Fugessa

20160929_104542

Myönteiset muistikuvat parilta aiemmalta Andalucian matkalta saivat minut varaamaan lennot jälleen Malagaan. 10 vuotta on tehty erilaisia kiertomatkoja kumppanini kanssa, niin tällä kertaa ajateltiin tehdä extreme-reissu, eli varata koko kahden viikon majoitus samaan paikkaan. Ajatuksena oli testata, kuinka sitä viihtyy 14 vrk samassa paikassa ilman erityisempiä suunnitelmia tekemättä erityisesti mitään. Tietysti horisontissa siintävät eläkepäivät pakottavat testaamaan erilaisia vaihtoehtoja talvikauden viettämistä silmälläpitäen.

Fuengirola on tuttu entuudestaan, eli hyvinkin helppo valinta tukikohdaksi. Kaupunki on suuresta ulkomaalaisväestöstä huolimatta aito espanjalaiskaupunki ja lisäksi sieltä on helppo liikkua muualle rannikolle. Yksi iso pointti on sen kuuluisa pitkä rantabulevardi, mitä pitkin on aamulenkillä mukava tallustella meren kohinaa kuunnellen. Myös paikan hintataso ilahduttaa lompakkoa. Eli kämpän etsintään…

Homeaway…Homelidays…Holidaylettings…Interhome… onhan noita sivustoja. Päätin ottaa sosiaalisen median avuksi asunnon etsintään ja tykkäsin Aurinkorannikon asunnot-profiilista. Sieltä taas löysin Casa Fuengirola-sivuston ja tykkäsin taas. Kriteereinä meillä on aina hyvä sijainti ja wifi, hyvä sänky, mielellään erillinen makkari, parveke tietysti täytyy olla ja vieläpä Fugen tapauksessa aamuauringon puolella ja merinäköala. Siistiä ja viihtyisää täytyy tietysti olla myös, kun kuitenkin pari viikkoa viihdytään. 

Kirsi ja Tommi Remes pyörittävät tuota Casa Fuengirola palvelua Facebookissa ja heidän kuudesta asunnostaan löysimme yhden, joka näytti täydelliseltä meille. Pari sähköpostia, ja asunto oli varattu.

Asunto oli helppo löytää. Ehkä kaupungin suurimmassa rakennuskompleksissa sijaitseva Hotel Palmeras ei näytä kovin houkuttelevalta päällepäin, mutta noin 160 valtavan hotellin huoneista on myyty yksityisille, jotka ovat sitten rempanneet asunnot joko itselleen tai bisnesmielessä. Sijainti ainakin on mitä parhain. Lisäksi hotellin palvelut on suurimmaksi osaksi käytössä vaikka nyt ei varsinaisesti hotellin asiakkaita ollakaan.

Kirsi oli meitä vastassa ja opasti meidät talon tavoille. Kertoili monenmoisia vinkkejä ja oli koonnut tietopaketin, mistä löytyi hyödyllistä tarinaa nähtävyyksistä, bussilinjoista yms. Kertoi myös, että heihin voi ottaa yhteyttä anytime jos mikä tahansa asia mieltä painaa, missä he voisivat olla avuksi. On tietysti helppoa ja miellyttävää varata asunto maanmiehiltä, kielen puolesta ja muutenkin on ehkä paremmin tiedossa, mitä pohjoinen kansa lomaltaan odottaa.

Vaikkapa sellainen pikkujuttu on otettu huomioon, ettei härmäläinen todellakaan latki haaleaa iltapäiväteetä, eikä irvistellen kumoa nukkekodin kupista espressoa kurkkuunsa aamuisin, vaan oikea kahvinkeitin täytyy olla. Asunto on todella hieno ja viihtyisä. Viimeisen päälle rempattu ja kaikinpuolin siisti. Yksi seinä lasia ja lisäksi lasitettu parveke, joka on huomattavasti suurempi, mitä kuvista voi päätellä. Aivan varmasti viihdyttäisiin…

20160927_13265520160927_13264620160927_132736

Ei muuta kuin repusta esille uimakamppeet, mitkä ovat saaneetkin levätä viimesyksyisestä Balkanin reissusta asti ja allaspartyihin.

20160928_084847

Piti laittaa oikein puhelinherätys, ettei missata aamulla auringonnousua. Ja todella hienohan se oli taas pitkästä aikaa. Kahvia hörppiessämme tuo maapallolle elämän antava planeetta kipusi merestä hehkuvana, muutamassa minuutissa.

20160928_08171620160928_081917

Ehdin vielä aamulenkille ennen suuria massoja ja aika rauhassa sai taapertaa hiljaisella rantakadulla. Otin suunnaksi lännen ja ajattelin käydä katsastaan olisiko Sohailin linna auki näin aamusta. Parin kilometrin taivallus  pitkin Paseo Maritimo el Reyta, missä rantaravintolat valmistuivat ottamaan vastaan uutta päivää ja aiuyntamienton väki lakaisi muistoja pois edellisyöstä.

20160928_08552620160928_08551720160928_09193120160928_08545820160928_09340120160928_093247

Mutkikasta polkua nousin linnanmäelle todetakseni, että linna on kiinni pari päivää ja avataan ylihuomenna yleisölle. Pihalta kuului kuitenkin ääniä ja pari jamppaa tupakoi portinpielessä, niin hivuttauduin lähemmäs selvittämään tilannetta. Portista näin linnan pihalla ihmisiä vanhanajan vaatteisiin pukeutuneena ja pitkän puomin päässä istui mies suuren kameran kanssa. Samassa toinen röökinkiskoja tuli ja kertoi linnan olevan yksityiskäytössä seuraavan kaksi päivää elokuvan kuvausten takia. Häkellyksissäni en huomannut kysyä, mitä filmiä siellä kuvattiin, enkä älynnyt tarjota apuani. Olenhan sentään toiminut nuoruudessani teknisenä avustajana eräässä Mikko Niskasen ohjaamassa elokuvassa. Vahvasti teksasilaisittain miekkonen toivotti minut tervetulleeksi linnaan sitten ylihuomenna, kun filmaukset on saatu finaaliin. Murteesta päätellen saattoi kyseessä olla peräti Hollywood-tuotoksesta, mutta mistäpä näistä tietää.

20160928_09380320160928_09420020160928_094238

Laskeuduin alas Paseolle ja menin rantakahvilaan nauttimaan pullon kylmää vettä. Istuin merelle päin kääntyneenä ja annoin auringon hyväillä kasvojani.

Mijaksen valkoinen kylä sijaitsee Fuengirolan pohjoispuolella vuorenrinteessä noin 400 metrin korkeudessa. Paikallislehdestä luimme, että tänään olisi kylässä turismin päivä ja luvassa olisi paikallisten ruokien ja viinien maistelua ja flamenco-esityksiä. Uskaltauduimme paikan päälle vaikka epäilimme kylän hukkuvan ihmistulvaan tänä päivänä. Virgen de la Pena- aukiolla olikin tungosta, kun soluttauduimme viiniä tarjoavan kojun jonoon. Viini oli makeahkoa ja kysyin että onko se Malaga-viiniä? Samanlaista kuulemma, mutta Mijaksen omaa tuotantoa. Kiertelimme aikamme kojujen välissä ja jäimme seuraamaan Flamenco-esitystä.

20160928_122719

Mietin, että kehtaisko sitä toiset pikarilliset hakea tuota mainiota Mijaksen tuotetta. Rohkaisin mieleni ja juuri kun kurotin käteni kohti viinipikareita, työnnettiin mikrofoni suuni eteen ja tumma mieshenkiö tiedusteli englanniksi, antaisinko haastattelun paikalliseen televisioon? Tungoksessa kaikki pakotiet olivat tukossa, joten ei auttanut kuin myöntyä varsinkin, kun kamera näytti jo käyvän. Vaatimattomasta kielitaidostani olisi tuskin haittaa, kun dubbaavat kuitenkin espanjaksi ennen lähetyksen ulostuloa.

Mitä olen mieltä tästä festivaalista? “En oikein vielä mitään, kun juuri saavuimme…” Entäpä Mijaksen kylästä? “Kehuin, että kylä on ehdoton suosikkimme Aurinkorannikolla.” Ja mitäpä pidän flamencosta? “Arvostan niin suuresti tuota taiteenlajia, että olen jopa käynyt vihkiytymässä sen saloihin Sevillan parhaissa flamencopaikoissa.” Haastattelija kiitti ja lähtivät etsimään seuraavaa haastateltavaa, ja minä sain käteeni pikarilliset Mijaksen makeaa viiniä.       En tiedä tuliko tuo pätkä todella ulos tv:stä, mutta päätellen fanipostin määrästä, ei ainakaan prime timenä.

Kierreltiin kylää ja muisteltiin muutaman vuoden takaista visiittiä. Eipä mikään ollut juuri muuttunut. Pakolliset kuvat vuorenrinteestä merelle päin käytiin tietysti ottamassa ja palattiin Virgen de la Penan aukiolle päiväpalalle. Oli alkanut tuulemaan ja tuulenpuuskat lennättivät terassien aurinkovarjoja pitkin plazaa. Pari varjoa kolahti jo niin vaarallisen näköisesti viereisen ravintolan terassille, että tarjoilijamiehet sitoivat lopulta varjot kasaan.

