihin maisemiin päätyen lopulta tälle saarelle. Herra piti vielä vastaanottoa myöhemmin Roomassa espanjalaisten portaiden kupeessa rahoittaakseen huvilan rakennustöitä. Munthe kuoli lopulta Tukholmassa vuonna 1949.

ITALIA 2012 123

ITALIA 2012 159ITALIA 2012 158

Marina Grandesta pääsi kätevästi hammasratasjunalla Caprin kaupunkiin, mistä matka jatkui pikkubussilla Anacapriin pitkin tietä, mitä ei voi suositella korkeanpaikankammoiselle. Siihen aikaan kun Axel Munthe täällä huvilaansa rakennutti, Capriin on johtanut vain pieni polku jyrkässä vuorenrinteessä. Moni ikänsä Anacaprissa asunut ei ollut koskaan laskeutunut vuorelta Caprin kaupunkiin, saati sitten käynyt mantereella, koska ei ollut mitään syytä käydä vaikka Caprissa, joka oli kaiken turmelluksen ja rappion tyyssija heidän mielestään.

San Micheleen johtavan polun varrella oli kahviloita ja matkamuistomyymälöitä huolehtimassa matkailijoiden tarpeista. Villaan päästyämme kiertelimme hienoja puutarhoja ja sisätiloissa sai käsityksen, millaista on ollut herrasväen elämä 100 vuotta sitten. Huvilan parhaalle näköalapaikalle Munthe oli istuttanut enne-unen perusteella merenpohjasta löytämänsä, tuhansia vuosia vanhan egyptiläisen Sfinksin, joka ikäänkuin vartioi huvilaa, katse suunnattuna merelle ja satamaan päin.

ITALIA 2012 126ITALIA 2012 138
Patsaan vierelle päästyämme odottelin ystävättäreni puhetulvasta aukon, jonka aikana yritin sanoa jotain ikimuistoista, kaivaen samalla pari hopeista rinkulaa taskustani, mutta sain vain änkytetyksi sanat: “Mulla ois tämmöset…sovitettaisko?”… No, voi prkl… enkö nyt muuta keksinyt?

Kuusi ja puoli riidatonta vuotta naisen kanssa, joka tukee minua täydellisesti joka asiassa ja antaa minun olla oma itseni, yrittämättä muokata mieleisekseen, sai minut viimein vakuuttuneeksi, että tämä askel kannatti nyt ottaa, vielä kun oltiin näin hienolla paikalla romanttisella Caprin saarella.

“Mitä sinä nyt? Apua… mulla aivan kädet tärisee…” Ei nyt kuitenkaan pyristellyt vastaan kun koitin sormusta ujuttaa peremmälle vasempaan nimettömään. Eihän se mennyt, kuin toiseen niveleen asti, vaikka niin väljästi solahti nuoren solakan myyjätytön sormeen kultakaupassa. Tietäen ystävättäreni… tai siis nyt kihlattuni pyrkimyksen täydellisyyteen näissä koruasioissa, olin hankkinut vain halvat väliaikasormukset ja “lopulliset” rinkulat hankittaisiin sitten yksissätuumin myöhemmin.

 

Shampanjalasit San Michelen kahvilassa kruunasivat kihlauksen ja ensimmäiset onnittelut saatiin paikan henkilökunnalta. “Mää olin  aivan varma, että tätä päivää ei tule”, kihlattuni sopersi ja kuivasi silmänurkkiaan. Meiltä oli jo kysytty lukuisia kertoja, kun oltiin matkalle oltu lähdössä, milloin minnekin, että joko nyt on kihlamatka? Tällä kertaa ei kukaan ollut kysynyt, joten siinäkin mielessä oli nyt paikallaan yllättää.

ITALIA 2012 147
Anacaprin nähtävyydet kierrettyämme palasimme pikkubussilla Capriin ja samantien käväisimme hopealiikkeessä päivittämässä kihlasormuksen sopivampaan. Augustuksen puutarhat kierreltyämme eksyilimme vielä kaupungin sokkeloisilla kujilla ja lopulta pysähdyimme Piazzattalle tuuliselle terassille. Päiväpalan ja punkkulasien lomassa lähtivät sitten viestit läheisille tästä romanttisesta tapahtumasta. Saman tien alkoi onnitteluita ja “jo oli aikakin” viestejä tipahdella kännykkään.

ITALIA 2012 161ITALIA 2012 162ITALIA 2012 163ITALIA 2012 165

ITALIA 2012 177ITALIA 2012 174

Päivän mittaan tuuli oli yltynyt ja aallokko taisi olla lähes viisimetristä paluumatkalla Sorrentoon. Juuri kihlattua naisystävääni pelotti enemmän kuin koskaan, kun sivuaallokossa katamariini putosi aina aallon harjalta kylki edellä mereen upoten puoliksi, mutta nousten kuitenkin sitkeästi taas seuraavan aallon harjalle. Olin lähtiessä ihmetellyt, kun ei katassa ollut ollenkaan kansipaikkoja, mutta nyt kyllä ymmärsin miksei.

