Karnevaalit 2018 Puerto de la Cruzissa

Bussi 343 starttasi Costa Adejen bussiasemalta kohti Puerto de la Cruzia 11.30. Edestakainen matka kahdelle maksoi 38 euroa, josta kolmekymppiä veloitettiin heti ja kahdeksan euroa sitten paluubussissa.

Edellisyönä oltiin saavuttu pimeyden vallitessa, niin ei oikein nähty millaiseen aeropuertoon oltiin saavuttu, mutta nyt bussi poikkesi noukkimassa lennolta tulleita Tenerife Surista, niin nähtiin paikka oikein päivänvalossa.

Maisema oli aika yksitoikkoisen ruskeaa, kuin hiekkamontussa matkaa tehtäisiin. Gran Canarian saari siinsi kaukaisuudessa oikealla, mutta Teidestä ei pilvisyyden takia näkynyt vilaustakaan.

Saaren pääkaupungin Santa Cruzin liepeillä bussi kääntyi sisämaahan ja maisemat alkoivat muuttua vehreämmiksi. Bussi poikkesi vielä La Lagunan kaupungin kupeessa sijaitsevalla Tenerife North-lentoasemalla ja piti oikein Wikipediasta kerrata, millaiset tapahtumat johtivat maailman pahimpaan lento-onnettomuuteen 70-luvulla tällä kentällä.

Muistelin, että sumulla oli osansa tässä onnettomuudessa ja niinhän se oli, että kentällä ei ollut maaliikennetutkaa eikä lennonjohtotornista nähty, että kaksi konetta oli yhtä aikaa lähdössä nousukiitoon kentän eri päistä. Ja nokkakolarihan siitä syntyi.

Muistan, kun näin lehtikuvia siitä romuläjästä mikä paikanpäältä paljastui sammutustöiden jälkeen, niin ajattelin että tokkopa uskallan itse koskaan lentokoneeseen nousta. Nyt vuosikymmenten jälkeen voin todeta, että parisataa kertaa olen noussut ja still alive.

Olimme ottaneet paikat bussista kuskin puolelta toiveena, että näkisimme lumisen Teiden koko komeudessaan, mutta pilven takana mokoma lymysi ja vain pari kertaa vilautteli itseään. Orotavan laakso kaikkine vihreyksineen, kukkineen, palmuineen, banaanipuineen ja sumuisine vuorineen näytti aivan paratiisin puutarhalta kuivan etelän jälkeen.

Niin, maisemat ovat todellakin aivan toista, kuin tuolla etelässä, mutta tämän vehreyden varjopuolena ovat tietystikin usein toistuvat sateet. Moni suomalaiseläkeläinen on siitä huolimatta valinnut Puerto de la Cruzin talvehtimispaikakseen, ja voi kyllä sanoa ettei huono valinta. Tietysti liikuntaesteiselle kaupungin mäkisyys voi tuoda haasteita.

Kaupunkiin päästyämme hakeuduimme ostoksille keskustan Mercadonaan. Pienirattaisten laukkujen työnteleminen mäkisiä mukulakivikatuja pitkin oli senverran työlästä touhua, että päätimme turvauta Puerto de la Cruzin taksiliikennepalveluihin ensi tilassa. Saimmekin eräästä kadunkulmasta mittarin alle ja alle neljän euron kyydityksen jälkeen astelimme Hotel Astorian tiskille. Respassa oli hauska keski-ikäinen nainen, joka osasi suomea muutaman fraasin verran ja tahtoi oppia välttämättä lisää. Opasti meidät vielä hissille ja kertoi meidän saavan nyt studion sijasta apartementoksen erillisellä makkarilla. No sehän passaa meille. Tilavassa huoneistossa olikin kovasti katetta reilun neljänkympin päivävuokralle.

Illansuussa käppäilimme Martianezin merivesialtaiden kupeessa ensimmäisiä kuvia näpsien ja samalla syntyi päätös viettää seuraava aamupäivä merivesialtaiden raikkaudesta nauttien.

Ilmojen haltiatar oli suosiollinen meille lauantaipäivänä ja uskaltauduimme jopa uimaan noissa maailman suurimmiksi mainituissa uima-altaissa. Vesi oli kuitenkin sen verran viileää, että ei siitä hirveästi nauttinut, virkistävää se toki oli. Teide se vaan lymysi pilviverhon takana, joten emme päässeet todistamaan tuota matkailulehdistä tuttua näkymää.

Eräs maannaisemme pysähtyi kanssamme juttelemaan, ja kertoi edellisen päivän olleen ensimmäinen “aurinkopäiva” pitkään aikaan. Vettä oli tullut yötäpäivää parin viikon ajan ennen eilistä. No, tuuria oli meillä taas ilmojen suhteen. Tuulettomasta säästä huolimatta meri esitteli voimaansa ja paikoitellen jopa viisimetriset aallot heittivät altaalle sellaisia pärskeitä, ettei olo aurinkotuoleissa päässyt tukalaksi.

Poistuessamme merivesialtailta kysyin eräässä kadunkulmassa seisovalta poliisilta hienolla espanjan kielitaidollani että: ”Carnival aqui?”, johon hän selvitti, että kulkue lähtee jostain merivesialtaiden tienoilta päätyen Plaza de Charcolle, joten ei muuta kuin valmistautumaan iltaan.

Tasan kello 18 ahtauduimme satojen muiden ihmisten tapaan Plaza de los Reyes Catolicos- aukiolle karnevaalikulkuereitin varrelle. Eipä aikaakaan, kun alkoi rummunpärinä lähestyä ja ensimmäiset sambaryhmät ilmestyivät näköpiiriin. Mitä mielikuvituksellisempia asuja sambasi ohitsemme ja näyttävimmät senjoriitat lipuivat edestämme strutsinsulkineen yms. asiaankuuluvine härpäkkeineen  korokkeilta vilkuttaen.

Aina olen ihmetellyt, miten nuo suuret rytmiryhmät pysyvät tarkalleen oikeassa rytmissä kuin kello, vaikka joukossa on aivan nuoriakin rumpaleita. Paljon sitä on varmasti pitänyt harjoitella, että tahti pysyy päällä tuntikausia. 

Puolitoistatuntia jaksoimme samoilla jalansijoilla kulkuetta seurata, mutta sitten piti hakeutua viinilasilliselle rauhallisemmalle terassille. Paikalliset olivat luonnollisesti pukeutuneet karnevaaliasuihin ja varsinkin lasten asuissa ei oltu aikaa ja vaivaa säästelty. 

Pärinä ja möyke jatkui myöhään yöhön, mutta vanhat vetäytyivät jo hotellin suojiin lepäämään.

 

Tietoja Tapsa

Matkailua neljällä vuosikymmenellä

Kategoria(t): Espanja Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.