20160928_13274720160928_13270720160928_13290720160928_13272320160928_133840-220160928_133545

Palasimme mutkaista tietä pitkin takaisin rannikolle. Suunnitelmissa oli käydä tänään kastautumassa mereen, mutta kovan tuulen nostattamat aallot olivat sitä luokkaa, että jopa minä, joka en yleensä haasteita kavahda, omaan sen verran itsesuojeluvaistoa, että tyydyin katselemaan rannalta pauhaavaa merta ja sen sylissä taituroivia surffareita. Tosiaan yhtään uimaria ei aalloissa tänään näkynyt.

20160929_15204520160929_15191220160929_15194920160929_151821

Seuraavana aamuna tuuli oli tyyntynyt ja tein pitkän aamulenkin Torreblancaan. Jos haluaa viettää rantapäivää vähän privaateimmissa tunnelmissa, kannattaa suunnata tänne.

20160930_10034220160930_09534820160930_10184020160930_101643

Takaisin kävelin Los Bolichesin kaupunginosan läpi, joka on todella vahvaa suomalaisseutua. Huomasin, että Centrossa on saunapäivä, joten päätin poiketa iltapäivällä löylyissä. Kävin myös Centroasuntojen toimistossa utelemassa, että minkälainen homma on vuokrata asunto pidemmäksi aikaa. Onnistuu kuulemma helposti.

20160929_110943

Saunassa vallitsi puheensorina, mitä harvemmin kuulee suomalaisen uimahallin löylyhuoneessa. Muut vaikuttivat olevan pitkäaikaisia rannikon asukkaita, eli olin ainoa turisti. Ei minullakaan nyt varsinaisesti saunaikävä ollut vielä parissa päivässä alkanut vaivaamaan, ihan mielenkiinnosta lähdin matkaan. Paluumatkalla bongailin suomalaisittain varsin mielenkiintoisia tarjouksia.

20161001_140639

Vastaavanlaisia tarjouksia oli kyllä muuallakin pitkin kaupunkia.

Tommi kävi esittäytymässä ja vaikutti ihan kunnon hemmolle. Toisti Kirsin sanat että voimme ottaa heihin yhteyttä missä tahansa asiassa. Hyvää palvelua, etten sanoisi! Kertoi myös, että lähiaikoina heillä tulee kaksi uutta asuntoa vuokrattavaksi kuuden nykyisen lisäksi, minkä tässä nyt ystävällisenä kutsuna lukijoilleni ilmoitan.

Uusi tangokuningas esiintyisi tänä iltana Iskelmäbaarissa, joten vannoutuneina tangomusiikin ystävinä päätimme suorittaa pakollisen Suomibaarikierroksen tänä iltana.

Ravintola Kukossa oli sopivasti pöytä vielä vapaana, kun illan esiintyjä aloitteli settiään. Istuimme pöytään, teimme ruokatilauksen ja kuuntelimme nuoren naisen tulkintoja Amy Winehousen ja Adelen hiteistä vanhemman miehen säestäessä kitarallaan. Tarja Leskinen ja Jerry Fox McCone oli kokoonpanon nimi.

Naapuripöydässä istui suomalaisseurue, joille brittitytöt kiikuttivat ruoka-annoksia. Vain pöydän päässä istuva vanha herra ei saanut tilaamaansa lihapulla-annosta sitten millään. Hänelle käytiin tarjoamassa milloin mitäkin, ja kaveri sanoi selvällä suomen kielellä tilanneensa lihapullia. Lopulta koko seurue oli aterioinut, mutta kiukusta pihisevä oldman ei ollut vielä annostaan saanut. Meinasi naurattaa, vaikka tilanne vaikutti vakavalta.

Vastikään avattu Tauskin baari sijaitsee Iskelmäbaarin nurkalla ja olihan se must see. Paikka ei ollut supersuosittu ainakaan näin alkuillasta. Lisäksemme baarissa oli ainoastaan kolme asiakasta. Seinillä oli Tauski-aiheista reksvisiittaa, mutta stara itte kuului olevan Suomessa.

20160929_110407

Iskelmäbaari on paljon pienempi mitä oltiin kuviteltu, mutta siitä huolimatta tunnelma ei mitenkään intiimi ollut. Asiakaskunta koostui pääasiassa eläkeikäisistä, joten tässä kerrankin sai tuntea itsensä nuoreksi. Ihmeteltiin, miten kannattaa lonkerotölkki rahdata Suomesta tänne Espanjaan ja myydä ravintolassa 3,5:llä eurolla, kun se Suomen juottoloissa maksaa tuplaten.

Virkaa tekevä tangokuningas Marco Lundberg pisti läppäriltä biisit pyörimään ja lauloi ikäänkuin karaokea. No, pikkusen parempi karaokelaulaja kyllä,  mitä järkiään. Marcon rouva nousi lavalle kuninkaan mentyä vissylle takahuoneeseen ja hyvin oli laulunlahjoja myös rouvalle annettu. Marco kävi vielä heittään toisen setin, mutta väsy alkoi painaa ja lähdettiin valumaan kotia kohti hyvissä ajoin ennen pilkkua.

20160929_213129_001

Asiaa riittää vielä toiseenkin postaukseen, joten pysy kanavalla!

Tallennettu kategorioihin Espanja | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Romantic road

 

img_1691-2

Romantic road, Romantische strasse, Romanttinen tie…

Saksan suosituin ja vanhin matkailureitti on noin 350 km pitkä kulkien läpi idyllisten pikkukaupunkien  ja halki kauniiden maalaismaisemien Itävallan rajalta Fussenista pohjoiseen Wurzburgiin , lähelle Frankfurt am Mainia. Me kuljimme tuon reitin kesäkuussa pohjoisesta etelään.

romantic-strasse

Aurinko paistoi suorastaan kuumasti, kun puolelta päivin starttasimme matkaan Wurzburgin Ibis-hotellin pihasta. Parikymmentä kilometriä taivallettiin moottoritietä, kunnes Tauberbishofsheimin paikkeilla käännyttiin tielle 290 ja tästä lähtien ajeltiinkin pieniä maalaisteitä pitkin.

img_1776img_1690-2img_1703

Pienten idyllisten ja värikkäiden maalaiskylien väliin oli kylläkin rakennettu tuulipuistoja ja valtavia aurinkopaneelipreerioita. Saksahan aikoo luopua ydinvoiman käytöstä joten korvaavaa teknologiaa rakentuu vauhdilla. Kyllä kuitenkin ihan perinteistä maalaismaisemaakin oli näkösällä yllin kyllin.

img_1694img_1695img_1696

Vaikka ajelimme hitaasti maisemista naatiskellen, olimme yllättävän nopeasti Rothenburg ob der Tauben kaupungissa. Kaupungin laidalla on suuri parkkipaikka, minne pysäköimme puun alle varjoon pientä korvausta vastaan ja kävelimme portista muurin sisäpuolelle keskiaikaiseen kaupunkiin.

img_1764img_1763

img_1711

img_1707img_1708img_1706img_1709-2

Kaupunki on Fussenin ohella varmastikin reitin suosituin must see-kohde ja kyllähän se katukuvassa näkyi ja kuului. Turisteja ei kuitenkaan riesaksi asti ollut, eikä minnekään tarvinnut jonottaa. Kahviteltiin kaupungin pääaukiolla sijaitsevalla terassilla, missä muut vierailijat tuntuivat olevan rapakon takaa.

img_1719img_1718img_1722img_1716img_171520160607_143549-1

Tietysti käveltiin paikkakunnan kuuluisimpaan tienristeykseen nappaamaan selfiet.

20160607_152629-1img_1751-2img_1755img_1760

Parituntisen visiitin jälkeen jatkettiin matkaa kohti Augsburgia, mistä meillä ei ollut muuta tietoa, kuin että on kohtalaisen suuri city. Tietysti olisi voinut majoituksen varata pienemmästäkin kylästä, mutta tuli varattua tuolta Augsburgista, kun se on reitin puolivälissä noin suunnilleen…

img_1788img_1790img_1792

Ei ehkä reitin parasta antia tämä Augsburg, varsinkin kun alkoi vielä sataa tihuuttaan…

Aamulla vietin aikaa hotellia vastapäätä olevalla hautausmaalla. Hienosti koristeltuja on haudat täälläpäin.

img_1817img_1818img_1816img_1815img_1820

Reitiltä poikettiin läheiseen Dachaun kaupunkiin, mistä löytyy keskitysleirimuseo. Siitä olenkin kirjoittanut oman postauksen jo aiemmin.

Kun Alpit alkoivat häämöttää horisontissa, palattiin Romantic roadille lähempänä Fussenia.

img_1873img_1874img_1877img_1879img_1881img_1882img_1884

Vuoren rinteeseen ilmestyi pieni valkoinen täplä, joka paljastui pian Neuschwansteinin linnaksi. Walt Disney on käyttänyt tuota linnaa esikuvanaan suunnitellessaan prinsessa Ruususen linnan. Kieltämättä yhtenäisyyksiä on. Linnan rakennutti aikanaan Baijerin kuningas Ludvig toinen ja nimensä se on saanut Righard Wagnerin  oopperasta Joutsenritari. Neuschwanstein tarkoittaa siis Joutsenkivilinnaa.

img_1888img_1897img_1900-2img_1906-2

Tästä suunnasta kun saapuu Schwangaun kautta Fusseniin, niin näkee myös toisen hienon linnan eli tuon edellämainitun Ludvig II:n isän rakennuttaman Hohenschwangaun linnan. Tästä tasangolta oli hyvä kuvata nuo molemmat rakennukset ulkoapäin ja jospa huomenissa käytäisiin tutustumassa jompaankumpaan lähemmin.

img_1904img_1898-2

20160609_114642

Steakhouse Fussen sijaitsee kaupungin keskustasta muutama sata metriä Itävallan suuntaan, Lech-joen rannalla. Oli tarkoitus piipahtaa illalla kaupungilla, mutta kun nähtiin millaisella paikalla meillä on seuraava majoitus, niin tyydyttiin tekemään vain kävelyretki läheisen kosken partaalla. Huoneesta oli sellaiset näkymät, että hädintuskin maltettiin käydä alakerran maineikkaassa pihviravintolassa syömässä.

