Real Madrid-Sporting Gijon

cropped-real-madrid-soccer-wallpaper

Real Madrid-Sporting Gijon

Vuosi sitten Barcelonan Rablalla törmäsin lipunmyyntikojuun, joka möi lippuja seuraavan päivän FC-Barcelonan kotiotteluun Atletico Madridia vastan. Siinäpä oli hyvä tilaisuus käydä kattomassa huippujalkapalloa maailman toiseksi suurimmalla jalkapallostadionilla, joten lunastin liput noin 60 euron hintaan.

Nyt taas sattui Madridin viikolle tilaisuus käydä seuraamassa, miten se Real Madridin pelaajilta pallon potkiminen onnistuu. Lippujen hankinta ei tällä kertaa käynytkään kuin Strömsössä.

En löytänyt lippukioskia Madridin keskustasta, enkä välittänyt laiskana miehenä lähteä Santiago Bernabeu-stadionille, varsinkaan vailla tietoa, saako sieltä lippuja etukäteen ja mihin hintaan. Netissä selailin lipuntarjoajia, mutta monilta ei enää saanut pilettejä huomiseen peliin.

Viagogo-sivusto mainosti palveluitaan suomen kielellä, ja liput pitkälle sivulle tarjottiin 42 euron hintaan. Kaikkine kuluineen hinta nousi kuitenkin 68 euroon, ja kyseessä ei ollut mikään mobiililippu, vaan lippu oli lunastettava varauskoodia vastaan jostain myöhemmin ilmoitettavasta osoitteesta. Kaiken lisäksi kyseessä olisi kausikortti, mikä pitäisi palauttaa ottelun jälkeen takaisin hakupaikkaansa, tai he veloittaisivat vielä 200 euroa extraa luottokortilta. Vaihtoehdot olivat vähissä, joten valitsin tuon kombon. Kohtapa kilahtikin sähköpostiin lippujen hakuosoitteesta, minkä paikansin stadionin lähellä olevaan hotelliin.

Kello 16.00 oli pelin määrä alkaa, ja suuresti luottaen suunistustaitooni ja Google mapsiin kävelin Anton Martin-metroasemalle jo kahden aikoihin. Sunnuntain takia metroja liikkui harvakseltaan ja yhdellä vaihdolla alkoi kello lähestyä kolmea, kun nousin stadionin viereltä maankamaralle. Olin paikallistanut lippujenhakupisteen tietokoneellani, niin yllätysyllätys, puhelimen mapsiin ei tullut edes alueen karttaa offline-tilassa. Suurinpiirtein muistin mihinpäin stadionilta se hotelli on, mutta millähän puolella stadionia satun nyt ite seisomaan. Muutenkin maalaispojan pää tahtoi mennä sekaisin tässä ihmispaljoudessa. Porukkaa tunki nyt joka puolelta valtavia määriä, kymmenet poliisiautot partioivat, useanpi helikopteri pörräsi pään päällä ja ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua. Ohjeen mukaan liput oli lunastettava viimeistään kello 15.15, joten tässä alkoi olla pikkasen kiire.

20160117_181050

Vaikka paniikkia puski päälle, yritin ajatella rationaalisesti. Päättelin metroaseman sijainnin perusteella oman sijaintini, katsoin sähköpostista kadun millä tuon lipputoimiston pitäisi sijaita, muistelin että kello 2 olisi ilmansuunta stadioniin nähden, ja lähdin harppomaan siihen suuntaan. Väärä katu eka yrittämällä. Palasin takaisin kadunkulmaan, missä kysyin Real Madrid-fanituotteita myyvältä mieheltä kyseistä katua. Onnekseni caballero oli kartalla ja viittasi minut seuraavalle samansuuntaiselle kadulle ja nyt oltiin oikeaan suuntaan matkalla.

Lähes kilometri reipasta kävelyä  ylämäkeen ja olin Nh La Habana-hotellin pihalla jonka sivulla oli Viagogo kyltillä varustettu ovi. Olin varustautut Madridin tammikuiseen sunnuntai-iltaan aika reilulla vaatetuksella, joten voitte uskoa että pikkuisen pukkasi soijaa ahtaan toimiston lippujonossa. Klo 15.12 sain kausikortin kuittausta vastaan käteeni, eli tipalle meni. Oli siinä jonossa takananikin porukkaa, niin eiköhän kaikki halukkat lippunsa saaneet. Nyt ei ollut enää vakituisempaa kiirettä, joten palkitsin itseni oluella stadionin sivulla sijaitsevassa pystybaarissa moisen urheilusuorituksen jälkeen.

20160117_15291320160117_15291920160117_15354620160117_15355720160117_15362420160117_15371120160117_153922

Pelaajia jo esiteltiin, kun kiipesin stadionin ylimmälle riville ja kapusin paikalleni. Gijonin pelaajat saivat aplodit ja kun kuuluttaja alkoi hehkuttaa Real Madridin pelaajia, hän kuulutti vain numeron ja pelaajan etunimen ja yleisö mylvi loput. Suurinta meteli olli tietysti Cristian Ronaldon kohdalla. Pelaajat tulivat kentälle ja aluksi soi jonkinlainen hymni jota yleisö nousi seisaaltaan kuulemaan. Samalla tulostaululla oli jonkun entisen pelaajan kuva, olisiko kuollut hiljattain tai jotain.