“Köysipojat” rauhoittelivat pahiten paniikissa olleita matkustajia, muovipusseja jakaen ja kävivätpä meidänkin edessä vitsailemassa ja tunnelmaa keventämässä. Ehtipä siinä tuore kihlattunikin epäillä, että taisi nyt tulla kihlajaisten sijaan hautajaiset. Olin itse senverran veneillyt kovemmassakin aallokossa, ettei varsinaisesti pelottanut, mutta sivuluisu aallonpohjalle tuntui kyllä ilkeälle. Niemennokan ohitettuamme aallokko tasaantui taas siedettävämmäksi.

Sorrentossa haimme kihlajaispizzat take away paikasta ja siinä odotellessamme nuori kassaneiti tuijotti kihlattuani silmiin koko sen ajan, mitä pizzan paistuminen kesti.
Vaikka olenkin samaa mieltä ystävättäreni bella occhialeista, niin en hölmö älynnyt kysyä vielä parin päivän päästä Amalfissakaan, kun panattonipaikan rouva toisti nuo maagiset sanat: “Che bella occhiali”, mieshenkilön vielä tulkatessa: “Lady have beautiful eyes”, vaan käänsin tilanteen huumoriksi: “What about my eyes?” “Beautiful too…”, muttei läheskään yhtä vakuuttavasti, …että silmien sinisyyskö, vai huoliteltu make-up:ko niistä nyt niin erityisen kauniit tekee, että niitä täällä joka kylässä päivitellään. Kysymättä jäi, mutta ehkäpä ne ovat kuin Neferneferneferin silmät, jotka ovat sinisemmät kuin Niilin vesi, mikä on harvinaista täällä ruskeiden nappisilmien etelä-Italiassa. Vai, oliko nuo Theban kohtalokkaan naisen silmät sittenkin vihreät ?

ITALIA 2012 183

Seuraavan päivänä muutimme vuorenrinteeseen Sorrenton ulkopuolelle, Villa Fiorita- hotelliin, mistä oli mahtavat näköalat niin Sorrenton kaupunkiin, kuin Napolin lahdellekin. Täältä käsin teimme myös retken Amalfiin kuvankaunista Nastro Azurroa pitkin, mutta siitähän olen väsännyt jo kuvablogin aiemmin.

 

Sattui hauska episodi, kun olimme lähdössä bussilla Sorrentosta kohti Villa Fioritaa: Bussin tuloa odotti noin kymmenen hengen jono. Bussiliput sai viereisellä rautatieasemalla olevasta kioskista italialaiseen tapaan. Vanhempi mieshenkilö kulki varmistelemassa, että kaikilla bussiin nousijoilla oli liput ja opasti kioskille, ellei näin ollut.

Takanani oli neljä ranskalaista, jotka kyllä nyökyttelivät innokkaasti, kun miekkonen kysyi heiltä, ovatko käyneet lunastamassa liput kioskista. Herra jatkoi sitten seuraavaan bussijonoon ja bussimme kaarsi pysäkille. Esitimme lippumme kuskille ja istahdimme etupenkkiin, että osaamme hypätä kyydistä oikeassa paikassa.

No, eihän näillä fransmanneilla mitään lippuja ollut. Eivät ilmeisesti olleet ymmärtäneet mitään vanhan herran selvästä artikuloinnista, kun tämä oli äskettäin lippuja kysellyt. Kuski alkoi hiiltyä, vilkuili kelloa ja viittoi asemalle päin. Ranskalaiset huusivat jo hysteerisenä, vetäen puheisiin jo mafiat ja berlusconit, ja manaten ilmeisesti koko Italian helvettiin. Kuski poltti päreensä, pisti ykkösen silmään ja käski ranskalaisten häipyä.

Onneksi tuo vanha pilettipekka ilmestyi nurkan takaa ja hyvin rauhalliseen tyyliin kaivoi taskustaan lippuvihon, toistellen: “No mafia, no berlusconi, only bus tickets”. Olisi kyllä huvittanut kovastikin tuo tapahtuma, jos ei siinä ilmeinen käsirysyn vaara olisi ollut läsnä. Kun kuski vielä painoi raivoissaan kapealla vuoristotiellä tallan pohjaan ottaakseen aikataulua kiinni, niin silloin ei naarattanut.

ITALIA 2012 230ITALIA 2012 246ITALIA 2012 248ITALIA 2012 250ITALIA 2012 263

Loppuviikko ihailtiin Napolinlahtea vuorenrinteestä käsin ja puksuteltiin sitten viikoksi Roomaan.

Hopeiset rinkulat vaihtuivat sitten aikanaan valkokultaisiin <3

Tietoja Tapsa

Matkailua neljällä vuosikymmenellä
Kategoria(t): Italia Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Romantiikkaa Caprin saarella

  1. Maria sanoo:

    Kiva lukea tästä osasta Italiaa kun juuri ollaan miettimässä, josko se olisi ensi kesän kohde 🙂 Upeita maisemia ja nähtävästi Italiassa aina sattuu ja tapahtuu (tosin tuommoinen aallokko saa omasta puolesta olla tapahtumatta!) 😀

    • Tapsa sanoo:

      Kiitos kommentistasi! Kyllähän noita upeita maisemia lähtisi mielellään katsomaan uudestaan, varsinkin kun Amalfi coast road skootterin välityksellä jäi sääolosuhteiden takia kokematta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.