20160608_18080620160608_16403620160608_201550img_191320160608_184423

Yöllä alkanut sade ei osoittanut laantumisen merkkejä, kun puolilta päivin starttasimme liikkeelle. Pakko oli skipata Fussenin kaupunki, kun vettä tuli niin ettei pyyhkimet ehtineet tuulilasia kuivata. Schwangaussa yritettiin jalkautua, mutta kymmenessä minuutissa sateenvarjot kastuivat läpi, eikä pitäneet vettä enää. Linnoihin tutustuminen jäi nyt hamaan tulevaisuuteen.

Jatkoimme matkaa Innsbruckin ja Liechtensteinin kautta Heidelbergiin.

Tallennettu kategorioihin Saksa | 2 kommenttia

Eze, kylä kukkulan laella

 

20160616_105110

Es…Es… höpötti harmaantunut ranskalaismies, ja osoitti sormellaan kukkulan päällä olevaa muutaman talon rykelmää. Kaveri oli noussut bussiin metelöivän nuorisojoukon kera, ja toimi jonkinlaisena matkanjohtajana tuolle poppoolle. Eli Eze siis lausutaan Es ja Nice Nis, oikeaoppisesti.

Oli siis menossa viimeinen lomapäivä, alkuillasta tulisi Lufthansan kone noukkimaan meidät kyytiinsä. Eilinen päivä oli ollut sateinen ja olimme viettäneet sen hienon asuntomme sisätiloissa sushi-illallista lukuunottamatta. Aurinko pilkisteli nyt tänä aamuna pilveraoista siihen malliin, että oli aika ottaa haltuun tuo viimeinen bucketlistalla oleva paikka Nizzan läheisyydestä, ennen iltapäiväksi ennustettua vesisadetta ja kotimatkaa.

Julkinen liikenne tuntui taas toimivan ja köröttelin pikkubussilla parin kilometrin matkan Garibaldin aukiolle. Aukion vieressä oli pitkähkö rakennus, mistä bussit lähtivät vielä muutama vuosi sitten eri suuntiin, mutta nyt sen kellarin suuaukko oli kyllä hiljainen. Rakennuksen päälle oli vielä timperöity jonkinlainen kulttuurikeskus, joten Nizzan matkahuolto on tainnut muuttaa muualle.

Aikani Place Garibaldilla pyörittyäni tulin siihen tulokseen, että ei tästä aukiolta kyllä busseja Monacon suuntaan lähde. Tutkiskelin karttaa puhelimen näytöltä päätellen, että korttelin päässä sijaitsevalta rue Barlalta saattaisin löytää oikean bussipysäkin. Kävelin rue Barlaa, kunnes tulin pysäkille, missä joukko aasialaisnuorukaisia näpläsi älypuhelimiaan. Tästähän sitä pääsisi Ezeen joko bussilla 82, tai bussilla 112, mikä jatkaisi matkaansa vielä Monacoon. Kumpi vaan kelpaisi, jos tilaa on. Bussi 82 tuli kymmenessä minuutissa ja onnistuin saamaan istumapaikan.

Puolen tunnin kuluttua olimme päätepysäkillä Eze Villagessa. Pysäkiltä oli vielä kiipeämistä itse kylään, joka sijaitsee noin 100 metriä pysäkin yläpuolella. Nykäisin pienen kaulan muihin bussissa olleisiin, jotka jäivät ihmettelemään pysäkille, että minne sitä on oikein tultu. Sai sitten rauhassa kävellä jonottamatta aika helppokulkuista polkua ylöspäin. Viittoja seuraillen löysin Jardin Botaniquen portille, missä piti kaivaa lompakko esille. Kuuden euron pääsymaksua vastaan luvattiin monien eksoottisten kasvien ihmettelyn lisäksi Rivieran kaunein maisema, joten maksoin maksun hyvillä mielin.

20160616_11182720160616_105758

Vielä muutamakymmenen metriä ylöspäin kapuamista kaktusten reunustamalla polulla ja tulin jonkin vanhan linnan raunioille rakennetulle näköalaterassille. Olin saavuttanut kukkulan korkeimman kohdan. Ja maisemathan olivat luvatun kauniit…

20160616_10443220160616_10452920160616_10450920160616_10474220160616_10493720160616_10461020160616_10510220160616_10514520160616_105123

Ilma oli senverran utuinen, ettei nyt ihan Korsikalle nähnyt, mutta Nizzan lentokenttä näkyi oikealla ja Italian puolelle oli toiseen suuntaan näköyhteys. Cap Ferratin niemelle rakennetun Villa Ephrussin saattoi erottaa paljaalla silmällä. Tuo hieno huvila tuli katsastettua silloin edellisellä Rivieran visiitillä.

Saattoi hyvin kuvitella, että kylä tänne kukkulan laelle on rakennettu alunperin nimenomaan puolustuksellisista syistä. Kylä sijaitsee strategisesti tärkeällä paikalla Italian ja Ranskan rajalla. Rinteen jyrkkyyden takia kylää on ollut liki mahdoton vallata ja linnakkeelta on parilla tykillä voinut hallita koko lahtea.

Aikoinaan itse Julius Caesar on johdattanut sotajoukkojaan kylän editse Gallian valloitusretkilleen. Tuskinpa on paljon kiinnittänyt huomiotaan kyläpahaseen , vaan mielessä on ollut hieman tärkeämmät kohteet, kuten vaikkapa Massina (Marseille) ja Lutetia (Pariisi).

20160616_110430

Palasin kylän kapeille kaduille. Hikiset turistilaumat kapusivat ylämäkeen kamerat kaulassaan. Käsityöliikkeet ja galleriat vuorottelivat pikku kujien varrella. Muistelin, että joku suomalaisnainenkin asuu kylässä ja pitää jokinlaista galleriaa täällä. Olisi aika mahdoton tehtävä löytää se näiden kymmenien joukosta, kun nimikin on unohtunut.

20160616_10402820160616_10382720160616_10381920160616_10392520160616_103901

Teki mieli istahtaa kupposelle johonkin pikku kahvilaan, mutta jalat veivät vaan alamäkeen, ja kohta olin bussin lähtöpaikalla. Tolpassa olevan aikataulun mukaan seuraava bussi Nizzaan lähtisi tunnin ja vartin kuluttua. En uskonut, että näin harvakseltaan busseja liikkuisi tällä välillä. Kipaisin jäätelön lähikahvilasta ja palasin pysäkille. Kyllä siinä takalisto ehti puutua kiviaidan päällä istuskellessa. Bussi tosiaan liikkui aikataulun mukaan.

Tie Nizzaan kulkee vuorenrinteessä korkealla meren yläpuolella. Villefrance sur Merissa yritin kaula pitkällä tähyillä alarinteeseen, josko onnistuisin paikallistamaan maailman kalleimman huvilan, venäläismiljardöörin omistaman Villa Leopoldin. Kaveri maksoi joku vuosi sitten kesämökistään huikeat 500 miljoonaa euroa. Taisin onnistua vilauksen näkemään tuosta Belgian kuninkaan rakennuttamasta residenssistä.

Tallennettu kategorioihin Ranska | Avainsanoina , | 4 kommenttia

Päiväkaljalla Monacossa

20160614_132616

Päivän plan oli seuraava: Hankkiutua paikallisbussilla Place Massenan tienoille, etsiä pysäkki jolta lähtee bussi kohti Ezen kukkulakylää, tehdä pieni visiitti Ezeen ja jatkaa sitten Monacoon loppupäiväksi. Kuulostaa ihan toteuttamiskelpoiselta idealta, eikö totta? Mutta eipä taaskaan mennyt kuin Strömsössä…

Googlemaps näyttää, että asuntomme edessä rue Fredric Passylla on bussipysäkki, mistä pääsee Nizzan keskustaan pari kertaa tunnissa. Aikamme odottelimme bussia ja aikataulun mukaan jo parikin bussia olisi pitänyt mennä ohi, mutta ainuttakaan ei näkynyt. Eipä voi näköjään luottaa Nizzan kaupungin liikennelaitokseen.

Turhautuneina päätettiin skipata Eze ja matkata junalla suoraan Monacon ruhtinaskuntaan, varsinkin kun kello tikitti vääjäämättömästi eteenpäin. Kartan mukaan Gare de Nice näytti olevan lähellä, mutta todellisuudessa matkaa oli eräänkin korttelin verran.

Isis oli julistanut, että jalkapallon EM-kisat tulevat olemaan yhtä veristä sotatannerta ja olimmekin jo panneet merkille kaupungilla partioineet, konetuliasein ja luotiliivein varustautuneet poliisiryhmät. Täällä asemanseudulla oli vielä maastopukuisia sotilaita lisäksi ottamassa islamistiradikaaleja vastaan. En tiedä, lisäsikö tuo näky turvallisuuden tunnetta vai oliko vaikutus päinvastainen.