Peli alkoi ja samalla alkoi mieletön mekkala Real Madridin maalin takaa, missä tosifanit olivat yhteneväisine asuineen ja banderolleineen. Jos Barcelonan peli oli ollut tasaisten joukkueiden takia tylsää katsottavaa, niin sama ei toistunut täällä. Real Madrid pyöritti nahkakuulaa miten halusi ja kahteentoista minuuttiin se oli takonut jo kolme maalia. Realin pelaajilla oli vara jopa kikkailla, ja maalit olivatkin sitten näyttävän näköisiä. Ronaldo pussitti pallon parikin kertaa ja tyylillä sen tekikin. Ennen puoliaikaa tilanne oli taululla 5-0, ja peli käytännössä selvä. Toisella puoliajalla Real Madrid tyytyi varmistelemaan lopputuloksen, eikä intoa enää maalintekoon suuremmin löytynyt. Sporting Gijon pääsi sentään kavennuksen iskemään, mutta muuten maalintekotilanteet olivat vähissä.

20160117_15490920160117_17282520160117_17284320160117_17404020160117_174100

Muistin hyvin, kuinka Barcelonan tammikuisessa illassa olin syväjäässä Camp Noun tuulisella stadionilla, niin nyt oli varustautunut sen mukaan. Bernabeun stadion on kuitenkin osittain katettu ja katto täynnä säteilylämmittimiä, niin minulla oli niin kuuma, niin kuuma.

Olisin voinut vaikka vannoa, että Gijon on ranskalainen joukkue, mutta niinpähän tuon niminen kaupunki löytyy Espanjan pohjoisrannikolta. Varmastikin sekoitan sen ranskalaiseen Dijonin kaupunkiin.

Yli 85 000 ihmistä vetävä stadion oli arviolta 95 prosenttisesti täynnä, eli iso joukko meitä on kohta metrolle pyrkimässä, joten lähdin palauttamaan kausikorttia 10 minuuttia ennen pelin päättymistä. Muutkin olivat ajatelleet samoin ja porukkaa oli menossa metrolle jo tungokseen asti.

Sain palautettua kausikortin ilman jonotusta ja peli oli sillä aikaa päättynyt 5-1. Nyt stadion purkautui täydellä voimalla ja metrojono ylsi maanpinnalle asti. Jono kuitenkin lyheni verrattain nopeasti, mutta minullahan ei ollut tikettiä ( taas amatöörimäinen virhe ), joten eikun seuraavaan jonoon. Tässäpä vierähtikin aikaa, kun jokainen yksitellen koitti saada liput ulos automaatista.

Edelläni oli siististi pukeutunut, kännykkää näpyttelevä mies, joka automaatille päästyäänkin näpytteli puhelintaan ja kaiveli pikkukolikoita taskustaan ja yksitellen syötti niitä masiinaan. Tiketti maksoi 2 euroa, ja 1,9 euron kohdalla kone ei hyväksynyt hänen viimeistä kolikkoaan, vaan sylkäisi sen toistuvasti ulos. No, kaverihan keskeytti koko operaation, romautti syöttämänsä kolikot kuppiin ja aloitti alusta. Ja koko ajan toinen käsi näpelöi älyluuria. Tässä vaiheessa alkoi jo takaani kuulua levotonta mutinaa, ja itelläkin alkoi sisällä kiehua. Jos tällä kertaa ei homma luonnista, nostan ukon syrjään kylmän rauhallisesti. Vois toikin hemmo kaivella  vähän suuremmat kolikot taskustaan, ettei tästä tarvi tontin ostoon ruveta. Rahasta ei voinut kiikastaa, äläri oli viimeistä huutoa, villakangastakki oli samasta kaupasta kuin Niinistön Salella ja Versace-pilvi leijui kaverin ympärillä niin että silmiä kirveli.

Nyrkkeilymaaottelu Espanja-Suomi peruuntui, kun automaatti tällä kertää suostui yhteistyöhön. Vaikken enää ole ehkä fyysisesti parhaassa tikissä, niin olen vakuuttunut, että yksi sepänsällin spesiaali olisi lähettänyt miekkosen höyhensaarille, mikäli konflikti olisi edennyt niin pitkälle. Ja siihen pitkään otsaan olisin osunut pahemmin tähtäilemättä.

No, nämä olivat vain ajatuksia päässäni. Väkivalta ei ole kuulunut keinovalikoimiini ongelmatilanteissa sen jälkeen kun kansakoulussa serkkupojan kanssa selviteltiin riitatilannetta voimakeinoin, minkä seurauksena kummankin nenästä vuoti veri ja kumpaakin itketti. Piti vielä nöyryyttävästi pyytää luokan edesssä anteeksi ja sopia, opettajan nuhdellessa molempia. Taisipa seurata vielä tunti jälkkäriä molemmille.

Kahdeksan aikoihin oli takaisin Calle de Huertaksen päämajalla, eli pelireissu kesti kaikkiaan kuusi tuntia, vaikkei stadion ole kuin noin kymmenen kilometri päässä tässä samassa cityssa.

Sattui hauska tapaus kotimatkalla, kun mentiin lentokenttäbussilla terminaalista koneelle Barajasin kentällä. Kentällä oli Mancester City-jalkapallojoukkueen lentokone parkissa, ja kolme toisilleen tuntematonta suomalaismiestä innostuivat suuresti ja liikuttuivat lähes kyyneliin saakka näkemästään ja ylistivät tämän olevan yksi elämän tähtihetkiä. Jos ei olisi ollut niin kiire kuvata tuota konetta, olisivat varmasti halanneet toisiaan. Olisin tietysti voinut osallistua keskusteluun ja kertoa, että olen vuoden sisällä nähnyt kaksi maailman parasta pallonpotkijaa ja saanut jopa ikuistettua heidät samaan kuvaan itseni kanssa, mutta en halunnut pilata herkkää hetkeä. Sellainen olisi tulkittu leuhkimiseksi… ja sitähän se epäilemättä olisi ollutkin, ja kavereiden hieno tunnelma olisi latistunut.

Tietoja Tapsa

Matkailua neljällä vuosikymmenellä
Kategoria(t): Espanja Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.