Asemalla tungos oli melkoinen ja teimme tilaa eräälle kyynärsauvojen kanssa kamppailevalle naiselle. Onneksemme nainen tuli samalle lippuautomaatille kanssamme ja tarjoutui auttamaan meitä lippujen hankinnassa. Vaikka jo olimmekin Pariisissa oppineet käyttämään tuota lipunmyyntihärveliä, oli se taito parissa vuodessa unohtunut, eikä tehnyt mieli alkaa sen saloja muistelemaan, etenkään kun selän taakse alkoi muodostua jonoa. Olisin pikku tipin antanut ranskattarelle, mutta ei ottanut vastaan. Vastasi vain ystävällisyyteen samalla mitalla.

Mentoniin matkalla olevan paikallisjunan penkit täyttyivät nopeasti, ja käytävilläkin seisoi porukkaa. Vastapäätä meitä istui nuori arabimiehen näköinen kaveri joka vaikutti aika hermostuneelta. Välillä oli oikea käsi poskella, välillä vasen… katse harhaili, eikä miekkonen oikein sopivan rentoa asentoakaan löytänyt. Mieleen hiipi Pariisin ja Brysselin terrori-iskut, ja sen kun yhdisti vielä Isisin esittämään uhkaukseen ja äsken asemalla partioineiseen sotilaisiin, niin mielikuvitus lähti laukalle. Kukaan muu ei näyttänyt kiinnittävän kaveriin mitään huomiota. Sanoin seuralaiselle, että jos tuo nuorimies työntää kätensä sylissään olevaan reppuun, niin silloin tämä poika toimii…

Muistui mieleen vuosi 2006 ja Lontoon metro… Oli mennyt jo jonkun aikaa Lontoon pommi-iskuista, joissa sai surmansa kymmeniä ihmisiä. Seisoimme Victorian asemalla, matkalla Covent Gardeniin. Junaa odotellessa kuulutettiin toistuvasti pitämään huolen tavaroista, eikä varsinkaan jättämään laukkua mihinkään. Juna tuli, ja parin pysäkin päästä kuulutettiin jotain, mistä en saanut selvää. Seuraavalla asemalla juna kuitenki tyhjeni täysin, ja älysin minäkin nousta laiturille. Jälleen tuli kuulutuksia, joissa kehoitettiin pitämään huolta tavaroistaan ja juna, josta äsken noustiin lähti pakittamaan tulosuuntaan. En tiennyt, mistä kaikesta tässä oli kyse, mutta ihmiset laiturilla vaikuttivat hermostuneilta. Varttitunnin kuluttua saapui metro, mihin laiturillaolijat pakkautuvat. Juna kiihdytti tunneliin ja vieressäni seisova tumma mieshenkilö alkoi kaivella reppuaan.

Kaveri veti valkoista johtoa repun syövereistä ja juuri kun olin tarraamassa häntä ranteista, putkahti hopeanvärinen mp-3 soitin näkösälle ja heppu pisti tyynesti napit korvaansa, eikä onneksi huomannut panikoitumistani…

Tämä vähältäpitiylilyönti kävi nyt mielessäni, kun arabinuorukainen alkoi kaivella reppuaan Monacoa edeltävässä tunnelissa. Käsi kävi repussa nopeasti ja tuli esille… tyhjänä.

En uskaltanut herpaantua hetkeksikään, vaan seurasin tiukasti nuoren miehen liikkeitä ja eleitä, kunnes juna pysähtyi Monte Carlon asemalle ja jäimme kyydistä. Kylläpä siinä maalaispojan ajatukset kävivät taas ylikierroksilla täällä suuressa monikulttuurisessa maailmassa. Onneksi en sentään munannut itseäni ja seuralaistani.

Tuon ylläolevan kirjoitin 11.7 ja nyt tätä kirjoittaessa 17.7 hermoiluni Mentonin junassa tuntuu taas hyvinkin perustellulta.

Kasinon aukio oli aidattu ympäriinsä ja meteli melkoinen. Hotel de Paris oli remontissa ja sitä taidettiin myös laajentaa. Katuporat, piikkauskoneet ja nosturit yhdistettynä ruuhkaiseen liikenteeseen muodostivat sellaisen äänien sekamelskan, että teki mieli laittaa kädet korville. Jotenkin onnistuimme luovimaan itsemme kasinon taakse, hotelli Fairmontin katolla sijatsevaan puutarhaan. Sieltä pystyi ikuistamaan muistikortille tuon pienen valtion lähes kokonaan.

20160614_13335820160614_13335120160614_13382620160614_13435220160614_133611

Formulakisoista kuulun neulansilmämutkan ikuistettuamme nousimme kasinonaukion ihmistungokseen. Janotti jo siihen malliin, että päätimme tehdä once in the lifetime experiencen ja istahdettiin Euroopan kalleimmaksi mainitun kahvilan terassille. Terassi oli ääriään myöten täynnä ja kissimirrikaulaiset tarjoilijat kiikuttivat juosten tilauksia pöytiin. Viiteen minuuttiin yksikään ei ehtinyt pysähtymään kohdallamme ja kun edellisiltä asiakkailta pöytäämme jääneestä kuitista luin pienen oluen maksavan 18,4 euroa, huomasimme paikan olevan aivan liian rauhaton meille.

20160614_13470620160614_13454620160614_135214

Mäkeä alas parisataa metriä, niin satamasta löytyi rauhallisempi terassi, josta vapautui valkoinen sohva juuri parahiksi. Tässä oli mukava paikka lepuuttaa jalkojaan ohikulkevia loistoautoja ihastellen. F1-kisojen aikana tämä baari on kyllä kaikkea muuta kuin rauhallinen: Satamaan tullessaan F1- autot menevät suoraan terassin editse ja kasinon kurville noustessaan kaasuttelevat tämän Botticelli snackbaarin katon kautta.

20160614_14024520160614_140156

Baarimikko kertoi, ettei heillä ole kuohuviiniä myynnissä, ainoastaan shamppanjaa ja sekin kallista. Ajattelin, että vähintään kolmekymppiä lasi, mutta kalleuskin on näköjään suhteellista. 8 euroa veloitti per pikari, niin minusta sen on halpaa, kun ollaan sentään Monacon huvipursisatamassa.

20160614_15254120160614_15254920160614_152634

Muutaman kymmenen metrin päässä oli tien päällä Pirellin mainos ja muisteltiin, että niiltä huitteilta noustiin Nizzan bussiin muutama vuosi takaperin. Käveltiin pysäkille ja bussiin päästiin saman tien. Seisomapaikoilta ihasteltiin rantamaisemia sen minkä pystyi. Bussin päätepysäkki oli Nizzan satamassa ja siitä oli vielä kävelymatkaa Place Massenalle, mistä otettiinkin riksakyyti lähemmäs kotikontuja. Yhtään bussia ei näkynyt ja ratikat eivät liikkuneet. Taitaa olla lakko päällä. Pyörä teki ensin kierroksen vanhassa kaupungissa, ja vei meidät sitten Boulevard Gambettan alkupäähän Promenade des Anglaisia pitkin.

Aurinko paistoi lämpimästi, katu oli täynnä iloisia ihmisiä ja ei käynyt mielessäkään mahdollisuus, että vain kuukauden päästä kadulla makaisi kymmeniä ruumiita terrori-iskun jäljiltä.

Tallennettu kategorioihin Monaco | Avainsanoina , , | 4 kommenttia

Nizza, Cote d`Azur

20160613_182328

Hyvin tietoisena eteläisen Ranskan matkailupääkaupungin taksien korkeista hinnoista latasin kotoa lähtiessä Uber-sovelluksen puhelimeeni, jos vaikka kokeilisi tätä uutuutta matkalla Nice airportista Nice Villeen. En kuitenkaan osannut sitä käyttää… se ei vaan löytänyt mobiiliverkkoa jostain syystä. Tai löysi, mutta ei kuitenkaan suostunut toimimaan verkossa syystä, joka on arvoitus vieläkin. Ehkäpä luurini asetuksissa on jossain täppä, mikä estää mobiilidatan käytön ulkomailla. Seuralaiseni osoitti jo hermostumisen merkkejä helteisessä säässä, joten päädyimme taksijonoon pitkin hampain.

Niinhän siinä kävi, että taksi veloitti hävyttömän paljon enemmän kuin on tarpeen, kun mustan mersun eturengas kolahti jalkakäytävän reunaan rue Fredric Passyn ja Boulevard Gambettan kulmassa. Matkabudjetti ei kuitenkaan tähän kaatunut ja soitin hostillemme, mä mistä löytäisin sen huoneiston?

Vaikka kirjeenvaihtoa oli käyty männäviikkoina sujuvasti englanniksi, tuntui puhelinkeskustelu välillämme tuottavan suunnattomia vaikeuksia. Hostimme sanavarasto oli kovin suppea ja kun siihen lisää provensenranskalaisen aksentin, niin kuullunymmärtäminen oli kohdallani varsin haasteellista. En tiedä, miltä oma oppikouluenglantini pohjanmaalaissuomalaisella aksentilla sävytettynä kuulosti hänen korvissaan, mutta ymmärtämättömyys oli kyllä molemminpuolista. Siitä päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen, että odotan häntä läheisen boulangerien edustalla.

Pian eteeni ilmestyi puhelin korvallaan noin nelikymppinen mies, joka olisi sopinut mihin ranskalaiseen elokuvaan tahansa näyttelemään periranskalaisen miehen osaa. Kaveri huhuili minua etunimeltä, vääntäen senkin hauskan kuuloiseksi. Käteltiin, ja kaveri vei meidät asunnon sisäänkäynnille, missä tapasimme myös hänen viehättävän vaimonsa.

Asunto sijaitsi neljännessä kerroksessa ja oli vielä hulppeamman näköinen, mitä Homeawayn sivustolta saattaa päätellä. Meitä nauratti kovin, kun yritimme toisiamme kovasti ymmärtää.

Asunto tosiaan on rempattu lattiasta kattoon tyylillä ja nykyaikaisesti. Lattiat on marmoria, kylppäri ylellinen ja keittiössä koneet uusia. Kun lisäksi mielettömän kokoisella parvekkeella valkoisella sohvalla istuskellessa voi markiisia siirrellä sähköisesti, unohtui se närästys, mitä tunsin maksaessani ennakkoon asunnon vuokran.

Hinnat eivät olleet kovin huokella tasolla ylipäätäänkään jalkapallokisojen takia, ja parvekkeellisen asunnon löytäminen Nizzan keskustasta kohtuuhintaan oli ollut työlästä.

Kun vielä sekä makuuhuoneen, keittiön että olohuoneen seinän sai auki parvekkeelle ja pimennysverhot sai ylos nappia painamalla, alkoi 95 euron vuorokausihinta tuntua suorastaan huokealta. Ainoa harmituksen aihe oli, että viivymme täällä ainoastaan neljä yötä.

Asunnosta saa lisäinformaatiota kuvien kera Homeawayn sivustolta: https://www.homeaway.fi/loma-asunto/p1889667

Kadunkulmassa oli mobiilimallinen takeawaypizzeria, mistä sai pizzan, kaksi olutta, vesipullon ja viinipullon 16,5 euron yhteishinnalla. Kertakaikkisen hienolta tuntui nauttia edellämainittu päivällinen ylellisellä parvekkeella kynttilän valossa Provencen pimenevässä illassa.

Nizzan ranta on pientä ja isompaa pyöreää kiveä, eikä näinollen paras mahdollinen uimista ajatellen. Koska ilma oli lämmin, muttei hiostava, tyydyimme istuskelemaan kaislamaton päällä ja seuraamaan vedessä ilakoivia ihmisiä. Hain lähikaupasta patongit ja pienet punkkupullot ja näin vietimme parituntisen piknikin Nizzan kentältä nousevia koneita bongaillen. Nizzan rantavesi on kyllä turkoosinpaa, kuin missään muualla olen nähnyt.

20160613_14023620160613_140248

Päivän D-vitamiinipitoisuuden saatuamme nousimme Promenade de Anglaisille ja suuntasimme Place Massenaa kohti. Hotelli Negrescon kohdalla piti tietysti pysähtyä kuvaamaan. Sieluni silmin saatoin nähdä Björn  Wahlroosin kättelemässä typerä virne ruskettuneilla kasvoillaan kutsuvieraita, jotka olivat saapuneet juhlimaan herran 60-vuotis syntymäpäivää tuohon maineikkaaseen hotelliin. Nallen kasvoilta kuvastui myös lievä pettymys, kun ei ollut saanut edes isolla rahalla koottua eniten nuoruudessaan diggaamaansa The Who-yhtyettä keikalle bileisiinsä. Oli kuitenkin saanut yhtyeen laulajan, Roger Daltreyn liikahtamaan Nizzaa kohti yksityiskoneella. Illan aikana Roger tulisikin todistamaan, että jaksaa se setä vieläkin heilua ja ääntä vielä lähtee. Tämä tapahtui tietysti jo viime vuoden puolella.

Toinen juttu, mikä tuosta hotellista tulee mieleen on, kun Microsoftin perustaja ja maailman rikkaimpana miehenäkin tunnettu Bill Gates oli majoittunut hotellissa  ja pitänyt oleskelustaan niin paljon, että oli tarjoutunut ostamaan koko höskän. Hotellin omistava vanha rouva oli todennut, että voi poika, kun ei sun rahat riitä.

Hotelli on näin ollen maailman kallein, kun ei Billin yli 500 miljardin dollarin omaisuus riitä sen ostoon. Kaikkea ei voi rahalla hankkia. Majoittuminen tuossa residenssissä maksaa noin 300 eurosta ylöspäin yöltä perushuoneessa. 

20160615_11495820160613_153449

Edellisellä Nizzan visiitillä olimme hypänneet minijunan kyytiin Le Meridien-hotellin edustalta, toiveena päästä Chateau-kukkulalle suuremmin ponnistelematta. Tuolta kukkulaltahan avautuu parhaat näkymät Nizzan kaupunkiin ja rannikolle. Syystä, joka ei meille valjennut, juna pyörähtikin  vain vanhassa kaupungissa palaten takaisin rannalle ja myöskin lipun hinta palautettiin. Nyt päätimme paikata tuon aukon sivistyksessä ja toiveena hyvät selfiet kukkulalta istahdimme aidalle odottelemaan tuota pientä turistijunaa. Mitään merkkiä ei pysäkistä ollut, eikä junaa näkynyt.

20160613_15423920160613_15431720160613_15475220160613_155225

Puolen tunnin odottelun jälkeen luovutimme ja kurkkukin kaipasi jo kostuketta, joten lähdimme etsiskelemään sydäntyynyterassia Albertin puiston vierestä, missä edellisellä visiitillä olimme helpottaneet janoista oloamme. Terassi löytyi ja tyynytkin olivat paikoillaan, muttei puhettakaan, että terassille olisi voinut mennä. Terdulla olevasta tauluteeveestä näkyi jalkapallo-ottelu, terassi oli täynnä tatuoituja, kaljupäisiä jalkapallofaneja ja meteli sen mukainen.

Jatkoimme matkaa Place Massenalle, ja suihkulähteen viereltä löysimme myös edellämainitun “possujunan”, eli tuon mainion kaupunkikulkupelin pysäkki oli siis siirtynyt rantakadulta tänne. Lipun hinta oli pompsahtanut seitsemästä eurosta kymmeneen, mutta ajattelimme saavamme kuitenkin rahalle katetta ja hyppäsimme kyytiin.

20160613_16112220160613_164624

Vanhankaupungin terassit olivat täynnä jalkapallon EM-kisoja seuraavia ihmisiä ja tunnelma oli aika riehakasta näin iltapäiväksi. Nizzan stadionillahan pelataan alkusarjan otteluita ja banderolleista päätellen taisi olla Puolan peli menossa, mutta en tiedä ketä vastaan. Tuolla rantakadullakin näitä jalkapallorekvisiittaan sommistautuneita henkilöitä tuli vastaan pilvin pimein. Melkoista huumaa aiheuttaa tuo aikuisten miesten pallonperässä juokseminen.

20160614_172309

Vieux Villesta juna koukkasi rannan kautta kukkulan toiselle puolen satamaan. Pikku sightseeing siellä ja sitten puksuteltiinkin rinnettä pitkin Chateau-kukkulalle. Juna pysähtyikin kukkulan päälle 15 minuutiksi, että hidasliikkuisinkin ehtisi selfien napata alhaalla olevaa Promenade de Anglaisia vasten. Ensin menimme kukkulalla olevan ravintolan taakse, mistä sai kylläkin kohtalaisia otoksia, mutta onneksi löysin kuitenkin vielä sen parhaan paikan ravintolan sisäpihalta kuvaamista ajatellen.

20160613_17092520160613_16520120160613_17054720160613_17053220160613_170434

Koska emme olleet ehtineet janoamme sammuttaa vielä alhaalla kaupungissa, korjasin virheen täällä kukkulalla ja ostin meille oluet ainoasta lähistöllä olevasta baarista. Juomat oli kyllä sitten hinnoiteltu sen mukaan, ettei lähistöltä kilpailua löytynyt. Minijuna jo vihelti ilmoittaen, että lähdön aika oli koittamassa, joten juomat piti kumota kurkkuun pahemmin maistelematta.

Jean Medecin ja rannan välisellä alueella on kävelykatuja pullollaan terasseja ja pikku liikkeitä, ja näillä kaduilla vietimmekin iltapäivää ennen paluutamme rue Fredric Passylle.

Tallennettu kategorioihin Ranska | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Innsbruck

IMG_1949

Fussenissa satoi yöllä, Fussenissa satoi aamulla ja Fussenissa satoi päivällä. Kaupungin keskustassa tuli vettä niin kaatamalla, ettei puhettakaan että olisi viitsinyt autosta nousta.

Schwangaussa tuli vettä vähän lievemmin, mutta puolen tunnin pysähdyksen jälkeen oltiin sateenvarjoista huolimatta läpimärkiä. Turisteja silti riitti sateesta huolimatta. Onneksi tuli eilen jo otettua noista linnoista kuvia, ettei Fussenin reissu ihan turha ollut.

Garmisch-Partenkirchen on senverran tutun kuuluinen nimi, että päätimme poiketa kylässä kun kerra hoodeilla ollaan. Saksan korkein vuori Zugspitze oli suoraan edessämme, mutta lymysi enimmäkseen pilvien takana, eikä vaivautunut näyttäytymään koko komeudessaan Ehrwaldin kylän kohdalla.

IMG_1926

Garmisch ei ollutkaan mikään pieni alppikylä, vaan oikea kaupunki. Pysähdyttiin keskustaan leivoskahville ja sen verran vilutti, kun edellispäivien 28 asteinen auringonpaiste oli vaihtunut yhtäkkiä 11 asteen vesisateeksi, että piti C&A-putiikista hakea pitkähihaista päälle.

Seefeld in Tirol näkyi kaukana alhaalla laaksossa, kun kaasuttelimme alamäkeen, joka oli jyrkin mitä on tullut ajeltua. Eli tien kaltevuus on 16 %. Seefeldistä tulee tietysti mieleen lapsuuden sankarini Eero Mäntyranta.

IMG_1940

Innsbruckiin päästyämme sade loppuukin sitten kokonaan, ja kaupunkia ympäröivät vuoret alkavat kuoriutua pilviverhoistaan. Heimgartl-hotellin ystävällinen omistaja-johtaja kertoi kaikki keskusta-alueen nähtävyydet, mitkä ovat kävellen saavutettavissa ja kantoi laukkumme hulppeaan huoneistoon, mistä on hyvät nakymät Inn-joelle ja kaupunkiin. Hetken huilattuamme suuntasimmekin keskustan nähtävyyksille ja iltapalalle.

Heimgartl-hotelli

Heimgartl-hotelli

Keisarin palatsi, joka on samantyyppinen kuin Wienissä, mutta kovasti pienempi… kultakattoinen parveke… Kaupungin rakennukset on aika koristeellisia ja niissä on pajon pieniä yksityiskohtia.

IMG_1955IMG_195620160609_19002220160609_19043620160609_190902IMG_197020160609_19132320160609_191359

Ei ollut aiemmin oikein mitään mielikuvaa kaupungista, eikä mitään suurta intoa edes käydä täällä, mutta paikka onkin positiivinen yllätys.  Ja nämä maisemat täällä…

Osaavatkohan nuo paikalliset arvostaa sitä, kuinka hienoissa puitteissa saavat asua ja työskennellä. Hafelekarspitzen huippu vilahtelee pilvien lomasta kun kävelemme Inn- joen vartta takaisin hotellille.

Aamulla lähden jo kahdeksan aikoihin kävelemään kohti Gongress-palatsia, missä on Nordkettenbahnin lähtöasema. Pettymyksekseni juuri se puoli vuoristosta, eli Hafelekarspitze on paksun pilviverhon peitossa, jonne olisin halunnut nousta maisemia ihailemaan. Päätän käveleskellä keskustassa aikaa kuluttaen, jos pilviverho alkaisi rakoilla sillä aikaa.

Reilun tunnin kuluttua näyttäisi pilviin tulevan jo senverran aukkoja, että päätän ottaa pikku riskin ja nousta vuorelle. Hyvällä tuurilla saan hyvät näkymät alas laaksoon… muussa tapauksessa katselen sitten pilviä lähietäisyydeltä.

Lippu Seegrubelle maksaa yli 28 euroa, ettei nyt ihan halpaa lystiä ole. Seegube sijaitsee yli 1900 metrin korkeudessa ja Hafelekarspitzen huippu tästä vielä 400 metriä ylempänä, mutta arvelen tuon ekavaihtoehdon riittävän mulle tänä paiväna, vaikka lippu huipulle ei juuri sen enempää matkakassaa verottaisikaan.

Eka legi mennään junalla, joka jännästi porrastuu jyrkässä rinteessä. Juna pysähtyy Alpenzoo- pysäkillä ja metelöivät lapsilaumat purkautuvat ulkoilmaan. Päätepysäkiltä on jo aika hulppeat näkymät, mutta harpon silti suoraan gondolihissille, kun se nyt näyttää tuossa parkissa olevan.

Hissi täyttyy puolilleen ja aloittaa matkansa kohti pilvipatjaa. Alhaalla risteilee paljon polkuja ja nilllä ihmisiä kävelysauvoineen matkalla kohti huippua. Olisi varmasti aika mukava kokemus kävellä tuo matka ajan kanssa, eväät repussa ja pysähtyä aina tankkaamaan hyville näköalapaikoille, mutta nivelet on jo tässä iässä päässeet siihen kuntoon, että kipu veisi hauskuuden tuosta patikkaretkestä.

IMG_2001IMG_1986IMG_1984IMG_1987IMG_1991IMG_1993IMG_1995IMG_1996

Muutama minuutti mennään pilvessä ja sitten ollaankin jo Seegruben asemalla ja pilvien yläpuolella. Miten on pilvet osanneetkin asettua sille tasolle, että täällä ylhäällä on näköyhteys pilven yläpuoliseen maailmaan.

Osa jatkaa matkaa toisella hissillä Hafelekarspitzelle, minä teen pienen kävelykierroksen ja istun tovin ravintolan terassilla maisemia ihaillen. Silloin tällöin tulee pilvipatjaan senverran rakoa, että ehtii nähdä silmänräpäyksen ajan alas Innsbruckiin.

IMG_1999IMG_2000IMG_2004IMG_2005IMG_2007IMG_2009

Nousen samaan gondoliin millä tulinkin ja kyytiin nousee myös joku huoltomies, jolla on haalarien lisäksi turvavaljaat päällä. Kaveri alkaa heti viritellä portaita gondolin katolle ja jonkun matkaa alarinteeseen ehdittyämme nousee katolle ja siitä vaijerinkannatustolppaan. Mies huikkaa Auf Wiedersenit ja meillä matka jatkuu.

IMG_2014

Vieressän venyttelee maratoonarin näköinen heppu, joka on iältään arviolta 70-80 vuotias, hyvin ruskettunut ja kovasti terveen oloinen kaveri. Kohteliaasti tiedustelen, puhuuko hän kenties englantia, johon mies vastaa että vähän. Kertoo nousseensa juna-asemalta kävellen huipulle parissa tunnissa ja tekevänsä samanlaista lenkkiä pari kertaa viikossa. Nuorempana on kuulemma reitti taittunut puoleentoistatuntiin, mutta ikälisät on tahtia hiukan hidastaneet. Melkoinen teräsvaari kyllä…

Juna-asemalta on sitten tosi hyvät näköalat ja nappaan muutaman panoraamakuvan ennen laskeutumistani kaupunkiin.

IMG_2020IMG_2022IMG_2024IMG_2027

Tasan kello 11 reikäleipä hotellin omistaja kantaa laukkumme auton viereen, ojentaa frauleinille muistoksi lahjapaketin aprikoosihilloa ja toivottaa meille miellyttävää loman jatkoa. Viiden tähden palvelua, sanoisin…

Meillä matka jatkuu kohti Liechtensteiniä ja Zugspitzekin näyttäytyy tällä kertaa koko komeudessaan.

IMG_2035

Tallennettu kategorioihin Itävalta, Saksa | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Dachaun keskitysleiri

IMG_1834 (2)

On aina joskus  ollut mielessä, että yleissivistykseen kuuluu käynti keskitysleirillä, erityisesti Auchwicth-Birkenaussa, joka taitaa olla kuuluisin näistä synkistä paikoista. Mutta eipä ole sitten tullut varattua Krakovan matkaa, mihin tuon käynnin voisi yhdistää.

Pari viikkoa sitten tutkin karttaa, että missäpäin se tuo Romantic Road oikein kiertelee, niin huomasin tutulta kalskahtavan paikan osuvan lähes reitin varrelle. Tarkemmat tutkimukset osoittivat, että Dachaun keskityleiristä on tehty museo, minne vieraita kovastikkin toivotellaan tervetulleiksi. Eli tämä pikku mutka sisällytetään reittisuunnitelmaan.

Latasin offline-kartan Dachausta puhelimeen ja polkaisin Opelin Ibis Augsburgin kellarista ulkoilmaan. Tuo mapsin navigaattori on kätevä ja pelaa hyvin kotimaassa, mutta täällä maailmalla, kun mobiilidata on suurten puhelinlaskujen pelossa pois käytöstä, niin joutuu tyytymään seuraamaan sinistä palloa kartalla, mutta käyhän se näinkin.

IMG_1860

Sininen pallo johdattaa meidät Dachaun keskitysleirin parkkipaikalle, missä vanhempi mies veloittaa meiltä 3 euron parkkimaksun. Parkissa on kymmeniä busseja ja satoja henkilöautoja, eli aika suosittu vierailukohde siis. Muncheniinhän tästä on matkaa noin 20 km, ja sieltä ainakin noita bussiretkiä järjestetään.

Lippukioskia ei näy, joten kävellään suoraan portista, jonka yläpuolella lukee: ” Arbeit macht frei” sisään. Oikealla puolen on valtava museorakennus, mutta kävelemme aluksi asuinparakeille, joita on enää pystyssä kaksi. Alunperin niitä on ollut yli kolmekymmentä, mutta suurin osa on joko poltettu tai purettu.

IMG_1833IMG_1856IMG_1862

Historiaa: Johtuneeko siitä, että Hitlerin valtaannousu tapahtui läheisessä Munchenin kaupungissa, että tämä Dachaun leiri oli ensimmäinen laatuaan kolmannessa valtakunnassa ja perustettiin 1933. Leirille vangittiin yli 200 000 miesvankia, ja juutalaisten lisäksi siellä virui mm. jehovan todistajia, kommunisteja ja homoseksuaaleja. Leiri toimi aluksi työleirinä, mutta vuodesta 1941 lähtien myös tuhoamisleirinä.

Aika surkuhupaisa tieto historiasta on, että sodan loppuvaiheessa leiriä ylläpitäneet SS-miehet ottivat hatkat, ja tilalle tuotiin itäirintamalla palvelleita SS-miehiä, jotka eivät ehtineet olla leirillä kuin muutamia päiviä liittoutuneiden joukkojen vapauttaessa leirin. Ne vartijat, joita vangit ei ehtineet piestä kuoliaaksi, pistettiin muuria vasten ja ammuttiin. Eli tavallaan leirillä tapahtuneisiin hirmutekoihin syyttömät miehet saivat maksaa toisten tekosista.

IMG_1863

Pari vuotta sitten vierailtiin Munchenin maineikkaassa Hofbrauhausissa, mistä löytyy juttukin tässä blogissa. Silloin en tiennyt paikan synkemmästä historiasta, eikä siitä mitään vihiä saanut paikan päälläkään, Katsoin männätalvena Youtubesta dokumentin Hitlerin valtaannoususta, ja juuri tuolla Hofbrauhausissa hän on pitänyt ensimmäisiä puheitaan ja väkeä on tullut ilta illalta enemmän ja enemmän. Ennen aina ihmettelin, kuinka on mahdollista, että tuollainen hirmuhallitsija pääsee yleensäkään valtaan. Mutta enää en ihmettele…

Nykyään on itänaapurissamme vallassa entinen KGB-upseeri, joka tapattaa vastustajansa, valtaa naapurimailta alueita ja vie kansaansa kuin pässiä narussa. Ja suosio on kansan keskuudessa vankkumaton.

Nyt kun katsoo tv:stä Donald Trumpin esivaalitilaisuuksia, niin ei voi olla huomaamatta, miten paljon yhtäläisyyksiä on tuon Hitler-dokumentin kanssa. Trump ratsastaa avoimesti muukalaisvihamielisyydellä, kuten Adolf aikoinaan. Jos noissa vaalitilaisuuksissa joku erehtyy nousemaan Trumpia vastaan, hänet pahoinpidellään välittömästi herra Trumpin vielä yllyttäessä.  Kyllä niin samalta näyttää, kuin 1920-luvun Baijerissa.

Mitä se kertoo kansasta, joka tuollaisen pöyhkeilevän pässin pressakseen valitsee, jolla ei ole edes oman puolueen tukea, eikä tyyppi tajua kansainvälisistä suhteista tai maailmanpolitiikasta höykäsen pöläystä. No, luotan kuitenkin siihen, että amerikkalaiset äänestävät Hillaryn Valkoiseen taloon. Sillähän on jo kokemusta siellä asumisesta ja taatusti enemmä kokemusta ja näkemystä politiikasta. Mutta pelottavan paljon tuollainen populisti kannatusta saa, vaikka nykyään kaikenlaista informaatiota on helposti saatavana.

Parituntisen Dachaun kiertelyn jälkeen tuli mieleen, että toivottavasti me nykyajan ihmiset olemme senverran valveutuneita, ettemme valitse enää johtajiksemme Hitlerin kaltaisia henkilöitä, vaikka nyt kehityksen suunta välillä siihen viittaakin.

IMG_1852 (2)IMG_1855 (2)
Paikkaan ei tosiaan ole muuta pääsymaksua, kuin se 3 euron parkkimaksu. Eli jos tulee liikuttua Munchenin liepeilla, niin leiri kannattaa kyllä käydä katsastamassa.

Kaikki kuvat on otettu leirin porttien sisäpuolelta ja ovat asian synkkyyden vuoksi mustavalkoisia.

IMG_1838 (2)IMG_1840 (2)IMG_1841 (2)IMG_1843 (2)IMG_1844 (2)IMG_1836IMG_1835IMG_1859IMG_1858

Tallennettu kategorioihin Saksa | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Wurzburg

20160606_185010

Koitan olla skarppina ja pitää toisen silmän opaskylteissä ja toisen puhelimen  mapsissa, mutta jotenkin vaan onnistun missaamaan jonkun liittymän ja  kohta ajellaan Main-joen rantamaisemissa Frankfurtin kaupungissa. Pysäytän auton kadun laitaan ja tutkin Googlemapsia oikein hartaudella ja onnistunkin ujuttamaan meidät kolmostien iltapäiväruuhkaan itäänpäin.

Suma purkautuu kuitenkin nopeasti sitä mukaa kun Frankfurt am Main jää takavasemmalle ja kohta on Opelin mittarissa 120 km/h. Oikealla puolella vyöryy rekkojen jono ja vasemmalta suhahtelevat ohi Audit, Porchet, Bemarit. Lähellä Wurzburgia on tietyöt käynnissä ja liikenne pysähtyy paikalleen lähes puoleksi tunniksi.

Ibis-hotelli löytyy Main-joen rantatörmältä ja tuuleton sää tuntuu tosi lämpöiseltä noustuamme ilmastoidusta autosta. Illalla kierros Main-joen rantamaisemissa ja Sushi-ateria paikalliseen Wurzburger Hofbrau-oluen kera.

20160606_193302

Viehättävä reception-virkailija ojentaa minulle kaupungin kartan, mihin on merkitty valmiiksi suositeltu kävelyreitti, mitä noudattamalla kaupungin nähtävyydet on helppo ottaa haltuun.

Tätä reittiä seuraten yritän lausua Wurzburg samalla tavoin, kuin olen paikallisten kuullut sen lausuvan, vaan ei onnistu sitten millään. Wurzburg…Wurzburg…Wurzburg… ei tuo ärrä vaan väänny suussani oikean kuuloiseksi.

IMG_1637

Joku Julius-niminen heppu tuntuu olevan hyvin suosittu tässä kaupungissa. Hänen mukaansa on nimetty katu, sairaala ja yliopistokeskus… ainakin. Juliuspromenadelta poikkean Marienplatzille, mistä kävelen Juliusspitaalille, jolla ei taida nimestä huolimatta olla tekemistä spitaalisten kanssa, vaan on ihan hospitaali vaan. Rakennuksen edestä löytyykin herran patsas, äkkiseltään näyttää munkilta.

IMG_164020160607_092632IMG_1643IMG_1647

Juliuspromenadea kun dallaa eteenpäin, saapuu aika mielettömän kokoisen kirkon kupeeseen, joka ei tahdo millään mahtua Canonin etsimeen kokonaisena. Kappeli on nimeltään Johanneksen kirkko, noin vapaasti suomennettuna, ja arvatenkin saanut nimensä Johannes Kastajan mukaan.

IMG_1645

Tästä oikealle ja puolen kilometrin kävely Wurzburgin linnalle. Ja taas on vaikeuksia saada tuo suuri rakennus mahtumaan kuvaan. Lisäksi haastetta aiheuttaa linnan takaa paistava aurinko, minkä johdosta kuvista tahtoo tulla tummia.

IMG_1649

Anyway, jatkan matkaa keskustakortteleihin ja sieltä jokirantaan. Alte Mainbrucke näyttää roomalaisten rakentamalta, ja väistämättä tulee mieleen Kaarlensilta Prahassa. Onneksi sellaista härdelliä ja turistimäärää, kuin Prahan maineikkaalla joenylityspaikalla, ei tällä sillalla ole. Sillalta on hyvät näkymät paitsi tietysti joelle, niin myös toiselle linnalle, eli Festung Marienbergille. Linna sijaitsee puolustuksellisista syistä korkealla mäellä, ja kolme syytä estävät minua nousemasta tuolle mäelle.  1. Kipeät polvet. 2. Helteinen sää.   3. Kiire.

IMG_1663IMG_1666IMG_1667

Sovittiin, että kello 11.00 luovutetaan huone ja lähetään meneen ja kello alkaa olla jo puoli. Rantamaisemissa palaan Ibikselle ja aikataulu pitää.

IMG_1670IMG_1679

Tallennettu kategorioihin Saksa | Avainsanoina | Jätä kommentti

Frankfurt am Main

IMG_1624

Keskieuroopassa on satanut viikkoja kaatamalla ja esimerkiksi Pariisissa on Seine-joen vesi noussut kuusi metriä. Vaikka Seine virtaakin aika syvässä uomassa, on tuollaista veden nousua aika vaikea kuvitella. Olemme siis matkalla Saksaan ja aika pian pääsemme toteamaan, miten korkealla Main-joen vesi on tällä hetkellä. Saksassa on jopa ihmisiä kuollut tulviin.

Jokatapauksessa aika hienojen pilvimuodostelmien läpi laskeutuu  Norran operoima, mutta Finnairin logolla varustettu Embraer 190 Frankfurt am Mainin lentokentälle, joka on matkustajamääriltään Euroopan kolmanneksi vilkkain. Shuttlebussi vie meidät terminaali kakkosesta terminaali ykköseen ja vähän menee aikaa lippuautomaatin kans säätäessä, ennenkuin tajutaan, että 20 euron seteli on koneelle liian suuri.

S-bahn tuo meidät alle puolessa tunnissa Cityyn ja majapaikkamme Hotel Cristal City on ihan Hauptbahnhofin vieressä. Aasialaisperäinen herra kirjaa meidät sisään ja antaa sekä vesi että viinipullon tervetuliaislahjaksi, mikä meitä kovasti tietysti ilahdutaa.

Edellisyö majoituttiin Stadin Radisson Blu Plazassa Queenin musiikkia kuunnellen. Jostain ovat saaneet haalittua hotellilleen viisi tähteä, vaikka paikka ansaitsisi korkeintaan kolme. Heti respassa jäi paskanmaku suuhun, kun tärkeilevä eläkeikäinen mies odotutti meitä 15 minuuttia puhelimeen puhuen, ennenkuin suvaitsi ojentaa avaimet. Yrittipä vielä väittää, ettei huonehintaan kuulu aamupalaa mutta olihan mulla varausvahvistus puhelimessa. Jos ovat myyneet minulle huoneen puoleen hintaan normaalista, niin ei se kyllä edellytä että siitä kaikki palvelut karsitaan. Palveluasenteesta päätellen miekkoselta on jäänyt huomaamatta, että Neuvostoliittoa ei enää ole. Eipä kyllä huonekaan viittä tähteä ansaitse likikään. Aamupala oli sensijaan hyvä ja henkilökuntakin enemmän palveluammattiin sopivaa.

Mutta nyt ollaan kuitenkin Saksanmaalla ja heti kun saan telkkarin auki, ruutuun ilmestyy Samu Haberin naama. Kaveri on jossain haastattelussa ja artikuloi sujuvasti saksaa. Sunrise Avenuen biisit soi harvemmin kotimaan radiossa, mutta täällä keskieuroopassa sitäkin useammin. Bändi on kyllä aivan käsittämättömässä suosiossa täällä ja vetää täyteen isoja areenoita. Hyvä Suomi!

Aamulenkkini suuntautui Main-jokivarteen. Aseman ohi kävellessäni yritti useampikin laitapuolenkulkija ottaa minuun kontaktia, mutta sosiaalisten tilanteiden pelko näin ensimmäisenä ulkomaanaamuna oli sitä luokkaa etten ryhtynyt juttusille joten jäi arvoitukseksi, millaista informaatiota näillä henkilöillä olisi ollut minulle antaa.

IMG_1575IMG_1586IMG_1587IMG_1612IMG_1614IMG_1592IMG_1615

Minut yllätti se törkyisyys, millä tämä Euroopan kapitalismin pääkaupunki ottaa vieraansa vastaan näin kesäkuisena aamuna. Lasinsiruja ja roskia on pitkin katuja. Roskapönttöjä kyllä on, mutta sisällöt niistä on levitetty astian lähistölle. Olisiko asialla kodittomat, joita täällä on hämmästyttävän paljon. Ehkäpä he tyhjiä pulloja tonkiessaan levittävät roskat nurmelle, ja vähän niinkuin mielenosoituksena rahan mahtia vastaan jättävät ympäristön törkyiseen kuntoon. Vai eikö täällä vaan jätehuolto pelaa. Rikkaalla Frankfurtin kaupungilla ei ole varaa riittävään määrään  puhtaanapitohenkilöitä.

IMG_1594IMG_1595IMG_1626

Jopa tässä euromerkillä joka sijaitsee aivan ydinkeskustassa, entisen Euroopan keskuspankin rakennuksen edessä, on viereinen puisto täynnä kodittomia… ja voi sitä roskien määrää.

IMG_1627

Iltapäivällä suuntaamme Main Towerin kattotasanteelle, mistä näkee mukavasti koko kaupungin ja vähän lähiympäristöäkin. Lippu tasanteelle maksaa vaivaiset 6,5 euroa ja mitään ryysistä ei ole. Se on kyllä hieno juttu tässä kaupungissa, ettei täällä ole sellaisia turistimääriä, kuin esimerkiksi Roomassa tai Pariisissa. Vielä kun vähäsen kiinalaiset ja intialaiset vaurastuu, niin noihin kaupunkeihin ei ole enää mitään asiaa. Onneksi on tullut jo molemmissa käytyä useampaan kertaan, niin ei niin väliä. Mutta paikallisten asukkaiden on aika vaikea  elää massiivisten turistilaumojen keskellä.

20160605_14200720160605_14411120160605_14403420160605_143204

Willy Brandt-Plazilta nousemme värikkään Omenaviiniratikan kyytiin. Ratikka on vanha kolmivaunuinen, hauskasti tuunattu ja tekee noin tunnin mittaisen lenkin keskeisimmillä paikoilla. 8 euron hintaiseen lippuun sisältyy pullo omenaviiniä, pientä suolaista purtavaa, opasvihkonen ja mukava kierros kesäisessä kaupungissa ilman että tarvitsee rasittaa jalkoja.

20160605_16084820160605_15012020160605_150633

Jäämme kyydistä Römerbergin aukiolla, missä on tätä perinteikästä saksalaista rakennuskantaa, eli halftimberred houseja. En tiedä, onko tuolle nimelle suomalaista vastinetta. Aukio on reunustettu matkamuistomyymälöin ja terassein, ja yhdelle niistä mekin istahdamme virkistämään oloamme.

20160605_17055320160605_16120220160605_16113220160605_161015

Tallennettu kategorioihin Saksa | Avainsanoina , , | 2 kommenttia

Amex ja Aspire Lounge

Aspire

Vuoden päivät on häirinnyt selaimen sivupalkissa päivystävä American Expressin mainos, missä luvataan tuo kultakortti käyttöön ilmaiseksi yhden vuoden ajaksi. Klikkasin sitten auki tuon mainoksen selvittääkseni tarkemmin mitä tuohon diiliin sisältyy.

Eli kyseessä on luottokortti, johon sisältyy matkavakuutus, mikäli matkasta 75 % on maksettu tuolla kortilla. Palvelua luvataan 24/7 ongelmatilanteissa kaikkialla maailmassa. Lisäksi siihen sisältyy 4 ilmaista lentokenttälongekäyntiä vuodessa ja noiden neljän käynnin lisäksi loungeen pääsee maksamalla 24 e/kerta. Pikaisella laskutoimituksella noita lentokentälläodotteluita mahtuu tulevan vuoden sisään toistakymmentä, joista osan voisi tietysti viettää mukavasti viileän ja hämärän loungen upottavalla nahkasohvalla viiniä siemaillen kansainvälisessä atmosfäärissä.

Korttihan on testattava ja täytin hakemuksen. Erityisesti nuo ilmaiset loungekäynnit kiinnostavat. Hyvin on kyllä muistissa, kuinka suolaisissa hinnoissa noilla kentillä kaikki on. Nykyäänhän kaikki lennon hintaan kuuluvat ruoka- ja juomatarjoilut on poistuneet ainakin lyhyemmiltä lennoilta, eli siltä kannalta.

Kohtapa pukkasi mailia, että korttihakemus on otettu käsittelyyn. Noin viikon päästä tuli infoa, että hakemus on hyväksytty, ja siitä viikon päästä kortti oli laatikossa.

PremierRewardsGold

Onneksi tuli siinä vaiheessa tutkittua noita pienemmällä painettuja tekstejä, niin huomasin, ettei tällä kultaisella läpyskällä vielä loungen ovet aukene, vaan tämä vasta oikeuttaa hakemaan Priority Passia, millä nuo ovet pitäisi sitten saada kammettua auki. Hakeminen onkin sitten jo hieman hankalampaa. Ensin pitää tulostaa hakemus, joka pitää täyttää, allekirjoittaa ja viedä postiin. Mutta monellako nykyään on edes tulostinta?

Kaveriapuun turvauduttuani saan tuon aikaavievän toimituksen tehtyä, ja jään odottelemaan tuota mustaa muovipalasta, joka sivuston mukaan luvataan toimittaa 10-14 vrk kuluessa siitä kun hakemus on otettu käsittelyyn.

Alle kuukausi on aikaa seuraavaan reissuun, niin saapa nähdä joudunko kuitenkin vielä tällä reissulla turvautumaan Helsinki-Vantaan ylihintaisiin eväisiin.

Sitä odotellessani googlettelen, millaiseen longetarjontaan tuo kortti oikeuttaa kotimaan kamaralla. Helsinki-Vantaalla saa valita peräti kahdesta A:sta, eli Aspire Loungesta ja [email protected] rentoutumishuoneesta. Kumpikaan ei ole järin hyviä arvosteluja saanut, mutta jompaankumpaan nyt kuitenkin kurkataan tulevalla matkalla, jos kortti kopsahtaa laatikkoon ennen sitä.

Ja kopsahtaahan se noin viikkoa ennen lähtöä, eli kaikki kunnossa siltä kantilta.

PP_Select_Card-c5159610-53fe-4ae3-a44a-a23b1fc2c46a

Aspire Lounge on vastapäätä porttia 27 ja sinne noustaan samoja portaita, kuin monilla reissuilla tutuksi tulleeseen näköala ravintolaan.  Mustaa Priority Passia ja boarding cardia vilauttamalla saamme tervetulotoivotukset ja astumme  sisään.

Tämä näyttää olevan kaiken kansan paikka, eli porukkaa on vauvasta vaariin. Ja aika täyttä näin lauantai-iltapäivänä. Sekaan sopii vielä kuitenkin yksi Hugo  Bossin testeriä käyttänyt seuralaisineen, ja pian istumme kahden hengen pöydässä, edessä lautasellinen salaattia ja lasillinen punaviiniä, joka osoittautuu laatutavaraksi. Lautaset on aika pienet, joten joudumme hieman santsaamaan. Kuten viiniäkin… Aterian kruunaa lasillinen Gin Tonicia.  Ei tämä nyt mikään huono kokemus ole  vaikka ryhmää lappaa edestakaisin koko ajan.  Rauhallisempaa täällä kuitenkin on, kuin  tuolla alakerrassa. Eli tällä hetkellä näyttää siltä että Amexin hankinta kannatti.

Aspire 2

Tallennettu kategorioihin Suomi | Avainsanoina , , | Jätä kommentti